Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en odottanut elokuvalta yhtään mitään. Tälläisen harvinaisen tilaisuuden tarjosi Menolippu Mombasaan -niminen suomalainen elokuva, joka mutu-tuntumalta vaikutti keskinkertaiselta kevyeltä draamalta. Sitä se oikeastaan olikin: elokuva oli jonkin verran tunteisiin vetoava puoli-nyyhky, mutta jäi sitten lyhyytensä, keskeneräisyytensä ja keskinkertaisuutensa takia siihen valtavaan harmaaseen elokuvien massaan.
Aloitan näyttelijöistä, joiden suoritukset suorastaan heittelivät laidasta laitaan. Pääroolissa oleva Antti Tarvainen vetää aika perinteisen tuijottelija/hymyilijä -roolin, josta lienee turhaa mainita enempää kuin että ehkä tuollainen hämäläinen hiljaisuus vetoaa teini-typyihin, muttei sentään minuun! No, Tarvainen lienee kuitenkin vain tehnyt, mitä on käsketty/pyydetty, joten se siitä. Mombasan parasta antia on kuitenkin erinomainen ellei suorastaan loistava ja erittäin energinen Joonas Saartamo, joka onnistuu jopa naurattamaan muutamassa kohdassa. Saartamolla on kenties edessään loistelias ura, sillä miehestä irtoaa todella paljon: niin hauskuutta, rentoutta, pelleilyä kuin vakavampaakin yritystä… eikä vain yritystä. Naispääosassa "harmailee" Johanna Rönnlöf, jonka arkinen suoritus Katana ei vakuuta ketään. Melkeinpä kuka tahansa kadulta napattu nainen osaa tehdä pari myrkyllistä ja iloista ilmettä. Rönnlöfin roolissa ei todellakaan ole mitään hohtoa eikä glamouria… ei kerrassaan yhtikäs mitään! Yleisarvosanana voisin näyttelijöistä antaa arvosanan tyydyttävä. He tekevät vain sen, mitä heidät on palkattu tekemään, ei enempää.
Mombasan juoni on aika mielenkiintoinen. Aikuisuuden kynnyksellä olevalla Petellä näyttää menevän kohtuullisen lujaa ja hyvin, kunnes mystinen pyörtyminen sekoittaa kuviot. Paljastuukin, että Petellä on syöpä ja ennustekin näyttää synkältä. Peten kanssa samassa huoneessa olevalla Jusalla on kuitenkin mahtava suunnitelma: nähdä Mombasan hiekat, aallot ja kauniit naiset. Sitten eräänä yönä he päättävät nähdä Mombasan ennen kuin syöpä voittaa. Niin kuin sanoin: juoni on oikeastaan ihan mielenkiintoinen: se rikkoo tietyllä tavalla perinteistä kerrontaa, että tällä kertaa ihmiskohtalot on kiedottu sairauteen, joka tappaa. Se tekee tarinasta ikään kuin kilpajuoksua aikaa vastaan.
Menolippu Mombasaan ei ole mikään vuoden suomalainen elokuva. Se on ennemminkin keskikastia niin maailman kuin Suomenkin mittakaavassa. Mombasa herättää joitakin tunteita, mutta käsittämättömän lyhyeksi jäävässä leffassa (1h 24 min) se jokin jää puuttumaan. Mombasa käy hyvin lähellä onnistumista, mutta mokaakin viime hetkellä viimeistelyn puuttumiseen; oikeastaan valitettavasti, sillä Mombasasta oli ainesta hyväksi elokuvaksi.
Summary
Genret: draama,komedia
Kesto: 88 min
Ohjaaja: Hannu Tuomainen
Pääosissa: Antti Tarvainen,Joonas Saartamo,Johanna Rönnlöf
Valmistusmaa: Suomi
Valmistusvuosi: 2002