elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Lähtökohdat televisiosarjan toiselle tuotantokaudelle ovat aina haastavat, kun takana on ensimmäinen erittäin onnistunut tuotantokausi. Näin oli myös Hannibalilla, joka löi kaikki omat odotukseni tästä tuoteperheestä... Hannibal -Season 2

Lähtökohdat televisiosarjan toiselle tuotantokaudelle ovat aina haastavat, kun takana on ensimmäinen erittäin onnistunut tuotantokausi. Näin oli myös Hannibalilla, joka löi kaikki omat odotukseni tästä tuoteperheestä Mads Mikkelsenin lyödessä tahtia pääosassa. Yhtäkkiä Anthony Hopkinsin hahmo oli saanutkin varteenotettavan, älykkään, karismaattisen ja kulinaristisen kilpailijan, joka nousi Hopkinsin sfääreihin monella eri tasolla. Kun mukaan lyötiin vielä pistämätön ja katsojan kanssa leikittelevä tarina, Hugh Dancyn oivallisen näyttely, sekä jaksoissa esiintyvä uroshirvi (The Stag) eri muodoissaan, oli kuvainnollinen kauhukertomus viittä vaille valmis. Ja juuri siksi odotin Hannibalin toista tuotantokautta suurella mielenkiinnolla.

Enkä joutunut pettymään; Hannibal on toisella tuotantokaudellaan pihdeissään pitävä, joskin hieman ensimmäisen kauden tenhoansa menettänyt, sarja, joka leikkii katsojansa ja hahmojensa kanssa hengästyttävään viimeiseen jaksoon saakka. Kaikki toisen tuotantokauden jaksot ovat nimetty japanilaisten ruokien mukaisesti ja meno on sen mukaista. Tosin tällä kertaa Hannibal ei kykene täysin toimimaan varjoissa, vaan epäilyksen viitta laskeutuu väistämättä miehen päälle, mutta loppua kohti kiristyvä tunnelma on kuitenkin jotain eeppistä, joka ikäänkuin tiivistyy viimeisessä jaksossa nähtävään sanailuun Alanan ja verisen Hannibalin välillä:

Alana: Where’s Jack?
Hannibal (kuiskaten): In the pantry.

Toisen tuotantokauden tapahtumat sijoittuvat suoraan ensimmäisen tuotantokauden jatkoksi. Will (Hugh Dancy) on pidätetty epäiltynä lukuisiin murhiin ja niinpä mies löytää itsensä hullujen huoneelta tutkimassa ajatuksiaan uroshirvimiehestä. Seurana tietenkin vierailee itse Hannibal (Mads Mikkelsen), joka ajautuu toisella tuotantokaudella Willin rooliin FBI:n luottomieheksi avustamaan kummallisten ja raakojen murhien selvittelyä. Samalla Hannibal virittelee romanssin poikasta Alana Bloomin (Caroline Dhavernas) kanssa ja pelaa leikkejä Jackin (Laurence Fishburne) ja Willin seurana. Tuloksena on kuumottava kausi, jossa epäilyksen siemenet kylvetään ensin mielisairaalan suuntaan, kaivetaan ylös ja paiskataan kuin veripisaroina kohti Hannibalia. Koko painostavaa tunnelmaa täynnä oleva draama huipentuu lopulta toisen tuotantokauden viimeisessä jaksossa, jossa esitetään katsojalla keveästi koko sarjan tähän asti kuumottavin jakso.

Näyttelijät ovat myös toisella tuotantokaudella tutun hyvässä vedossa; Laurence Fishburne vetää oman roolinsa tarpeellisella vakavuudella ja pokerinaamalla läpi, eikä hänen ulosannissaan ole valittamisen sanaa, joskaan ei myöskään mitään ryöpsähtelevää hehkuakaan. Caroline Dhavernas pääsee ehkä ensimmäistä tuotantokautta enemmän esille, mutta hänen roolinsa jää väistämättömään sivuosaan Hugh Dancyn viedessä toiseksi suurimman huomion pääosan esittäjänä. Tällä kertaa Dancyn näyttelemä Will on edelleen sekaisin, muttei sentään niin sekaisin kuin ensimmäisellä tuotantokaudella. Uroshirvi tosin nousee virrasta ees ja taas, mutta se on vain luonnollista kun Hannibal hiippailee edelleen kuvioissa mukana. Joka tapauksessa toisella tuotantokaudella Willistä syntyy laskelmoiva mies, jonka todellisia tarkoitusperiä kuvittelee näkevänsä jokaisen mahdollisen kulman takana, muttei kuitenkaan havaitse todellisuutta ympärillään, aivan kuin Will siis.

Muun muassa Gillian Andersonin panoksesta huolimatta sarjan väistämätön tähti on Mads Mikkelsen, joka vetää oman roolinsa kiihkolla, antaumuksella ja rautaisella ammattitaidolla läpi. Mikkelsen taikoo Hannibaliin niin paljon himoa, älykkyyttä ja pidätettyä raivoa, ettei Hannibalin aikomuksista ota parhainkaan sarjan katselija mitään selvää ennen viimeistä, lähes eeppiseksi kuvailtua, episodia. Siinä Hannibal näyttää omalla tavallaan muille päähahmoille omat karvansa tilanteessa, jossa Alana juoksee pakoon jo toisen tuotantokauden trailerissa.

Kaiken kaikkiaan Hannibalin toinen tuotantokausi on hyvää televisioviihdettä. Se ei ehkä ole niin raikkaan makuinen ja yllätyksellinen kuin ensimmäinen tuotantokausi, mutta siinä on silti sitä tenhoa, minkä takia katsoja jaksaa tapittaa toisen tuotantokauden läpi. Hannibal onkin edelleen kylmä ja dramaattinen jännitysnäytelmä kauhun elementeillä höystettynä, jossa katsojan tuntema kannibaali pelaa omaa älypeliään lukuisia muita ihmisiä vastaan. Sen takia Hannibalia on niin mukava seurata, kun jollain tavalla lopputulosta joutuu jännittämään jokaisella kerralla uudestaan ja uudestaan ja sarjan twistit ovat myös yllättävyydessään mallikkaita.

Kolmas tuotantokausi on jo tiettävästi vauhdissa, mutta siihen en ole vielä ehtinyt perehtymään; tosin se tulee katsomislistalleni välittömästi kun ilmestyy esimerkiksi Netflixin tarjontaan.

  • 82%
    Hannibal -Season 2 - 82%
82%

Tiedot

Genret: draama, jännitys, kauhu
Kesto: 572 min
Ohjaajat: David Semel, David Slade, Michael Rymer, Peter Medak, Tim Hunter, Vincenzo Natali
Pääosissa: Aaron Abrams, Caroline Dhavernas, Gillian Anderson, Hettienne Park, Hugh Dancy, Laurence Fishburne, Mads Mikkelsen, Scott Thompson
Valmistusmaa: Kanada, Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2014

Sending
User Review
4 (1 vote)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Eltuan
Eltuan
8 years ago

Kuulostaa eeppiseltä sarjalta ja tuotantokaudelta. Jos en olisi verta, kauhua ja hieman hämmentäviä psyykkisiä ruokaleikkejä pelkäämätön, niin voisin tuon arvostelun perusteella katsoa sarjaa.