elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kun ajattelee suomalaista elokuvaa, tulee välittömästi mieleen muutaman näyttelijän nimi, Solar Films ja miksei samalla tasapaksu, massaan jollain oudolla tavalla vaikuttava, elokuva. No, tällä...

Kun ajattelee suomalaista elokuvaa, tulee välittömästi mieleen muutaman näyttelijän nimi, Solar Films ja miksei samalla tasapaksu, massaan jollain oudolla tavalla vaikuttava, elokuva. No, tällä kertaa kyse ei ole Solar Filmsin elokuvasta, mutta kyllähän elokuvasta löytyykin sitten muutama tuttu ja naamatuttu suomalainen näyttelijä. Kyse on Peter Lindholmin ohjaamasta ja käsikirjoittamasta kolmiodraamasta, Kolmistaan, jossa jonkinlaisen keski-iän kriisin saava yliopiston tutkija lähtee seikkailemaan ihastuksensa perään. Seurauksena on väsynyt, suhteellisen päättömästi käsikirjoitettu ja tylsä elokuva, jossa ei tapahdu mitään yllättävää.

Lyhyesti sepustettuna Kolmistaan kertoo tarinan ihmisten käyttäytymistä tutkivasta Tomi Laaksosta, joka sattuu eräänä päivänä törmäämään Janita-nimiseen myyjättäreen keskellä Helsinkiä. Rakkautta ensisilmäyksellä tuova tyyli syöksee Tomin varsinaiseen kurimukseen, sillä uusi ihastus tarjoaisi ainakin jotain pakopaikkaa turvallisesta, mutta tylsästä avioliitosta. Mutta koska Tomi on fiksu ja filmaattinen mies, päättää hän kertoa ihastuksestaan vaimolleen Liisalle ja tästä alkaa varsinainen show sitten alkaakin.

Eikä tämä ole Lindholmille edes riittänyt. Koska kolmiodraamassa ei ole selvästikään ollut Lindholmin mielestä tarpeellista dramaattisuutta tai traagisuutta, niin hän lyö elokuvaan vielä toisen kolmiodraaman ja osoittaa samalla sen, että kaikilla on omat haaveensa ja salaiset tekonsa. Tähän katsojaa hämmentävään ja tylsään kokonaisuuteen on istutettu Kari-Pekka Toivonen, joka on miltei kuin identtinen kopio edellisen elokuvansa, Sooloilua, roolista. Toivosen tehtävänä onkin elokuvassa järjetön haahuilu loppua kohti: tilaa, joka on lopulta Lindholmille täysin yhdentekevä.

Toivosen vastanäyttelijöiksi on pestattu vieläkin hämmentävämmän roolin tekevä Liisa Kuoppamäki, joka hahmonsa suulla ilmoittaa lastensa olevan tärkeimpiä asioita koko naisen elämässä. Tämä on tietenkin todella suuressa ristiriidassa Kuoppamäen roolihahmon kanssa, sillä naista ei kotona lastensa parissa hirveästi näy. Kolmanneksi pyöräksi onkin sitten otettu Levottomissa itsensä läpi lyönyt Matleena Kuusniemi, jonka rooli on helposti elokuvan järkevimpiä ja samalla parhaimpia. Sivurooleissa on tietenkin sitten muun muassa vielä Taneli Mäkelä ja erittäin hyvin onnistuvaa Juhani Niemelä, mutta yleisilmeltään Kolmistaan on näyttelijöidensäkin puolesta melko vaisu tapaus.

Jotain suomalaisen käsikirjoittamisen tasosta kertoo se, että Lindholmin käsikirjoitus on aikanaan päässyt vuoden 2008 Jussi-gaalaan ehdolle. Tämä on mielestäni melkoinen yllätys, sillä Lindholmin käsikirjoitus on huolimaton, epälooginen, sekä tylsä. Se ei anna katsojalleen mitään muuta kuin muovista pintaliitoa, eikä se vaikuta tietenkään itse elokuvaan mitenkään mairittelevasti. Kolmistaan on tosin tekniseltä toteutukseltaan jälleen kerran totutun laadukas, mutta hyväksi tai edes keskinkertaiseksi elokuvaksi tästä ei kertakaikkiaan ole. Varsinkin kun Lindholm jättää lopussa monta mielenkiintoista asiaa auki aivan kuin jatko-osaa odottaen.

  • Kolmistaan
2

Summary

Genret: draama,rakkaus
Kesto: 94 min
Ohjaaja: Peter Lindholm
Pääosissa: Juhani Niemelä,Kari-Pekka Toivonen,Liisa Kuoppamäki,Matleena Kuusniemi,Taneli Mäkelä
Valmistusmaa: Suomi
Valmistusvuosi: 2008

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments