Seabiscuit

Kun näin Seabiscuitin trailerin alunperin, taisin tokaista jopa ääneen, että “eipä voisi vähempää kiinnostaa”. Elokuvat, joiden päätähtinä toimivat kotieläimet, eivät sattumoisin ole sitä lempilajiani. Blockbuster kuitenkin tarjosi ilmaista vuokrausta, joten otettiin se tiirattavaksi sitten.

Teinityttöjen pettymykseksi toteaisin het’alkuun, että kyseessä ei ole ns. heppaleffa. Seabiscuit on vakavasti tehty, mutta ajoittain kevyttä huumoria viljelevä draama, joka perustuu tositapahtumiin. Se kertoo New Yorkin pörssiromahduksen aikaisesta ja varsinkin sen jälkeisestä elämänmenosta viime vuosisadan alun Pohjois-Amerikassa. Se kietoo yhteen kolmen miehen elämäntaipaleet, keskipisteenä ravihevonen nimeltä Seabiscuit.

Elokuvan juonesta on vaikea kertoa paljastamatta sen ydinkohtia. Pörssin romahtaessa lähes neljännes Pohjois-Amerikan kansalaisista löytää itsensä “kortistosta”, joka siihen aikaan merkitsi hieman eri asiaa kuin nykyään. Rikkaista tuli köyhiä yhdessä yössä. Havaitessaan poikansa ainutlaatuiset lahjat hevosten käsittelyssä, Red Pollardin isä antaa hänet erään ratsuhevosen omistajalle jockeyksi. Ura ei ihan heti saa siipiä alleen. Entinen ratsuhevosvalmentaja, Tom Smith, vaeltelee epämääräisesti ympäriinsä vailla määränpäätä. Autokauppias Charles Howard kokee perhepiirissä suuren menetyksen, ja päätyy kuin sattumalta Seabiscuit-raakin omistajaksi. Polleparkaa on käytetty kisoissa hännänhuippuna pitkän aikaa ja piiskattu hermoheikoksi.

Elokuva on todella laadukasta draamaa, eikä juuri takeltele paikoillaan. Vaikeuksien kautta voittoon-linjan draamaa on Hollywoodista suollettu pihalle iät ja ajat, mutta Seabiscuitissa on sielua, siinä on rakkautta ja veljeyttä ilman turhaa vetistelyä. Itse asiassa voisi sanoa, että kaikkea on sopivin annoksin. Radallakaan ei vietetä niin paljoa aikaa että hevosista piittaamaton katsoja ehtisi kyllästyä. Ainoa huono puoli elokuvassa on sen ajoittainen ennalta-arvattavuus, joka tosin on useimpien nykyleffojen kirous. “Ihan varmasti sattuu jotain”-fiilis kiipee pitkin selkäpiitä niin moneen otteeseen, että välillä kismittää…mutta elokuvanautintoa se ei pääse pilaamaan.

Näyttelijäsuoritukset ovat hyvää, ammattimaista tasoa, kiitos lahjakkaiden näyttelijöiden. Varsinkin radiotoimittajan sivuroolissa esiintyvä William H. Macy on aivan verraton.

Seabiscuit ei ole välttämättä pituutensakin vuoksi mikään koko perheen hevospätkä. Voin kuitenkin suositella sitä aikuisille draaman ystäville. Olit sitten kiinnostunut hevosista tai et, tulet todennäköisesti Seabiscuitista pitämään.

Hyvää:
+ tarina on hyvä ja toimiva
+ näyttelijäsuoritukset
+ elokuva etenee sopivaa vauhtia

Huonoa:
– ajoittainen ennalta-arvattavuus