Seinen syvyyksissä

Olen nähnyt elämäni aikana aivan liian monta haielokuvaa, ja suurin osa niistä on ollut jotain C- ja Ö-kategorian räpellyksiä, mutta joukkoon on mahtunut myös ihan veden pinnallakin pysyviä tuotoksia, enkä puhu nyt hai hurrikaaneista. Mutta tarkoitus tässä on tuoda esille se tosiseikka, että aihe on todella puhkikuluttu niin sarja kuin elokuvamielessä, ja voisin jopa väittää, että aihetta on käsitelty sadoissa eri elokuvissa Tappajahain jälkeen. Mutta eipä hypätä kuitenkaan vielä pää edelle Seineen, vaan käydään läpi mihin suuntaan ohjaaja Xavier Gens on lähtenyt tällä teoksella. Katsoessani krediittejä, ihmettelin että tässä on käytetty viittä eri käsikirjoittajaa, ja hekin ovat lähteneet ideasta, jonka ovat kehittäneet Edouard Duprey ja Sébastien Auscher. Joka tapauksessa ajoitus tälle filmille on osunut todella nappiin sillä vaikka mikään Ranskalainen studio ei lähtenyt tätä elokuvaa tuottamaan, Netflix näki tässä dollarin kuvat olympialaisten takia ja näytti vihreää valoa lähes 20 miljoonan dollarin elokuvalle, jossa hait syövät ihmisiä Pariisissa.

Tarina lähtee ehkä hieman perinteisesti liikkeelle ryhmästä ihmisiä, jotka ovat tutkimassa mako haiden elämää meressä, samalla löytäen jätteistä muodostuneita lauttoja, jotka oletettavasti sotkevat luonnon kiertokulkua. Tämä tiimi on erityisesti kiinnostuneita jo nuoresta asti merkatun hain ”Lillithin” elämästä ja tehtävänä onkin ottaa verinäyte tästä haista todistaen näin meren saastuneisuuden ja ihmisen käden jäljen haiden elämässä. Suureksi yllätykseksi Lillith onkin kasvanut suuremmaksi kuin mikään Makohai on koskaan kasvanut ja hommat riistäytyvät käsistä niinkuin näissä nyt aina tuppaa käymään. Elokuvan päähenkilönä nähtävä Sophia Assalas (Bérénice Bejo) menettää näin koko tiiminsä ja vajoaa itsesäälin alhoon seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Tästä päästäänkin sitten jouhevasti nykyaikaan ja ajankohtaiseen tapahtumaan, eli Pariisin olympialaisten esivalmisteluihin, joihin kuuluu näyttävä Triathlon kisa Seinessä, jota on ihan oikeassakin elämässä puhdistettu lähes 1,5 miljardilla eurolla. Juoni alkaa tiivistyä, kun luonnon aktivistiryhmä sukeltelee Seinessä ja löytävät vahingossa signaalin, joka tulee kolme vuotta sitten kadonneesta Lillith haista. Hai onkin uiskennellut mereltä ylävirtaan sellaiset 200 km ja lähestyy Seineä. Miten meressä elävä hai sitten pystyy elämään joessa, onkin selitetty mutaatiolla, ja joskus näin on ilmeisemmin käynyt oikeastikin, mutta jännittävintä on, että tämä Makohai joka normaalisti on maksimissään 2-3m pituinen, onkin kasvanut kunnon tappajahai mittoihin ja päässyt ihmislihan makuun. Luontoaktivistit ottavatkin yhteyttä Sophiaan ja samalla myös Pariisin jokipoliisi kiinnostuu aiheesta, ja eipä aikaakaan, kun alkaa perinteinen kissa ja hiirileikki itse hain kanssa. Tähän kun lisätään Pariisin pormestarin ylimielinen asenne koko asiaa kohtaan niin johan alkaa ruumiita ilmestymään.  

Loppu onkin perinteistä genrerähinää haiden, poliisien, luontoaktivistien ja triathlonistien kanssa ja täytyy myöntää että verisen hurmeen määrä on vähintäänkin riittävä. Suojelijat huomaavat hyvin pian että tätä haita ei tarvitse suojella, ja pormestari tajuaa myös että triathlon kisa haiden kyllästämässä (kyllä, näitä tulee myös lisää) Seinessä ei ehkä nostanut pisteitä tulevia kisoja varten. 20 miljoonalla on saatu näyttävän näköinen ja ajoittain jopa jännittävä hai kauhustelu aikaiseksi, ja täytyy nostaa hattua tälle elokuvalle että se ei ole mennyt ihan kaikkien klisee klimppien läpi, vaan elokuvassa on ihan aitoa jännitystä.