Se oli ensimmäinen ajatus Jarmo Lampelan ohjaamasta ja käsikirjoittamasta elokuvasta oli jotain mustaa ja pilvistä. Ennen elokuvaa ajattelin näkeväni jotakin laadukasta kotimaista elokuvaa, joka on saanut mm. Glorian, Cultin ja…
Tekijä: Tero Niemenpää
Vampires -Los muertos
Ristikäämme kaikki kätemme, ettei Tommy Lee Wallace enää tee elokuvia. Nimittäin Makuunista löytynyt Vampires -Los muertos oli erittäin huono elokuva. Siitä ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa siitäkin huolimatta, että…
Jackass -the movie
Ja taas oon Amerikan aasit vauhdissa. Tällä kertaa nämä MTV:ltä ja Neloselta tutut tyypit tulevat teattereihin asti. Pakkohan se oli nähdä, mutta voi heti alkuun sanoa, että se on sitä…
Jackie Brown
Kulttielokuvaksi nousseen Pulp Fictionin jälkeen odotettiin Quentin Tarantinon seuraavaa elokuvaa kieli pitkällä roikkuen ja kuolaten. Minusta odotus palkittiin täydellisesti kun toiset taas sanovat, että Jackie Brown on Tarantinon ehdottomasti heikoin…
Insomnia
No niin: nyt olen saanut "ahnaisiin" käsiini Insomnia-nimisen elokuvan, jonka katselin sitten rattoisassa seurassa tässä viime viikonloppuna. Odotin elokuvalta paljon, sillä mukana oli mielenkiintoisia näyttelijöitä ja nimen omaan suuria nimiä,…
Investigating sex
Oi! Älkää peljästykö! Nimestään huolimatta tämä leppoisa ja paljon dialogia sisältävä elokuva, Investigating sex, ei ole mikään "taide-elokuva", eikä mitenkään paljasta pintaa esittelevä eroottinen elokuva. Vaikkakin paljaat rinnat elokuvassa vilahtavatkin…
Irlannin hedelmällisin mies
Tällä kertaa kantavuokraamostani löytyi tälläinen irlantilaisten ja englantilaisten yhteistyönä tekemä komedia, joka kertoo säälittävästä Eamonnista, joka on 24-vuotias, luuseri ja neitsyt. Sitten hän eräänä iltana päätyy erään miestennielijän petiin, joka…
Hurjapäät
No nyt se tuli televisiostakin: kaikkien tuunausleffojen moderni esi-isä, Hurjapäät, joka on Rob Cohenin ohjaamana sellaista kohellusta, joka ei voisi katsojaa vähempää kiinnostaa. Cohen esitteleekin televisioruudulle tukun kauniita naisia tiukoissa…
Human nature
Makuunin video-helvetistä löytyi tällä kertaa tälläinen Human nature-niminen elokuva. Se oli ainakin trailerin perusteella erittäin mielenkiintoinen ja mukiinmenevä. Näin siis päättelin. Valitettavasti karu totuus oli toinen, kun näin ko. elokuvan,…
Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme
Ui-jui! Itämaista taikaa sisältävä Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme on tullut tietoisuuteeni (tai on oikeastaan tullut jo ainakin vuosi sitten) ja hyvältä näyttää: käsissäni on yksi parhaimmista elokuvista kautta aikojen! Hiipivä…