Himoshoppaajan salaiset unelmat

Rakkauskomediat ovat nykypäivänä vaikea genre nieltäväksi, sillä ne toistavat edellisten elokuvien synopsiksen lähes orjallisesti. Onneton tai elämässä jotenkin epäonnistunut tyttö tai nuori nainen joutuu kiipeliin, mutta tapaa sattumalta unelmien poikamiehen, jolla sattuu olemaan lompakossaan vähän (tai sitten ei yhtään) dollareita. Parhaimmassa tapauksessa tämä mies puhuu vielä britti-aksentilla ja näyttää tietenkin suoraan miesmallilta. Tästä kehkeytyy viaton romanssi tähän unelmien poikamieheen, jossa ihastuminen käydään kevyesti läpi samalla, kun ratkaistaan oman elämän ongelmat kaverien ongelmien ohella. Tämän jälkeen tekaistaan riita, soitetaan yksi nyyhkykappale ja palataan unelmien poikamiehen kainaloon hymyilemään. P.J. Hoganin Himoshoppaajan salaiset unelmat (Confessions of a Shopaholic) ei tuo tähän sapluunaan mitään uutta.

Uutta Hoganin elokuvassa on ainoastaan perusidea, jota on jaksettu tällä kertaa edes vähän viilata. Tällä kertaa naureskellaankin naisten ja miksei miestenkin ostovimmalle, joka ilmenee siten, että tavarat hyökkäävät hauskasti kaapista kaverin päälle ja siten, että päähenkilölle muodostuu yhtäkkiä laskuja 16 tuhannella dollarilla. Ja mikä ihme tuokin on, kun Isla Fisherin näyttelemä Rebecca Bloomwood omistaa 12 erilaista luottokorttia yrittäen selviytyä näyteikkunoiden ohitse. Kaikki muuttuu, kun toimittajana työskentelevä Rebecca pääsee töihin Luke Brandonin luotsaaman finanssilehden toimittajaksi. Viaton ihastuminen nuoreen päätoimittajaan onkin tosiasia ja elämä alkaa palautua raiteille kuin itsestään.

No, onhan toki Hoganin elokuvassa jotain oivallisiakin elementtejä, sillä Rebeccan ostosvimmaa on suhteellisen virkistävää katsella: kaupoissa mallinuket heräävät Rebeccan edessä eloon ja Fisher eläytyy itsekin tähän ostos-fantasiaansa täysin rinnoin. Lapsenomainen rakkaus tavaroihin tuntuukin katsojalta hauskalta, eikä laskujen aiheuttama viattomuus ja hämmästys tunnu yhtään ylimitoitetulta. Tuloksena onkin suhteellisen harmiton, mutta samalla omalla tavallaan opettavainen, rakkauskomedia, jossa lemmen sävelet sointuvat ulos tuttuun tahtiin. Pääosassa olevat näyttelijät ovat puolestaan lähes yhdentekeviä.

Isla Fisher muistuttaakin lähinnä Freaky Fridayn Lindsay Lohania ja onnistuu luikertelemaan roolinsa läpi suhteellisen rutiinilla. Samaan sapluunaan mahtuu köyhän miehen Colin Firthiä muistuttava Hugh Dancy, eivätkä sivurooleissa nähtävät Joan Cusack ja John Goodman tuo elokuvalle oikeastaan mitään lisäarvoa. Rakkauskomedioiden tapaan elokuvan näyttelijätkin ovatkin oikeastaan yhdentekeviä.

P.J. Hoganin elokuva on tyypillinen, oman genrensä oloinen, romanttinen komedia. Piristävän perusajatuksensa lisäksi elokuvalla ei ole katsojalle mitään tarjottavaa ja siltä osin Himoshoppaajan salaisista unelmista muodostuukin pannukakku. Toisaalta Hoganin elokuva menee aivottomalle katsojalle kertakatsomisena läpi, mutta mitään maailman suurinta klassikkoa tästä elokuvasta ei saa millään tavalla. Senpä takia on helppo sanoa, ettei tällä(kään) elokuvalla ole juurikaan tulevaisuutta: tuskinpa kukaan tätäkään elokuvaa muistaa noin kymmenen vuoden päästä.