Polly tuli kuvioihin

On mukavaa huomata, että pienen Makuuni-tauon jälkeen on vuokraamooihin ilmestynyt taas tukku uusia “Stiller-elokuvia” jos nyt näin kärjistetysti voi sanoa. On Asuntoloukkua ja Starskyä ja Hutchia, mutta olihan siellä myös tälläinen hieman tuntemattomampi pläjäys: Polly tuli kuvioihin (Along came Polly).

Polly tuli kuvioihin kertoo riskianalyytikko Reubenista, joka ei ole kertaakaan ottanut elämässään minkäänlaisia riskejä. Kaunis vaimokin on käsipuolessa ja häämatkallekin lähdetään. Häämatka ei kuitenkaan mene ihan odotusten mukaan, sillä Hank Azarian näyttelemä Claude sekoittaa pahasti nuoren parin onnen. Siitä seurauksena Reuben ottaa ritolat ja lähtee mieli maassa takaisin kotia kohti. Sitten -kuin sattumalta- hän törmääkin vanhaan koulukaveriinsa Pollyyn, josta hän ensisilmäyksellä kiinnostuu. Seurauksena on riskianalyytikon painajainen: suhde joka tuntuu elämältä, mutta vaikuttaa painajaiselta.

Vaikka elokuvan tarina kuulostaakin herkulliselta, niin se ei oikeastaan ole sitä. Tarina on vähänkin liian tutunomainen, sillä se tuntuu väkisinkin jo viiteen kertaan nähdyltä Stillerin näytellessä edelleen sitä samaa roolia, mitä hän vetää elokuvasta toiseen. Mistään todellisesta muuntautumiskyvystä ei voida missään tapauksessa puhua, sillä koko Stillerin olemusta voi kuvata termin “Wanha” avulla. Senpä takia koko tarina saa huonon päähenkilön myötä pahan karman, jonka takia tekisi melkein mieli pistää koko kotiteatteri kiinni. Onneksi näin ei kuitenkaan tarvitse tehdä, sillä muut näyttelijät, pettäjää-vaimoa näyttelevää Debra Messingiä lukuunottamatta, ovat loistavia.

Naispääosassa oleva Frendeistä varmasti kaikille tuttu Jennifer Anistonkin pääsee viimeinkin irroittelemaan kunnolla. Hän ottaa Frendien viitan (tosin aika varovaisesti) yltään ja tekee mainion suorituksen paljon elämää kokeneena Pollyna, joka haluaa edelleen nimenomaan elää hetkessä. Anistonia vielä parempaa vauhtiin pääsee kuitenkin elokuvan todellinen tähti, Philip Seymour Hoffman, joka tekee kertakaikkiaan timanttisen roolin Reubenin parhaana ystävänä, Sandy Lylenä. Eilispäivän leffa-staraa äyttelevällä Hoffmanilla on elokuvan kertakaikkiaan parhaimmat vuorosanat, ilmeet ja eleet, eikä miestä todellakaan pidättele mikään. Amatööriteatterissa tiukoissa trikoissa patsasteleva ja itseään täynnä oleva Hoffman on todellakin hauska! Puhumattakaan niistä kaikista naurettavista hetkistä koripallokentällä, jossa mies heittää lähes legendalta kuulostavia huudahduksia palloa heittäessään. Myöskään Hank Azarian ei tarvitse rooliaan hävetä ranskalaisena sukellusopettajana, joka tarjoaa asiakkailleen unohtamattomia elämyksiä. Lisäksi Azarianin hahmon, Clauden, kertoma virtahepo-tarina on nautinnollista katseltavaa ja kuunneltavaa.

Jotenkin on hämärää, kun suhteellisen onnistuneelta vaikuttavaa elokuvaa varjostavat sekä pääosan esittäjä, että tarina. Toisaalta taas muut näyttelijät ottavat onnistuneisuutta takaisin, mutta vahinko on silti päässyt jo tapahtumaan: käsissä on korkeintaan keskinkertainen elokuva, jota silti mm. Hoffmanin takia katsoo erittäin huvittuneella mielellä. Silti jotkut pienet asiat jäävät vain ärsyttämään, kuten Pollyn lemmikki, sokea fretti, joka on hankittu tämän elokuvan söpöksi eläimeksi. Jotenkin vain tuntuu tyhmältä, että joka elokuvassa täytyy olla jokin söpö eläin törmäilemässä seiniin ja roskiksiin. Ei olisikaan mitenkään pahitteeksi jos Stiller voisi tehdä sen vaihteeksi. Sitä odotellen, “good things” ja täältä tähän.