Lucifer -Season 6

Kirjoitin jo Luciferin viidennen tuotantokauden arvostelussa, että sarjan draamallinen huippu on jo nähty ja eväät syöty. Se lihallistuu viimeistään sarjan kuudennella ja viimeisellä tuotantokaudella, jossa kirjaimellisesti lähes haikaillen muistellaan menneitä ja ihmetellään, että pitäisikö Luciferin ottaa Jumalan valtaistuin istuttavakseen vai ei. Siinä onkin pohdittavaa, kun sarjan jonkinlaiseen järjelliseen loppuun väkisin vievä punainen lanka tuo viimeiselle minikaudelle mukaan Luciferin ja Chloen tyttären (Brianna Hildebrand!) tulevaisuudesta samalla kun mietitään mm. sitä, että miten Amenadiel pärjää poliisina, pääseekö Dan taivaaseen, onko maailmanloppu viimein koittamassa, keksiikö Ella viimein Luciferin “salaisuuden” ja miten käy Mazikeenin ja Even orastavan rakkauden kanssa.

Kas, onpa siinä pulmia kerrakseen! Pitäisikö sen kiinnostaa? Ei oikeastaan, sillä tämä tuotantokausi on puhdasta jäähdyttelyä ja laulua, välillä jopa animaation maailmassa.

Tom Ellis on vetänyt sarjaa mukanaan kaiken kaikkiaan 93 jaksoa ja on pakko myöntää, että se on kova suoritus sinänsä, sillä miehen näyttelijänkarisma jaksaa edelleen kantaa tarpeeksi pitkälle. Hän on luonut Luciferista karismaattisen bilepaholaisen, joka ei valehtele. Sinänsä Ellisin hahmo on erittäin kaukana Gaimanin luomasta Luciferista, mutta toisaalta kuinka moni (no, minä olisin) olisi jaksanut synkistelyä ja vakavampaa menoa 93 jaksoa? Ei varmaan kovinkaan moni, eikä sarja olisi kantanut niin pitkälle kuin se nyt lopulta kantoi.

Lauren German sen sijaan jätti sarjaan omituisen tunteen, josta en pääse eroon. Välillä hän oli sarjassa aivan poissaolevan oloinen ja välillä hänellä ei ollut minkäänlaista kemiaa Tom Ellisin kanssa. Yhdessä he muodostivat Netflixiin melko epäuskottavan pariskunnan, jossa kunnon tunnekemiat kohtasivat vain aniharvoin. Näppärästi voi todeta, että Germanilta puuttui sitä jotain.

Sivuosissa nähtiin mielenkiinnottomia kuin myös mielenkiintoisia suorituksia; monissa pikkurooleissa nähtiin monissa liemissä keitettyjä, kokeneita, näyttelijöitä (kuten Tom Welling, Tricia Helfer, jne), mutta sivuosalotossa lyhyimmän korren vetivät varmaankin D.B. Woodside (Amenadiel) ja kokenut tv-sarjojen luottopakki Kevin Alejandro, joka sai koko joukon omalla tavallaan syrjitymmän roolin. Jopa Woodsiden hyväntahtoinen, naivi (ja hölmö) hahmo sai enemmän järkeä kuin Alejandron Dan. Muissa sivurooleissa nähdyt Lesley-Ann Brandt oli välillä oikein hyvässä vauhdissa, mutta toisaalta hän jopa hurvitteli hahmollaan vähän liikaakin. Rachael Harris puolestaan onnistui psykiatrin roolissaan mielestäni sarjan tasoon nähden erinomaisesti ja pirteästi esiintynyt Aimee Garcia oli omalla tavallaan hieno lisä tähän sarjaan.

Luciferin kuudes tuotantokausi päättää koko sarjan jopa aavistuksen tyylikkäällä tavalla, sillä kaikki sarjan sivujuonet punotaan lopussa yhteen katsojaa tyydyttäväksi kokonaisuudeksi. Haikean lähdön jälkeen katsojalle jää jotakuinkin hyvä mieli siitä, että sarja saa arvoisensa lopun, eikä kaikkea vedetä ihan täysin läskiksi. Niinpä sarjan viimeinen jakso antaa paljon hymyjä, läppävitosia ja hyvää mieltä, jonka kanssa katsoja saa huokaista helpotuksesta: ainakin tämä sarja on nyt taputeltu tarpeeksi tyylikkäästi, mutta kokonaisuutena tylsästi läpi.

2.5

Poiminta

Genret: toiminta, rikos, draama
Ohjaajat: Kevin Alejandro, Richard Speight Jr., Nathan Hope, Viet Nguyen, Lisa Demaine, Claudia Yarmy, D.B. Woodside, Sherwin Shilati
Pääosissa: Tom Ellis, Lauren German, Kevin Alejandro, D.B. Woodside, Lesley-Ann Brandt, Rachael Harris, Aimee Garcia, Brianna Hildebrand, Inbar Lavi, Scott Porter
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2021

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments