Conan the Barbarian

Hyborianin aikakaudella Kimmerian hyisistä metsistä ja armottomasta maasta on syntynyt yksi historian kovimmista kavereista, jonka ensikosketus maailmaan oli kylmä teräs ja lämmin veri. Miekka ja magia-maailman pioneeri Robert E. Howard keksi tämän hahmon jo 30-luvulla, ja kirjoitti huimia tarinoita tästä Crom-jumalaan uskovasta barbaarista, joka ei kuitenkaan ollut mikään aivoton klöntti, vaan ajatteleva ja perinteitä kunnioittava soturi. Conan nousi jo aikanaan hirmuiseen suosioon fantasiapiireissä ja miehestä kertovia sarjakuvia alkoi ilmestyä Suomessakin jo 70-luvulla. Conan barbaari onkin koko maailman tunnetuin fiktiivinen barbaari hahmo, mutta suuren yleisön tietoisuuteen hänet nosti kuitenkin aikansa vaikeimman nimen omistava Mr Universumi Arnold SchwarzeneggerConan the Barbarian ja Conan the Destroyer elokuvilla. 

Täytyykin tässä heti mainita muutama asia omasta suhtautumisesta tähän hahmoon. Olen lukenut lähes jokaisen sarjakuvan Conanista mitkä vain on suomennettu, eli lähes 100 lehteä, sekä muutaman Conan kirjan sekä tietenkin nähnyt 80-luvun elokuvat. Voisin siis sanoa olevani jonkinasteinen fani tälle hahmolle. Conan on kuitenkin kuvattu aina tekijästään riippuen hieman eritavalla, ja vain perusasiat ovat pysyneet samana. Tähän yhteyteen täytyykin sanoa, että vaikka Arnold olikin loistava hahmossaa, niin ei Jason Momoa kauaksi jää taakse, ja Momoa itseasissa muistuttaakin enemmän sarjakuvien ja kirjojen luomaa Conania, sillä Howard kuvaili hahmoa usein pantterimaiseksi ja pronssi-ihoiseksi. Mutta historian tunnit sikseen, sillä tämä uudistettu Conan tulee nyt valkokankaille 3D-tekniikalla, joka suoraansanoen ei tuo mitään lisää tähän elokuvaan, vaan suorastaan häiritsee tiettyjä kohtauksia. 

Ohjaajaksi on kuitenkin onneksi eksynyt mies, joka ei pelkää kunnon K-15 toimintaa. Texasin moottorisahamurhaajan ja Perjantai 13uudelleenfilmatisoinneilla maineeseen noussut Marcus Nispel tekee tästä elokuvasta ainakin kuvauksellisesti hienon ja autenttisen näköisen, jos 3D:tä ei lasketa mukaan. Huhujen mukaan tämän piti alunperin ilmestyä ihan normaalina 2D:nä, mutta tuotantoyhtiön painostuksesta muutos tehtiin jälkikäteen ja sen valitettavasti huomaa. Tekniikka kuitenkin sikseen, sillä tarinahan tässä on pääosassa… Vai onko? Conanin syntytarina on loistavasti luotu ja Ron Perlman esittää lähes loisteliaasti Conanin isää. Muutenkaan itse päätarina ei ole ollenkaan huono vaan sopii Conanin maailmaan ihan mukiinmenevästi. Itse tarinan sisällä tapahtuvat asiat sen sijaan kummastuttavat välillä päättömyydellään, ja lukemattomien sivuhenkilöiden logiikat heittelevät itse tarinassa välillä sellaista häränpyllyä että hipheijaa. Samoin Momoan esitys menee ajoittain hieman metsään huonon käsikirjoituksen takia. 

Mutta Momoa on kuitenkin ainoa jolle voi antaa puhtaat paperit pääosan esittämisestä. Toista pääosan esittäjää ei varsinaisesti edes ole, sillä Rachel Nicolsin esittämä Tamara heiluu niin pienellä presenssillä, että hänestä ei osaa olla oikein mitään mieltä. Pahiksen roolissa sen sijaan nähdään jälleenStephen Lang, joka sopii siihen niin täydellisesti, että James Earl Jones saa olla kateellinen. Langin esittämän Khalar Zymin tytär sen sijaan on ehkäpä ärsyttävimpiä hahmoja pitkään aikaan mitä elokuvissa on nähty, ja Rose McGowan onkin maskeerattu lähes tunnistamattomaksi Mariqueksi. Conan Barbaarin uudelleen lämmittely sisältää paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa. 3D on täysin turha, ja pilaa tarinaa ihan tarpeettomaksi. Mutta vaikka kaikki vaikuttaa ihan mukiinmeneviltä, niin tämä ei kuitenkaan tuo sellaista mahtipontista fiilistä minkä alkuperäinen teos toi eikä elokuvan jälkeen oikein edes muista mistä elokuva kertoi. Conan-faneille ehdoton katsottava, mutta ei tästä klassikoksi ole.