elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Rakkauskomediat ovat aina olleet vaikea lajinsa, sillä niiden pitäisi kyetä tasapainoilemaan niin sanottujen kreisikomedioiden ja hyväntuulisten komedioiden välimaastossa. Tämä ei ole tunnetusti ollut kovinkaan helppoa, mutta onhan se tavallaan mukavaa, että neljän vuoden tauon ohjaamisesta pitäneen Howard Deutchin elokuva, Tyttösi sun ja mun (My Best Friend’s Girl), edes yrittää.... Lue lisää
Oli suunnaton ilo kuulla, että Robert De Niro ohjaa uuden elokuvan kun viimeisimmästä, vuoden 1993 debyyttiohjauksesta, The Bronx Talesta oli vierähtänyt jo 15 vuotta. The Bronx Tale oli melko sujuvaa rikosdraamailua ja osoitti valkokangaslegenda De Niron hallitsevan kokonaisvaltaista elokuvatoimintaa myös kameran toiselta puolelta. The Good Shepherd on ansioituneen käsikirjoittaja... Lue lisää
Nick Guthen ohjaama ja ainakin Makuunin vuokraelokuvien trailereissa myllytetty elokuva, Minin eka kerta (Mini’s First Time), on yhtäkuin Nikki Reedin vartalo. Tätä toteamusta tukee jo elokuvan ensimmäiset freimit, joissa kamera kuvaa Reedin minishortsi-takamusta alaviistosta kertojaäänen säestyksellä. Tämän jälkeen itse elokuva onkin samaa, yhdentekevää villiä kuviota, jossa Reed toimii nuorena,... Lue lisää

The Departed

Elokuvat 1.11.2006 0

Kun Martin Scorsese ilmoitti seuraavan projektinsa olevan remake-versio viime vuosien toimivimmasta jännäristä, Infernal Affairsista, saattoi jo luulla että ohjaajanero olisi mennyt viimein taipumaan Hollywoodin paineen alla. Arvaus ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. The Departed on kaikessa komeudessaan parempi elokuva kuin sen alkuperäisteos. Se saattaa myös olla yksi Scorsesen... Lue lisää

Miami Blues

Elokuvat 28.9.2006 0

George Armitagen ohjaama Miami Blues on yllättävän pienelle huomiolle jäänyt mustaa huumoria pursuava pieni veijarielokuva. Elokuva alkaa Frederick J. Frenger Juniorin (Alec Baldwin) vapauduttua vankilasta ja iskeydyttyä aurinkoiseen Miamiin aloittamaan elämäänsä uudestaan puhtaalta pöydältä. Miamissa Frenger iskee ensitöikseen silmänsä Jennifer Jason Leighin esittämään bimboon prostituoituun. Juniorilla on kuitenkin ikävä... Lue lisää

Pearl Harbor

Elokuvat 25.6.2006 0

Amerikkalaisen popcornviihteen tuottajalordi Jerry Bruckheimer valjasti vakio-ohjaajansa Michael Bayn neljättä kertaa massiivisen budjetin rymistelyyn. Tämänkertainen tulisi olemaan se joka rikkoisi kaikkia varomääräyksiä ja budjettiluokkia. Tarkoituksena oli tehdä upea, palkintoja kahmiva, koskettava rakkauselokuva sijoitettuna toisen maailmansodan tapahtumiin Pearl Harborissa, jossa tuhannet amerikkalais-sotilaat menettivät henkensä japanilaisten yllätyshyökkäyksessä. Vuosituhannen megaelokuvan työryhmään valittiin... Lue lisää
Jim Carrey on poikennut perinteisistä komediarooleistaan muutamaan otteeseen tekemään vakavampia rooleja, jotka ovat onnistuneet pääasiallisesti hyvin. Eternal Sunshine of the Spotless Mind oli erinomainen elokuva monestakin näkövinkkelistä tarkasteltuna. Fun with Dick and Jane on Jimin paluu kevyeeseen rävellykseen ja häslinkiin, jota mieheltä ollaan totuttu näkemään vuosia. Elokuva kertoo tarinan... Lue lisää
On mukavaa huomata, että pienen Makuuni-tauon jälkeen on vuokraamooihin ilmestynyt taas tukku uusia “Stiller-elokuvia” jos nyt näin kärjistetysti voi sanoa. On Asuntoloukkua ja Starskyä ja Hutchia, mutta olihan siellä myös tälläinen hieman tuntemattomampi pläjäys: Polly tuli kuvioihin (Along came Polly). Polly tuli kuvioihin kertoo riskianalyytikko Reubenista, joka ei ole kertaakaan... Lue lisää
Tom Clancyn romaaniin perustuva Punaisen lokakuun metsästys on maineikas ja keskinkertaista elokuvaa jonkin verran parempi sukellusvene-jännäri, jossa miehet hikoilevat kuin pistetyt siat ahtaissa teräsarkuisssaan. Tällä kertaa venäläinen kapteeni, Marko Ramius, on jättänyt tottelematta Moskovasta tulleita käskyjä ja aikoo sen sijaan loikata. Perään tietenkin lähtee koko venäläislaivasto ja kun jahtaamaan... Lue lisää