1998 elokuvayleisö sai nähdä kaksi varsin mielenkiintoisilla lähtöasetelmilla varustettua katastrofielokuvaa. Mielenkiintoisella tarkoitan paljon tiedejulkaisuja herätellyttä puheenaihetta, mitä jos meteori iskeytyisi maahan? Siitä jauhettiin tuolloin melko paljon, koska, aihe oli tuoreana mielessä edellisvuonna kansainvälisen hehkutuksen saaneen komeetan takia, jonka matkaa saimme seurata ihan paljaalla silmällä muutaman päivän ajan alkukeväästä 1997.
Hollywoodin perinteisin kuuluu jalostaa hyvästä ideasta kahden tuotantoyhtiön kautta kaksi suurelokuvaa, jotka sitten taistelevat yleisöjen kiinnostuksesta, arvostuksesta ja tottakai tärkeimpänä lompakon täytteistä. Michael Bayn ohjaaman ja Jerry Bruckheimerin tuottaman yltiöpatrioottisen asteroidihattaran, Armageddonin, lienee nähnyt jokainen, mutta saman vuoden toinen meteorielokuva Deep Impact ei ole läheskään niin monelle tuttu.
Tähtitiedettä harrastava nuori poitsu Leo Beiderman (Elijah Wood) törmää taivasta tutkiessaan outoon tähteen, jonka tiedot lähetetään paikallisen observatorion sedälle tutkittavaksi. Hätääntyneenä mullistavasta tiedosta lähtee tohtoriherra kohti tiedon julkaistamista, mutta joutuu hektisellä automatkallaan onnettomuuteen ja räjähtää tärkeiden tietojen kanssa tuhannen pirskaleiksi.
Vuotta myöhemmin urallaan jumittava naistoimittaja Jenny Lerner (Tea Leoni) saa vihiä kongressin edustajan mahdollisesta nais-skandaalista kun lopulta tajuaakin, että skandaali ei liitykkään pilailunmakuiseen seksijupakkaan vaan johonkin aivan muuhun. Koko maailma tärisee pelosta kun Yhdysvaltain karismaattinen presidentti Tom Beck (Morgan Freeman) julkistaa tiedon Mount Everestin kokoisen komeetan mahdollisesta maahan iskeytymisestä.
Komeetta on iskeytymässä maahan vuoden kuluttua ja kaikkiin varotoimenpiteisiin on tietysti ryhdytty. Yhdysvaltojen ja Venäjän tiedemiehet ovat rakentaneet yhdessä maailman suurinta avaruusalusta, Messiasta, maailmanpelastamistehtävää varten. Näin alkaa muutamien ihmiskohtaloiden seuraaminen koko maailmaa koskettavan kriisin pyörteessä.
On sanomattakin selvää, että Deep Impact kertoo Armageddonia laajemmassa mittakaavassa kourallisesta ihmisisiä, jotka ovat meteoritarinan kannalta olennaisia. Meteorin löytänyt nuori poika jolla on rakkaushuolia. Nuori toimittajanainen, jonka isän uusi nuori vaimo aiheuttaa eripuraa sekä tyttären, että tämän erittäin läheisen äidin keskuudessa. Viimeisimpänä maailmanpelastamistehtävään koulutetut nuoret ja koppavat astronautit järjestävät kinaa keskuudessaan kun ryhmään mukaan valittu veteraani Spurgeon ”Fish” Tanner (Robert Duvall) tuntuu olevan tehtävässä vain PR-arvojen vuoksi.
Kyseessä on meteorielokuvakaksikosta halvempi ja tuntemattomampi sekä mielenkiintoisempi ja parempi, mutta hyvästä elokuvasta on silti vaikea puhua. Tämä johtuu siitä, että kun Armageddonin tapahtumat sijoittuivat vain lyhyelle aikavälille, onkin Deep Impactin aikajana useita vuosia. Pidemmän ajan kuvaaminen mahdollistaa paremman kokonaiskuvan koko aiheen tarkastelemiselle, mutta samalla kahden tunnin kestoon supistettuna se tekee hahmoihin samaistumisesta melkoista väkertämistä.
Elokuvan katselemista häiritsee myös näyttelijäryhmän jäsenet, joista suurinta epämielenkiintoa kohottaa Tea Leonin suoritus. Leonin roolisuoritukset eivät ole koskaan toimineet toivotulla tavalla eikä Deep Impactin saralta löydy poikkeusta. Mainitsemisen arvoisia näyttelijöitä ovat arvatenkin Morgan Freeman, jonka charmantti olemus toimii mainiosti. Myös Robert Duvall toimii roolissaan ja hänen hahmosta on löydettävissä eniten oikean ihmisen piirteitä. Sivuosista Jenny Lernerin isää näyttelevä Maximilian Schell tuo hieman väriä näyttelijäkaartin toimintaan olemalla koko kirjon ristiriitaisin ja erottuvin hahmo.
Tekniikka ei ole luonnollisestikaan samaa tasoa kuin desibelimittareita särkevän Armageddonin, mutta toisaalta Deep Impactin tapauksessa efektien tarkoituksena onkin kertoa tarinaa eikä digihöttö isoveljensä kaltaisesti ylitä valkokangasaikaansa.
Kävin katsomassa molemmat meteorielokuvat elokuvateattereissa 1998 ja totesin pienen alkuhämmennyksen jälkeen, että Deep Impact on kaksikosta parempi. Tänä päivänä se on edelleen parempi, mutta silti valitettavan keskinkertainen ihmissuhde-katastrofi-maailmanparanteluooppera.
-
50%
Poiminta
Genret: draama,jännitys,sci-fi
Kesto: 120 min
Ohjaaja: Mimi Leder
Pääosissa: Tea Leoni,Morgan Freeman,Robert Duvall,Elijah Wood,Vanessa Redgrave,Maximilian Schell,Ron Eldar,Jon Favreau,Leelee Sobieski,James Cromwell,Blair Underwood
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1998