Helmiä ja sikoja

Voi voi. Mikähän meitä suomalaisia oikein vaivaa, kun kukaan ei tee komediaa? No, Perttu Leppä teki tällä kertaa pirtän poikkeuksen ja tuloksena oli ihan mukava, katsottava ja paikoin hauska elokuva, jonka parissa viihtyisi varmasti toisenkin kerran.

Helmiä ja sikoja -elokuvan juoni on sellainen suihkussa keksitty: sillä ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Aluksi pirteän Hirvosten perheen isä joutuu vankilaan ja neljällä pojallakin alkaa olla tuli perseen alla, sillä tapa-rikolliset meinaavat periä vankilassa istuvan isän velat pojilta tavalla tai toisella. Poikien isän pelastamiseksi sitten tarvitsee keksiä jotain ja kuin taika-iskusta he saavat perheeseen sisaren, joka keksitään ilmoittaa “tenava-tähdeksi”, josta pääpalkintona on 20 000 euroa riihikuivaa rahaa. Matka ummikko-laulajasta finaaliin tarjoaa sitten leppoisia ja hauskoja keskusteluja, tappelua ja erinäisiä sinänsä juonen kannalta tarpeettomia tilanteita, joita sitten selvitellään enemmän tai vähemmän.

Juoni on todellakin yksinkertainen, mutta yllättäen toimiva. Ei komediaan tarvitse laittaa mitään lyijynpainoista juonta, vaan tälläinen letkeä, hyvin eteenpäin rullaava juoni on toimiva.

Näyttelijät ovat hyviä ja sopivat elokuvaan mainiosti. He ovat myös nuoren näköisiä, vaikka jotkut pääosan esittäjistä ovat oikeasti jo lähellä 30-ikävuotta tai ainakin reippaasti parinkymmenen yli. Naispääosissa nähdään Laura Birn (roolinimi Laura), joka on oikein näpsäkän näköinen, kaunis nainen. Hänen roolinsa on tosin vähän ontto, muttei se juurikaan haittaa, sillä Birn korvaa onttouden tinkimättömällä pirteydellään ja energisyydellään. Toisessa naispääosassa nähdään vasta 13-vuotias Amanda Pilke (roolinimi Saara), joka on itse asiassa todella hyvä näyttelemään ikäisekseen.

Miespääosissa nähdään sitten Mikko Leppilampi (Läde), joka on minun mielestäni leffan huonointa antia. Mies on kuin puupökkelö, jolla ei ole maailmalle mitään annettavaa. Muutama hyvä ilme ja repliikki Leppilammelta tosin löytyy, muttei se silti paljoa pelasta.

Timo Lavikainen on yksi elokuvan parhaista näyttelijöistä. Hän näyttelee todella juroa Ruhoa, joka haluaa tapella vissiin koko maailman kanssa. Hänellä on erinomaiset repliikit, mahtavat ilmeet ja sellainen olemus, joka kuuluu ehdottomasti tälläiseen elokuvaan. Sitten täytyy tietenkin mainita Jimi Pääkallo, joka näyttelee homo-poika Pojua aika vakuuttavasti, vaikkakin myös hivenen tylsästi. Jimi heittää päälle sellaisen zombie-perusilmeen, jota ei jaksaisi koko ajan katsella. Jimi on vähän kuin kävelevä pölykoira, mutta kiinnostava sellainen, koska hän tuo erilaisuutta elokuvan näyttelijäkaartiin.

Ehdottomasti paras näyttelijä elokuvassa on Unto Helo, joka näyttelee Timoa, joka on Hirvosten eräänlainen outolintu. Itse asiassa jokainen roolihahmo on komedialle tuttuun tapaan outolintu, mutta Helon näyttelemä Timo jäi tosiaan eniten mieleen. Helolla on loistavia vuorosanoja, hauskoja ilmeitä ja eleitä + sellainen olemus, joka sopii komediaan maanmainiosti.

Myös elokuvan sivuosissa nähdään mielenkiintoisia näyttelijöitä ja hyviä sivuosia. Minun on pakko mainita Outi Mäenpää, joka on lapsensa hylänneenä äitinä suorastaan kamala. Siis hyvän kamala… Hän on paneutunut rooliinsa hyvin ja vetää osansa todellisella ammattitaidolla läpi. Sitten on mainittava vielä Kylmäverisesti sinun sarjasta tuttu Antti Reini, jolla on kertakaikkiaan vittumaisia ja ivailevia vuorosanoja, jotka saavat katsojan suorastaan vihaamaan häntä. Ja se on toden totta tarkotuskin: Reinin rooli on loistava!

Helmiä ja sikoja on mainio elokuva, joka tuo piristystä suomalaisten elokuvien skeneen. Se piristää, koska se on hyvin onnistunut komedia, jollaista ei ole tehty ihan vähään aikaan. Se sopii myös pareille kuin myös nuorille ja vanhoille. Sitä voi oikeastaan suositella kaikille ikäryhmään katsomatta. Suosittelen erittäin lämpimästi!

  • 88%
    Helmiä ja sikoja - 88%
88%

Tiedot

Genret: komedia
Kesto: 113 min
Ohjaaja: Perttu Leppä
Pääosissa: Amanda Pilke, Konsta Hiekkanen, Laura Birn, Mikko Leppilampi, Timo Lavikainen, Unto Helo
Valmistusmaa: Suomi
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments