State of play

Mitä luulette tapahtuvan kun aikamme parhaita tai ainakin näkyvimpiä näyttelijöitä lykätään samaan elokuvaan ja aiheeksi läiskästään poliittinen jännityselokuva? Joku voisi luulla, että käsissämme olisi suurenkin luokan hittielokuva, mutta Kevin Macdonaldin State of Play ei ainakaan lippuluukuilla saavuttanut sitä suosiota, mitä siltä odotettiin. Tätä seikkaa itse kuitenkin hämmästelen suuresti, sillä State of play on suorastaan nautittavan hyvä elokuva, joka yhdistelee onnistuneesti Tom Clancya ja 24-sarjaa, missä hallituksen salaliittojen monet kerrokset aiheuttavat päänvaivaa tarinan päähenkilöille.

Jo Russel Crowen mukana olo tuo tietynlaista laadukkuuden hyvänolon tunnetta, sillä mies ei ole kovinkaan montaa hutia uransa aikana tehnyt. Crowen esittämä Washington Globen vanhanliiton toimittaja Cal McAffey toimiikin elokuvan vetävänä moottorina, kun mies alkaa ensin tutkia outoa murhaa, joka arvattavasti alkaa paisua mittasuhteisiin, joihin mies ei aluksi ollut aivan varautunut. McAffeyn täydellisenä vastakappaleena hääräävä blogi-kirjoittaja Della Frye (Rachel McAdams) tuo hyvää kontrastia tarinaan nuorena ennakkoluulottomana juoru-journalistina ja tarinan edetessä voi huomata, kuinka Calin ja Dellan välinen suhde kehittyy aluksi kilpailevasta asetelmasta “mestari-oppipoika(tyttö)”-suhteeseen, missä kumpikin kunnioittaa toistensa vahvuuksia.

Miten sitten Calin ja Dellan tiet kohtaavat? Kun Cal tutkii ammattimaisesti tehtyä murhaa alakaupungilla, hänen vanha koulukaverinsa senaattori Stephen Collins (Ben Affleck) saa kuulla tutkijansa ja rakastajattarensa kuolemasta metroasemalla, ja mies vuodattaa kyyneleet suorassa tv-lähetyksessä, josta juorutoimittaja Della saa aihion taas omalle jutulleen. Eipä siis aikaakaan kun toimitus alkaa painostamaan Calia kertomaan jotain vanhasta kaveristaan ja tarina alkaa niinsanotusti rullaamaan eteenpäin. Pikkuhiljaa yhä vakavampiin rooleihin pyrkivä Affleck tekee suhteellisen onnistuneen suorituksen senaattori Collinsina, vaikka miehen lapsenomaiset kasvot hieman vievät uskottavuutta.

Ohjaaja Macdonald vie tarinaa eteenpäin suhteellisen rauhallisesti, mutta määrätietoisesti ja jättää näin katsojalle aikaa uppoutua hahmoihin ja itse tarinaan. Crowe on oikeasti aivan liekeissä liehuvalettisenä toimittajana ja mies ottaa oikeasti kaiken irti mitä koneesta lähtee. Toki manööverit ovat ajoittain tuttuja, mutta jotenkin tämän miehen näytteleminen on vain niin vakuuttavaa, että katsoja näkee aina vain roolihahmon eikä esittäjää. Kun myös ympärillä hääräävät sellaiset konkarit kuin Helen Mirren, jonka suoritus Globen päätoimittajana on kaikessa ärsyttävyydessään yllättävän toimiva, ja Jeff Daniels limaisena senaattori George Fergusina, niin elokuva ei todellakaan jää näyttelijävalinnoiltaan huonoksi. Kun myös elokuvan tekninen toteutus on suorastaan häkellyttävän hyvää niin kuvauksellisesti kuin leikkauksellisesti, niin tästä elokuvasta ei jää paljoa pahaa sanottavaa.

State of Play on erittäin onnistunut jännäri, jossa paneudutaan päivän polttaviin kysymyksiin siitä, pitäisikö armeijaa yksityistää ja kuka amerikkalaisia oikein valvoo. Kenellä on valta päättää näistä asioista ja kuinka pitkälle nämä yksityiset sotilasyritykset ovat valmiita menemään saadakseen tahtonsa läpi. Tähän kun ympätään se journalistinen näkemys ja raadollisuus kuinka kansan on saatava tietää hinnalla millä hyvänsä, on käsissämme elokuva, joka noudattaa tietyllä tavalla valmista sapluunaa omine kliseineen ja ennalta-arvattavine käänteineen. Onneksi se kaikki tehdään niin tyylikkäästi, että lopputulos jää kirkkaasti positiivisen puolelle.