The American

Palkkamurhaajat ovat aina kiehtoneet suurta yleisöä, ja niistä tehdyissä elokuvissa on yleensä kaksi eri koulukuntaa. Useammin käytetty sapluuna on tarina työhönsä kyllästyneestä murhaajasta, joka haluaa tehdä parannuksen elämässään, ja jättää tappamiset taakseen. Toinen vähemmän käytetty koulukunta on sitten ne paatuneet murhaajat, joilla ei ole aikomustakaan lopettaa, vaan ovat ylpeitä työstään ja jatkavat sitä aina kuolemaansa saakka. Toista ohjaustyötään tekevä Anton Corbijn on ottanut ensinmainitun aihion työstettäväkseen, ja tarinan melankolisuus suorastaan yllättää katsojat. 

George Clooney on harvinainen näyttelijä. Miehen työt heittelevät valtavirrasta aina näihin pienemmän budjetin indie-pätkiin ja mies onnistuu silti lähes aina tekemään vakuuttavaa jälkeä. Clooneyn esittämä palkkamurhaaja Jack on ikääntynyt tappaja, ja mies haluaisi vain jättää kaiken taakseen ja vetäytyä ansaitulle eläkepäiville. Ainoa huono puoli on siinä se, että vuosien varrella vihollisia on syystäkin kertynyt, ja työnantajakaan ei millään viitsisi päästää miestä lähtemään ihan noin vain. Tällaisessa palkkamurhaaja elokuvassa on vain yleensä se ongelma, että näitä on vain tehty todella paljon, ja kun Luc Bessonin räjäytti pankin ultimaattisella elokuvalla aiheesta Léonilla, niin mitä parannettavaa tälle genrelle enää jäi? 

The American olisi varmasti jäänyt Suomen kaltaiselta maalta huomaamatta, ellei elokuvan näyttelijäkaartiin olisi liittynyt jopa kahta suomalaista. Ja vaikkaIrina Björklundin ja Samuli Vauramon suorituksissa ei ole mitään vikaa, niin auttamattoman lyhyet ruutuajat kuitenkin syövät parivaljakon “Hollywood”-läpimurrosta sen kirkkaimman terän, ja hypetys jotenkin kuivuu kokoon. Elokuvan alussa nähtävä kohtaus, jossa Jack heilastelee Irinan esittämän Ingridin kanssa on toki kaikille mieskatsojille hyvin antelias Irinan alastomalla keholla, mutta ruotsalaiseksi muutettu Björklund ei pääsee muutamaa vuorosanaa enempää haastelemaan, ja suoritus kokee odotetun päätöksen jo tässä elokuvan epilogissa. 

Myös Vauramo on alennettu esittämään ruotsalaista palkkamurhaajaa, ja hänenkin esityksensä on lyhyt, mutta katkera. Elokuvan kantavana ja ainoana voimana toimiikin herra Clooney. Mies osaa loisteliaasti murjottaa omassa itsesäälissään koko elokuvan, ja romanttiset valonpilkahdukset tuovat ainoaa valoa miehen elämään. Violante Placidon esittämä seuralaisnainen on omassa tiukassa viitekehyksessään Clooneyn täydellinen vastakohta, mutta miten muutenkaan palkkamurhaaja voi löytää lempeä, kuin ilotalon kautta. Kliseinen ja täysin ennalta-arvattava elokuva etenee Jackin viimeisen keikan valmisteluista aina lopun kliimaksiin, joka sekään ei yllätä ketään. 

The American on kauniisti tehty elokuva, joka maalailee eurooppalaista turistimaisemaa erittäin kauniisti, ja päästää näyttelijät uppoutumaan rooleihinsa ilman räiskyvää toimintaa. Yltiömelankolinen ja kliseinen tarina vievät kuitenkin pisteitä tältä tuotokselta, ja vaikka tekninen toteutus on suorastaan hengästyttävän upeaa, niin lopputekstien rullatessa katsoja jää ihmettelemään mitä oikein jäi käteen.