elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Vuosaari

Vuosaari

Elokuvat 12.7.2012 0

Suomessa osataan tehdä ainakin yhdenlaisia elokuvia, kun kyseessä on ohjaaja Aku Louhimies. Louhimieheltä on nähty jo täsmällisen päräyttävän masentava Paha Maa, sekä Valkoinen kaupunki. Nyt vuorossa on äärimasentava Vuosaari, jossa meininki on jopa suomalaiseksi elokuvaksi harvinaisen masentavaa. Se taitaa olla jopa niin masentavaa, että episodielokuvaksi rakennettuun elokuvaan on parhaaksi... Lue lisää

Lupaus

Elokuvat 2.12.2005 0

Jos jostakin genrestä ei suomessa koskaan ole ollut puutetta, niin sotaelokuvista. Jo puoli vuosisataa on täällä jaksettu kuvata sodan kurjuutta ja suomileijonan voittoa ja tappiota. 2000-luvulla vauhti ei ole yhtään hidastunut, nyt teattereihin saapuu juuri sopivasti itsenäisyyspäiväksi Lotta Svärd-järjestön rahoittama ja valvoma elokuva Lupaus. Suuri suomalainen Lotta-elokuva. En ole... Lue lisää
Voi voi. Mikähän meitä suomalaisia oikein vaivaa, kun kukaan ei tee komediaa? No, Perttu Leppä teki tällä kertaa pirtän poikkeuksen ja tuloksena oli ihan mukava, katsottava ja paikoin hauska elokuva, jonka parissa viihtyisi varmasti toisenkin kerran. Helmiä ja sikoja -elokuvan juoni on sellainen suihkussa keksitty: sillä ei ole oikeastaan... Lue lisää