Veronikan kaksoiselämä

Ennen kuin Krzysztof Kieslowski alkoi tekemään väri-trilogiaansa, ehti maestro väkertää yhdessä luottonäyttelijättärensä (Irene Jacob) kanssa hämmentävän ja kriitikoiden rakastaman taide-elokuvan, Veronikan kaksoiselämän (Double vie de Véronique, La). Useita palkintojakin keränneen ja erityisesti vuoden 1991 Cannesissa menestyneen (Jacob palkittiin siellä roolistaan) elokuvan juoni onkin peruspuitteiltaan varsin mielenkiintoinen. Kieslowskin elokuva kertoo kahdesta naisesta (Veronika ja Veronique), jotka syntyvät samana päivänä. Kumpikaan elokuvan naisesta ei tiedä toistensa olemassaolosta, mutta silti molemmat naiset kietoutuvat outoon tunteeseen, joka kertoo siitä, etteivät he ole yksin. Tähän outoon tunteeseen myös Kieslowski tarttuu tehden Veronikan kaksoiselämästä verkkaisen ja taiteellisen kokonaisuuden, jossa Jacob sinnittelee kaksoisroolissaan eteenpäin kohti tavoittelemisen arvoista asiaa.

Elokuvassa ei olekaan kysymys minkäänlaisesta kaksosien hakemisesta tai löytämisestä, vaan oikeastaan sieluntoverin hakemisesta, joka hengittää samaa ilmaa toisen kaksoisolentonsa kanssa. Katsojan verkkokalvolle piirretäänkin elämän iloja ja suruja, jossa outo tunne heittelee ja ravistelee kumpaakin naista puolelta toiselle. Tuloksena on elämän ja oudon tunteen selityksen etsiminen, jossa tyhjää ja selittämätöntä oloa yritetään paikata ihastumisella ja rakkaudella. Vienoon kuvaukseen, sekä huolellisesti tehtyyn äänimaailmaan hukkuvan tunteen ansiosta katsojakin pääsee elokuvaan mukaan hienosti. Katsojan onkin helppo hengittää Veronikan tahtiin, eikä katsojan tarvitse taide-elokuvan statuksesta huolimatta keskittyä ajattelemaan; riittää kun heittäytyy Kieslowskin muodostaman virran kuljettamaksi.

Väri-trilogian nähneelle Veronikan kaksoiselämä esittäytyy väistämättä jonkinlaisena kenraaliharjoituksena. Tuntuukin siltä, että Kieslowski hakee elokuvansa avulla tunteelle paikkaa lähinnä katsojansa sydämessä. Haku onnistuukin lähes täydellisesti, sillä Kieslowski käyttää särmikästä ja aistikasta Jacobia törkeästi hyväkseen katsojaa miellyttävällä tavalla. Jacobin kaksoisrooli tuokin näyttelijättärestä esiin haavoittuvan, mutta samalla päättäväisen puolen, jossa ilot ja surut koetaan spontaanisti. Katse kaukaisuuteen, enkelin silmät ja lasinen katse vaihtuvat kuitenkin lopulta kyyneliin valokuvasta, jossa kaksi samanlaista ihmistä kohtaavat toisensa ensimmäisen ja viimeisen kerran. Kieslowski ja Jacob eivät kuitenkaan elokuvassa kohtaa viimeistä kertaa, sillä "Punaisessa" Jacob on jälleen vahvasti esillä. Katsojasta Veronikan kaksoiselämä tuntuukin Kieslowskin loistavalta esityöltä suurelle trilogialle ja esirynnistystä viimeiselle rypistykselle, joka päättyi lopulta sydänkohtaukseen vuonna 1996.