Jos rakastat

Shhh! Hiljaa! Nyt se elokuva alkaa… Tai no alkaa ja alkaa: jo ensiminuuteilla katsojalle selviää katsomiskokemuksen kannalta olennaiset tiedot elokuvan pääyhteistyökumppanista (kauneudenhoitoyritys) ja muuten vaan kapitaalia tuotantoyhtiölle syytäneistä korporaatioista (muun…

Kolmistaan

Kun ajattelee suomalaista elokuvaa, tulee välittömästi mieleen muutaman näyttelijän nimi, Solar Films ja miksei samalla tasapaksu, massaan jollain oudolla tavalla vaikuttava, elokuva. No, tällä kertaa kyse ei ole Solar Filmsin…

Pohjanmaa

"Pohjanmaalla kaikki viisaus on vanhoos naisis, mutta miehiis… Kyl niis on hulluus." Pekka Parikka oli hieno suomalainen ohjaaja, jonka pääteoksina voidaan pitää Antti Tuurin romaaneista ohjattuja Talvisotaa ja Pohjanmaata. Siihen…

Kummelin jackpot

1990-luvulla koomikkoryhmä Kummelia matkittiin niin Suomen kouluissa kuin työpaikoillakin ja monet mieltälämmittävät sketsit jäivät elämään minunkin sydämeeni mm. Suklaamonnin, ”Jankon betonin” tai vaikkapa ”Puukon veljeksien” muodossa. On silti jossain mielessä…

Fc Venus

Harvemmin pidän kotimaisista elokuvista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nähdyistä suomalaisista tuotannoista, voin ehkä nimetä viisi elokuvaa joista oikeasti pidin. Vain viisi, ottaen huomioon sen määrän mitä niitä on julkaistu, se…