John Dillinger oli 1930-luvulla riehunut gangsteri ja sitä kautta eräänlainen antisankari, jota moni sen ajan ihminen piti modernina Robin Hoodina. Moinen käsitys johtui siitä, että mies ei pankkeja rosvotessaan ryövännyt…
Avainsana: Michael Mann
Miami Vice
Auteur-teoria jakaantui aikoinaan kahteen koulukuntaan, kun osa kriitikoista asetti enemmän painoarvoa mise-en-scenelle ja osa temaattiselle jatkuvuudelle. Valtaosa taiteenlajin suurista mestareista sopii molempiin lokeroihin, niin myös urbaania eristäytymistä yöllisen ekspressionismin ja…
Miami Vice
Viime vuosien parhaimman jännityselokuvan, Collateralin, jälkeen ovat odotukset Michael Mannin kohdalla tavattoman korkeat. Ohjaajan viime vuosikymmenen aikana tekemistä elokuvista ovat kaksi moderneja klassikkoja. Eikä myös käsikirjoittajana toimiva Mann ole näyttänyt…
Collateral
Mistä huomaa, että eletään 2000-lukua? Siitä, etteivät enää pelkät actionleffat kelpaa, vaan niihinkin pitää tuoda tarpeettoman paljon juonta ja ajatusta mukaan. Collateral – väärä aika, väärä paikka on tällaisen uuden…
Collateral
Heti alkuun tiivistelmä: vuoden rikoselokuva, joka kannattaa ehdottomasti nähdä elokuvateatterissa. Siitä on nimittäin jonkin verran aikaa kun meikäpoika on istunut leffateatterissa niin hermona että ei tahtonut hengitys sujua. Ei siksi,…
Insider
Insider on tositapahtumiin perustuva elokuva (johon on tosin keksitty jotain käänteitä draaman aikaansaamiseksi), joka on yksinkertaisesti sanottuna inhimillisen loistokas. Michael Mann (Heat) on luonut Insideristä yhden tämän päivän tehokkaimmista ja…
Heat, ajojahti
Heti tähän alkuun on sanottava, että Michael Mann tekee loistavia elokuvia. Jos olette nähnyt Insiderin niin teidän on pakko, suorastaan pakko katsoa vuonna 1995 valmistunut Heat, joka on rikoselokuvana ylitse…