Daredevil -Season 2

Sanoin Daredevilin ensimmäisen tuotantokauden arvostelussa, että sarja on pettymys. Sen vuoksi sanon heti kättelyssä, että Netflixin tuottaman sarjan toinen tuotantokausi on hieman ensimmäistä parempi. Miksi? Siksi, että tällä kertaa Daredeviliä…

Daredevil -Season 1

Netflixin alkuperäissarja Daredevil näki päivänvalon vuonna 2015 loistavien kommenttien saattelemana. Nauroin ääneen, kun Episodin arvostelija tarjosi verkkojulkaisussa sarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle viisi tähteä ja toisen kerran pääsin nauramaan ääneen, kun totesin…

Jurassic World

Muistan sen kuin eilisen, se oli synkkä myrskyinen lauantai- ilta vuoden 1993 syksyllä kun matkasin pelonsekaisin tuntein Tampereen Hällä teatteriin. Voin väittää että kukaan teatterissa ei osannut edes odottaa mitä…

The Cell

Sarjamurhaajat ovat nykypäivän kuumaa kamaa. Todellisista ja fiktiivisistä sarjamurhaajista kertovia kirjoja ja elokuvia on runsaasti ja tässä joukossa suht uusi pätkä on Tarsem Singhin esikoisohjaus The Cell. Paremminkin mikrofonin takana…

The Cell

Yleensä näin nyrkkituntumalta voi sanoa, että Jennifer Lopezin tähdittämästä elokuvasta ei ole juuri mihinkään. Onneksi tämä nyrkkituntuma on menneen talven lumia, sillä The Cell oli onnistunut sci-fi/kauhu/fantasia/thrilleri. Se oli punottu…