The Unborn

Amerikkalainen kauhuelokuva on tällä hetkellä jonkinlaisessa noususuhdanteessa, sillä tasaisin väliajoin esiin putkahtelee ihan oikeastikin vakavasti otettavia alan elokuvia. Jos itämaiden uusintaversiot otetaan pois laskuista, ovat näiden elokuvien aiheena lähes aina antikristilliset arvot ja David Goyerin ohjaama Unborn ei tee tähän poikkeusta. Eli luvassa on jälleen kuolleiden ihmisten haamuja, pappeja, ristejä, outoja näkyjä ja armotonta manausta. Mutta hetkinen, eikös tämä kaikki nähty jo 37 vuotta sitten eräässä William Friedkinin ohjaamassa elokuvassa nimeltä Manaaja?

Eli mitä sitä suotta kiertelemään: Unborn on jälleen yksi Manaajan vanavedessä tehty elokuva, joka häpeilemättä kopioi kaiken oleellisen tästä alan mestariteoksesta. Mutta mikä siinä on kopioidessa kun alkuperäinen on niin hyvä. Ohjaaja Goyer onkin rakentanut muutamia koukkuja, joilla hän saa katsojat imettyä tähän elokuvaan, ja yksi niistä on ehdottomasti pääosanesittäjä Odette Yustman, joka on lähes täydellinen Megan Foxin kopio sillä erotuksella, että tämä nuori nainen osaa ihan oikeasti näytelläkin. Yustman esittääkin todella onnistuneesti riivauksen kohteeksi joutunutta Casey Beldonia, jonka elämä tulee muuttumaan radikaalisti erään lapsenvahti-keikan jälkeen.

Myös Caseyn menneisyyden haamut alkavat kurkkia nurkan takana kun nainen alkaa nähdä mitä kummallisimpia unia, jotka johdattavat hänet kuolleen äitinsä jäljille. Koko ikänsä äitiään hänen itsemurhansa takia vihannut Casey alkaa pian kokemaan samoja asioita kuin äitinsä, ja pian hän alkaa ymmärtää tämän ahdingon. Toivo siitä, että hän vain kuvittelisi kaiken, alkaa rapistua sen jälkeen kun oikeat fyysiset muutokset alkavat ilmetä Caseyssa ja suvun menneisyyden aaveet alkavat kirjaimellisesti ilmestyä hänen eteensä. Ohjaaja Goyer rakentaakin suhteellisen verkkaisesti tulevia koitoksia, mutta sortuu välillä turhankin halpaan pelotteluun yrittäessään näin pitää jännitystä yllä.

Elokuvan tempo on kuitenkin niin onnistunut, että haukottelua ei pääse esiintymään ja ainoaksi ärsytykseksi nousee Caseyn päättömät kaverit Romy (Meagan Good) ja Mark (Cam Gigandet), joista jälkimmäinen esittää Caseyn poikaystävää. Puolenvälin tienoilla elokuva saa kuitenkin ihan uutta nostetta kun Gary Oldman luikahtaa tarinaan mukaan Rabbi Sendakkina, ja vaikka Oldman ei ihan parastaan tässä vedä, niin mies on kuitenkin sen kaliiberin näyttelijä, että jo puolivaloilla esittäminen on tasokkaampaa kuin monen muun täysanti. Koko elokuvan ajan rakentuva loppuhuipentuma on samalla onnistunut kliimaksi, mutta samalla sen kornius ja plagiointi yllättää ainakin ne, jotka ovat tämänkaltaisia elokuvia ennenkin nähneet. Tämä elokuva olisi ollut todellinen jymypaukku 30-40 vuotta sitten, mutta kymmenien, ellei jopa satojen Manaajan kopioiden jälkeen tämä ei tuo mitään uutta tähän genreen. Mutta on tämä jokatapauksessa kertakatsomisen arvoinen elokuva tästä aiheesta kiinnostuneille.

The Unborn
  • 47%
    Elokuva - 47%
47%

Poiminta

Genret: jännitys,kauhu
Kesto: 89 min
Ohjaaja: David S. Goyer
Pääosissa: Cam Gigandet,Odette Yustman,Carla Gugino,Gary Oldman,James Remar,Jane Alexander,Meagan Good
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2009

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments