Wanted

Tyhmän ja tyhmän mutta viihdyttävän elokuvan välillä on usein vain veteen piirretty viiva. Muutaman viikon takainen ”Incredible Hulk” on juoneltaan täysin typerä, mutta silti hyvin viihdyttävä kokonaisuus, vaikka siitä ei jäisi käteen muuta kuin iso käsä räimettä. Tänään ensi-iltansa saava Wanted on sen sijaan kaikkia edellämainittuja asioita, paitsi viihdyttävä.

Wanted kuuluu vähemmän huomiota saaneeseen genreen, nimeltään hormonihirviöiden egotrippi. Elokuvan kantava sanoma on selvä: kovikset ovat oikeutettuja saamaan mitä tahtovat koska lyövät kovaa. Tätä vahvistavat kohtaukset joissa täysin mulkvistin tasolle taantuva päähenkilö pieksee väkeä mennen tullen, mutta jopa hakkauksen kohteeksi joutunut väki vaan ihailee herran äijämäisyyttä.

Wesley (mukaan huijattu James McAvoy) on selkärangaton vikisijä, jonka elämä on taantunut päivittäiseen rutiiniin ponnettomassa duunissa toinen toistaan ärsyttävimpien työkaverien keskellä. Onneton nahjus ei saa itsestään edes irti tarpeeksi, että voisi edes kerran elämässään sanoa ei. Tarpeeton kertojaääni jauhaa jonninjoutavaa dialogia oman elämänsä pitkästyttävyydestä ja siitä miten mikään ei vaan tunnu miltään. Eräänä päivänä kuitenkin paikalle saapuu Angelina Jolien esittämä Fox, joka raahaa aluksi vastahakoisen Wesleyn mukaan salamurhaajien maailmaan. Pian nahjus löytääkin sisäisen pikku sadistinsa, eikä paluuta entiseen enää ole.

Jos on nähnyt ohjaaja Timur Bekmambetovin edelliset tuotokset (umpisurkeat Night ja Day Watch-elokuvat), tietää suunnilleen mitä elokuvalta voi odottaa. Traagisesti vailla tyylitajua syntynyt Bekmambetov saa Michael Bayn näyttämään taidokkaalta toimintaohjaajalta. Koherenssi uhrataan musiikkivideo-editoinnin alttarilla, ja vauhdikkuuden puutetta yritetään korvata sekoituksella nopeutusta ja äärimmäistä hidastusta. Jossain tämän sekasotkun keskellä on ehkä toimiva räiskintäpätkä, mutta sitä on liki mahdotonta löytää. Edes potentiaalisesti mainio kohtaus kuiluun syöksyvästä junasta ei tunnu nostattavan pulssia.

Toimintaelokuva, jonka toiminta ei ole vauhdikasta tai edes viihdyttävää, on parasta omata omaperäinen ja hyvä tarina, joka perustelisi miksi sitä kannattaisi edes katsoa. Näin ei käy Wantedin tapauksessa. Wantedin sanotaan perustuvan sarjakuvaan, mutta yhtäläisyydet alkavat ja loppuvat sen nimeen. Bekmambetovilla on aivan liian kiire päästä seuraavaan toimintakohtaukseen voidakseen kuljettaa mukana minkäänsortin tarinaa. Loppuun kasaantuvat pakolliset juonenkäänteet, jotka ovat helposti arvattavissa ensimmäisen vartin sisään, ovat suorastaan surkuhupaisia. Elokuvan suurin paljastus herätti näytöksessä remakan tahatonta naurua, mikä ei tuntunut olleen tarkoitus.

Elokuvaa myös vaivaa kalvava tunne, että kaikki tämä on nähty jo paljon paremmin tehtynä. Elokuvan supervoimat ovat huomattavan lähellä Matrixin bullet timea, Morgan Freemanin hahmo kuin Morpheuksen veli, ja koko ”edellinen elämäsi oli vain illuusiota modernin kapitalismin kynsissä” selittely maistuu puulta heti ensi tilassa. Vaikka kuinka lahjakkaasti Morgan Freeman saarnaisi käsikirjoituksen ponnetonta dialogia, melkein pelastaen ne kohtaukset joissa on mukana, niin elokuva ei silti pääse eroon auttamatta siitä tosiasiasta, että jos aikoo tehdä Matrix-kloonia se on parasta tehdä joko paremmin kuin alkuperäinen, tai ei ollenkaan.

Teknisesti kaikki on pätevää ja komeaa, mutta samalla merkityksetöntä ja tyhjää. Puolivälissä elokuvaa tehosteihin reagoi rutiininomaisesti olankohautuksella. Sen sijaan käteen jää kasa äänekästä kolinaa ja pauketta tyhmässä kokonaiskuvassa, joka ei siltikään viihdytä vaikka kuinka vääntäisi aivot nollille perjantai-illan päätteeksi.

Yhteenveto
Typerässä räiskintäpätkässä ammutaan hidastettuna kaikkea mikä liikkuu.