elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kingsman: Salainen palvelu
Isosta-Britanniasta kajahtaa taas, kun seikkailutoiminta Kingsman: Salainen palvelu (Kingsman: The Secret Service), 2014, on löytänyt tiensä elokuvateattereihin. Ja kaikista ennakkoajatuksista huolimatta kyseessä on varsin laadukas ja viihdyttävä seikkailu, jossa panoksena on jälleen kerran maailman kohtalo, mutta ehkä aavistuksen rennommalla otteella kuin nykyisin. Jotenkin Matthew Vaughnin ohjaamasta elokuvasta tulee mieleen... Lue lisää
Interstellar

Interstellar

Elokuvat 10.4.2015 0

Christopher Nolan teki sen taas! Ehkäpä vuoden 2014 odotetuimpiin elokuviin lukeutuva Nolanin jättieepos Interstellar antoi odottaa kauan ja hartaasti valmistumistaan, mutta toimitti juuri sen mitä lupasi. Nolan on luonut jännittävän ja täysin oman näköisensä tavan tehdä elokuvia, ja miehen teoksia voidaankin kutsua realistisiksi science fiction teoksiksi. Jo Batman trilogia... Lue lisää
The Dark Knight Rises
Nyt on sitten tullut se hetki kun trilogia päättyy ja kannet sulkeutuvat tämän poppoon osalta Batmanin maailmaan. Jopa haikein tuntein lähdin katsomaan Nolanin vision viimeistä puristusta vaikka samalla toki touhutippa teki tuloaan housuihini. Edellinen osa hipoi sellaista taiteellista täydellisyyttä viihteellisyyden maailmassa, että olisi todella vaikeaa ellei mahdotonta ylittää sitä. Heath... Lue lisää
Vuonna 1994 Steven Seagalin nimi oli vielä kuumaa valuuttaa Hollywoodin elokuvamarkkinoilla (en toki kiistä, etteikö se olisi sitä edelleen), sillä miehen menestynein elokuva Kaappaus merellä oli tuottanut hurjasti rahaa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ehkäpä mies sai siitä lisää puhtia maailmanparannukseensa ja niinpä tämä kasvissyöjä päätti itse ohjata elokuvan nimeltä... Lue lisää
Harry Brown

Harry Brown

Elokuvat 27.6.2011 0

On suorastaan hienoa huomata että “Death Wish”-genre edelleen elää ja voi hyvin elokuvamaailmassa, sillä edelleen näitä pienimuotoisia vigilante-elokuvia tupsahtelee markkinoille. Suomessa harmittavasti pienemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt tämä täysin brittien voimin tehty genre-elokuva, joka pieksee realismillaan ja nihilismillään jopa useat amerikkalaiset kanssasisarensa. Esikoisohjaustaan tekevä Daniel Barber antaa vahvan näytön kyvyistään, ja... Lue lisää

Inception

Elokuvat 5.8.2010 0

Tällä hetkellä Inception (2010) kolkuttelee jo helvetin portteja, sillä elokuva on tällä hetkellä kaikkien aikojen elokuvalistan (IMDB: Top 250) sijalla kolme heti Kummisedän jälkeen jättäen taaksensa luonnollisesti valtavan kasan hienoja elokuvia. Tämä on väärin, sillä Inception ei missään nimessä ole kaikkien aikojen top-listalle menevä elokuva, vaikka se toki on... Lue lisää

Yön ritari

Elokuvat 30.7.2008 0

Alkusanoina haluan kertoa itsestäni elokuvien ystävänä jotain. Kun Christopher Nolanin taikurielokuva, The Prestige, tuli elokuvateattereihin 2006 seurasin elokuvasta kirjoitettavia poikkeuksetta positiivismielisiä tekstejä melko tiuhaan. En tietenkään sitä mitä elokuvassa tapahtui vaan sitä millaisia mielipiteitä siitä ilmaantui. Eräässä tekstissä kriitikko lopetti arvostelunsa sanoihin: “…minua on huijattu 6-0”. Tämäntyyliset tekstit ja... Lue lisää

Yön ritari

Elokuvat 25.7.2008 0

Tämän arvostelun kirjoitushetkellä Yön ritari (The Dark Knight) kolkuttelee jo miltei helvetin portteja, sillä Internet Movie Databasen rankkauksessa elokuva keikkuu sijalla 1. Vaikka kaikista mahdollisista elokuvista sija 1. onkin jo liioittelua, niin omassa genressään Christopher Nolanin elokuva on vääjäämättä mestariteos. Yllättäen tämä Batman Beginsin, jossa Nolan palautti uskon koko... Lue lisää
Olen aina jostain syystä vihannut Will Ferrelliä, enkä ole kestänyt miehen huumoria alkuunkaan. Viime vuosina Ferrell on kuitenkin onnistunut nousemaan Hollywood-hauskuuttajien listalla ylöspäin ja päätin antaa miehelle mahdollisuuden vuonna 2005 valmistuneen Bewitchedin (suom. Vaimoni on noita) muodossa. Kävin tuumasta toimeen ja noin puolitoistatuntisen puolihauskan hassuttelun jälkeen totesin yhä vihaavani... Lue lisää
"Maailmaa ravisutti tänään planeettamme nuorimman ihmisen kuolema. Baby Diego oli kuollessaan 18 vuotta, 4 kuukautta, 20 päivää, 16 tuntia ja 8 minuuttia vanha." – Elokuvan ensimmäiset sanat Kiteytettyään yhdessä lyhyessä hetkessä tulevaisuuden synkän tilanteen, ei Children of Men hellitä otettaan katsojasta kertaakaan sen keston aikana. Hyper-realistisesti kuvattuaan pommi-iskua pieneen... Lue lisää