elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Tällä kertaa eteeni osuin Thomas Vinterbergin esikoiselokuva Hollywoodissa. Muualla mies on kyllä ehtinyt tehdä montakin elokuvaa, mutta taaloja hän tuhlaa ilmeisesti vasta ensimmäistä kertaa....

Tällä kertaa eteeni osuin Thomas Vinterbergin esikoiselokuva Hollywoodissa. Muualla mies on kyllä ehtinyt tehdä montakin elokuvaa, mutta taaloja hän tuhlaa ilmeisesti vasta ensimmäistä kertaa. Hyvin on tuhlannutkin, sillä hän on saanut elokuvaansa mukaan nimekkäitä näyttelijöitä kuten esimerkiksi Sean Pennin, Joaquin Phoenixin ja Claire Danesin. Tuloksena on tummasävytteinen trilleri/draama, joka ei todellakaa jätä aiheestaan huolimatta katsojaansa kylmäksi, vaan osaa kuljettaa rakkaustarinaansa eteenpäin tyynellä vedellä lipuvan vaahteranlehden tavoin.

It’s all about love on todellakin tummasävyttyinen rakkausdraama. Se on tunteikas kuvaus kahden eroamassa olevan ihmisen uudelleenkohtaamisesta kaaottisessa maailmassa, jossa uusi jääkausi alkaa olla lähellä. Se, että tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2021 ei häiritse, eikä näy ollenkaan. Oikeastaan tämän seikan voi sanoa onneksi, sillä nyt elokuva keskittyy seuraamaan ihmiskohtaloita sen sijaan, että mässäilisi tehosteillaan. Luojan kiitos siitä, sillä käsikirjoittaja Mogens Rukov on yhdessä Thomas Vinterbergin kanssa tehnyt tarinasta purevan ja tappavan addiktiivisen.

Tarina on siis seuraavanlainen: John (Phoenix) on tullut New Yorkiin tapaamaan vaimoaan Elenee (Danes) allekirjoittaakseen avioeropaperit. Johnin matka kuitenkin viivästyy, koska Elenan (joka on huippu-taitoluistelija) taustajoukot haluavat Johnin jäävän seuraamaan Elenan esitystä. Kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaaan ja John huomaakin joutuneensa kummallisen pelin keskelle, joka tuntuu muuttuvan yhä vaarallisemmaksi sekä Johnille että Elenalle. Alkaa tummansävyinen tarina kaaoottisessa maailmassa, jossa samaan aikaan ihmiset kuolevat selittämättömästi kaduille ja Ugandassa jotkut lentävät taivaaseen painovoiman pettäessä.

Näyttelijät onnistuvat elokuvassa loistavasti. Joaquin Phoenix on roolissaan mahtava: hän on jotenkin niin läsnä ja nöyrä. Phoenix eläytyy hahmoonsa loistavasti säilyttäen samalla karismansa ja viileytensä. On erittäin mukavaa seurata Phoenixin näyttelemän Johnin kieriskelyä ja vääntelyä "muuta maailmaa vastaan". Myös Claire Danes on pitkästä aikaa hyvä: hän esittää tunteella masentunutta Elenaa, jonka salaperäisyys säilyy loppumetreille asti.

It’s all about love on hyvä elokuva. Siinä ei ole oikeastaan mitään vikaa, sillä se jättää katsojalle juuri sen verran ajateltavaa kuin sen pitääkin jättää. Tunteet, joita elokuvasta saa ovat miettiläitä ja hämmentäviä: Johnin ja Elenan rakkauden liekin leimahtaessa ympäröivän maailman tapahtumat tuntuvat toissijaisilta. Ikään kuin he olisivat keskipisteessä maailman kiertäessä ympyrää. It’s all about love todellakin tarjoaa katsojalleen tunteiden ryöpyn, jonka se tekee hyvän tarinan, hyvien näyttelijöiden ja osuvan musiikin voimalla. Suosittelen erittäin lämpimästi, varsinkin pareille.

4.5

Summary

Genret: draama,jännitys
Kesto: 104 min
Ohjaaja: Thomas Vinterberg
Pääosissa: Joaquin Phoenix,Claire Danes,Douglas Henshall,Sean Penn
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia,Saksa,Japani,Ruotsi,Tanska,Hollanti
Valmistusvuosi: 2003

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments