elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Rankka päivä
Joel Schumacher on ohjannut paljon kammottavan huonoja elokuvia kuten esimerkiksi Batman & Robin, mutta on jotenkin helpottavaa, että miehen pitkälle uralle mahtuu joitain helmiäkin kuten vuonna 1993 valmistunut Rankka päivä (Falling Down). Ebbe Roe Smithin hienon käsikirjoituksen saattelemana Michael Douglas astelee nousujohteista uraansa ylöspäin (olihan Basic Instict tullut ulos... Lue lisää

Detective

Elokuvat 11.5.2008 0

Viime vuosisadan suurimmaksi viihdyttäjäksi nimetty Frank Sinatra lienee länsimaisille ihmisille harvinaisen tuttu mies. Miehen elämää väritti musiikki, elokuvat sekä myös syytteet suhteista italian mafiaan. Sinatra nousi kuuluisuuteen 1940-luvun puolivälissä musiikillaan ja aloitti myös samoihin aikoihin näyttelemisen. Vaikka Sinatra näytteli elämänsä aikana noin viidessäkymmenessä elokuvassa, ei nykypäivänä niistä tunnisteta montaakaan.... Lue lisää
Vuonna 2000 The Yards -elokuvalla pienen yleisön tietoisuuteen noussut James Gray on ohjannut uuden elokuvan. Yardsin lailla se on harmittavan vähälle huomiolle jäänyt rikoselokuva We Own The Night, jonka pääosissa nähdään myös Yardsissa vaikuttaneet Joaquin Phoenix sekä Mark Wahlberg. We Own Te Night kertoo tarinan 1988 Brooklynistä, jossa Bobby... Lue lisää

Deep Impact

Elokuvat 19.3.2008 0

1998 elokuvayleisö sai nähdä kaksi varsin mielenkiintoisilla lähtöasetelmilla varustettua katastrofielokuvaa. Mielenkiintoisella tarkoitan paljon tiedejulkaisuja herätellyttä puheenaihetta, mitä jos meteori iskeytyisi maahan? Siitä jauhettiin tuolloin melko paljon, koska, aihe oli tuoreana mielessä edellisvuonna kansainvälisen hehkutuksen saaneen komeetan takia, jonka matkaa saimme seurata ihan paljaalla silmällä muutaman päivän ajan alkukeväästä 1997.... Lue lisää
Tupakka tappaa. Vai tappaako? Jos kysytään Nick Naylorilta, vastaus ei varmasti tulisi olemaan kovinkaan yksinkertainen. Tupakkateollisuuden lobbaajana toimiva Naylor on lipeväsanainen ja karismaattinen tupakan puolestapuhuja, jonka hunajaa tihkuvat paskapuheet ovat onnistuneet kääntämään monien päät. Aina ultra-konservatiivisista vastustajista jopa syöpäpotilaisiin! Mutta kun Naylorin poika osoittaa kiinnostusta tämän elämään, varsinkin työkuvaan,... Lue lisää

Open Range

Elokuvat 9.2.2004 0

Costner on urallaan saanut minulta monet kehut. Pidin Postmanista yhtä paljon kuin Tanssii susien kanssa-leffasta, eikä Waterworld ollut hullumpi sekään. Bodyguardissakin jopa oli sitä jotakin. Siksi odotin etukäteen tältä lännendraamalta ehkä liikoja. Costner ja Duvall ovat karjapaimenia jotka parin hieman kahjon apulaisensa kanssa kulkevat pitkin maita ja maisemia hyviä... Lue lisää

Kummisetä

Elokuvat 23.10.2003 0

Mario Puzo syntyi New Yorkissa vuonna 1920. Hän osallistui toiseen maailmansotaan ja kirjoitti erinäisiä romaaneja sekä käsikirjoituksia elokuviin. Kultasuoneen sekä rahallisesti että taiteellisesti Puzo osui kolmannella romaanillaan, joka kertoi sisilialaisperäisen perheen, Corleonen suvun tarinan. Romaanista tuli hyvin suosittu mafiosojen keskuudessa, ja se saavutti todellisen kulttiaseman Paramountin ostaessa elokuvaoikeudet teokseen.... Lue lisää