There Will Be Blood

Daniel Plainview on öljymiehiä. Hän omistaa perheyrityksen. Hänellä on uusia öljynporaustorneja Coyote Hills-kaupungissa. Hänen hiljainen partnerinsa ja poikansa kulkee hänen varjonaan minne hän meneekin. Yhdessä he matkaavat kaupungista toiseen mustan kullan perässä. Daniel Plainview ei ole läpeensä paha ihminen. Mutta hän on ihminen; häikäilemätön ja viallinen. Viimeisimmän Plainviewn lepertelemän kaupungin hengellinen johtaja Eli huomaa tilaisuutensa tulleen ja tavoittelee muutakin gloriaa kuin sitä, mitä herran huone tarjoaa ja aloittaa vaarallisen nokkapokan Plainviewn ja itsensä välillä.

Tulee ahneus. Tulee vihaa. Ja lopulta tulee verta.

Kuten Citizen Kanen synkkä velipuoli There Will Be Blood kuvastaa yhden suurmiehen vallanhimoa ja sen saavuttamista. Toisin kuin Kane, Plainview on kuitenkin täysin erilainen peto. Hänen vihansa kilpailijoitaan kohtaan on käsinkosketeltavaa, ja hänen halveksuntansa ihmisiä kohtaan yleisesti on aina läsnä. Edes Plainviewn poika ja partneri ei pääse helpolla. Yhteistä rakkautta heidän väliltään ei löydy. Kunnioitusta ja pelkoa kyllä, molemminpuolin. Kysymys onko Plainviewssa rippeitäkään inhmillisyydestä jäljellä, vai onko se haudattu syvemmälle hänen sisäänsä kuin öljy, jota hän maasta kaivaa on elokuvan läpi kulkeva itsenäinen teema. Toinen on ahneus. Anderson kertoi haastatteluissa katsoneensa John Hustonin Sierra Madren aarteen joka ilta elokuvaa kuvatessaan. There Will Be Blood on kuin esikuvansa jälkimmäinen puolisko, jossa miesten välinen ahneus ja yhteinäinen epäluulo on jatkuvasti läsnä.

Hitaasti ja hiljaa kytevä elokuva ottaa oman aikansa toiminnan kuvaamisessa. Liki kolmituntisella elokuvalla ei ole kiire saavuttaa päämääräänsä. Valtaosa tarinasta sijoittuu pieneen kyläpahaseen, jota Plainviewn teot muokkaavat. Enempää ei tarvita. Kokonaisuus soljuu huomaamatta eteenpäin täysin sulavasti. Yksikään tarinan lukuisista juonenkoukeroista tai lisäyksistä ei tunnu turhalta. Andersonin vuosia kestänyt kirjoitusprosessi ja elokuvanteon pikkutarkkuus näkyy ja tuntuu. Elokuvassa on itsevarmuutta ja vakaumuksellista uskoa tekoihinsa, joka muistuttaa tarinan päähenkilöä itseään.

Daniel Day-Lewis, jopa omilla tavattoman korkeilla standardeillaan, on loistava. Hänen roolisuorituksensa on asialleen täysin omistautunut, intohimoinen, jopa maaninen ja pelottava. Day-Lewis on Plainview. Lierihattunsa alta pistävin silmin tuijottava kylmä ja etäinen ilmestys. Paul Dano seuraa hiljaa sivusta antaessaan vihan ja raivon kuplia ja hautua sisällään, kunnes kaikki se paha mitä on odotettu räjähtää ilmaan loppuratkaisussa. Elokuvan pitkää kestoa voi verrata Plainviewn öljylähteeseen – yrittäessään porautua syvemmälle kahden monimutkaisen ja sulkeutuneen mielen sisälle, tekijät ja katsojat törmäävät paineeseen, joka vuosia on odottanut tilaisuutta vapautua. Seuraukset ovat raskaita ja väistämättömiä.

Jonny Greenwoodin musiikki muistuttaa vanhojen mykkäelokuvien aikaista kerrontaa musiikin kautta. Elokuvan ensimmäiset 20 minuuttia ovat liki täysin vailla puhetta. Niiden tilalla kulkeva Greenwoodin musiikki kertoo kuitenkin hahmoista ja heidän motivaatioistaan yhtä toimivasti. Musiikista tulee enemmän kuin pelkkä tunnelmanluoja, se ajaa tarinaa eteenpäin siinä missä dialogikin ja hahmojen väliset eleet.

Kuten viime viikolla julkaistu No Country For Old Men on There Will Be Blood vaikeasti lähestyttävä, mutta sitäkin palkitsevampi kokemus. Ohjaus on pikkutarkkaa, kaunista ja mukaansatempaavaa yksityiskohtaisuudessaan. Lahjakkaiden näyttelijöiden ansiosta hahmoista ei tarvitse pitää voidakseen kuitenkin olla kiinnostunut heidän teoistaan. Jos on valmis antamaan pitkälle elokuvalle aikansa, se tarjoaa palkkioksi häkellyttävän vahvan elämyksen ja katsauksen teemoihin ja vihaan, joka on enemmän kuin tähdellistä tälläkin hetkellä.

Jos elokuvat kuten No Country For Old Men, Sweeney Todd ja There Will Be Blood ovat ennusmerkkejä tulevasta niin vuodesta 2008 on tulossa häkellyttävän komea elokuvavuosi.

Yhteenveto
Paul Thomas Andersonin epookki on kahden huippulahjakkaan ja asialleen omistautuneen yksilön työn lopputulos, jonka pitkästä kestosta huolimatta tahtoisi nähdä heti uudestaan.