Brother

Japanissa on gangsterisota valloillaan ja Yakuzan hylkäämä Aniki Yamamoto (Beat Takeshi) päättää vaihtaa maisemaa mahdollisuuksien
maahan, nimittäin Amerikkaan ja siellä Los Angelesissa asuvan velipuolensa Kenin (Kuroudo Maki) luokse. Saavuttuaan perille Yamamoto
pistää velipuolen epämenestyneen pikkumaisen huumediilaus jengin uuteen uskoon. Kilpailijoita ei pian enää ole ja jäljellä on vain
ruumiita. Tosin myös omienkin.

Japanilainen moniosaaja Takeshi Kitano, taiteilija nimeltään Beat Takeshi, tunnetaan kotimaassaan parhaiten
TV-juontajana ja koomikkona. Maailmalle tämä mies merkitsee vain yhtä asiaa ; parasta japanilaista
elokuvaohjaajaa. Mies tunnetaan useista gangsterielokuvistaan, joiden piirteisiin kuuluu staattisuus, synkkyys ja
nihilistinen elämänasenne. Brother on miehen ainoa englanninkielinen elokuva. Kitano on itse ohjannut, käsikirjoittanut ja editoinut
elokuvan, sekä näytellyt pääosan.

Kun pätkää verrataan Kitanon aiemmiin mestariteoksiin mm.Sonatineen, Violent Copiin ja Hana-Bihin, kyseessä on melko kesy elokuva.
Se ei ole silti helppo elokuva.
Pitkät ja hiljaiset kohtaukset, joissa ei tunnu tapahtuvan mitään, pistävät Hollywood toimintaan tottuneet katsojat koetukselle.
Elokuvan kuvaus on rauhallista ja hillittyä. Kamera ei paljoa liiku, vaan se antaa mahdollisuuden
tulkita kuvaa vapaasti ja rauhassa. Leikkaus ei ole pomppivaa ja nopeaa, vaan kohtausten annetaan kehittyä omassa hiljaisuudessaan.
Joe Hisaishin luoma kaunis musiikki kulkee elokuvan tahtiin, sen upeasti rajattuja kuvia myötäilen, yhtään hätäilemättä. Se on myös yhtä muuntautumiskykyinen kuin itse elokuvakin. Hetkessä, ilmekään värähtämättä näyttelevä kivikasvoinen Takeshi, muuttuu kylmäveriseksi tappajaksi, ja aseet laulavat. Tästä johtuen elokuvan ikärajakin on kahdeksantoista vuotta. Verta ja aivojen pihalle ampumista elokuvassa ei säästellä. Kyseessä on todella
raaka leffa.

Elokuva on hyvä kuvaus siitä, kuinka joskus olisi helpompi olla vain pieni, mitätön ihminen. Aniki tietää kohtalonsa olevan laukeava ase, mutta ei pelkää siitä huolimatta. Muutkin jengiläiset
huomaavat saman tosiasian, ja matkustavat vääjämättä kohti varmaa kohtaloaan. Kuinka kaikki olisivatkaan voineet elää turvallisemmin ja elämänsä edes hieman pitemälle, ellei Aniki olisi tullut ? Takeshi näyttelee hienosti, tosin vähäilmeisesti, kokenutta Anikia.
Toinen mainitsemisen arvoinen suoritus on Susumu Terajiman näyttelemä Kato. Muuten näyttelytyön, etenkin amerikkalaisnäyttelijöiden,taso jää melko vajaaksi ja pintapuoliseksi. Parasta elokuvassa on kuvauksen lisäksi mielestäni realistisuus ja Anikin, ja uusien tovereidensa ystävystyminen. Aluksi muiden kanssa huonosti toimeen tuleva englanninkielitaidoton Aniki, lähestyy muita omalla tavallaan. Hänen arvostus muiden silmissä nousee ja pian muutkin omaksuvat Anikin Yakuzassa oppimia kylmiä tapoja. Pian he ovat niin kuin takakansitekstin mukaisesti, enemmän kuin asetovereita. He ovat veljiä.

Vaikka Brotherista löytyy paikoin melko paljon virheitä, on elokuva hieno kokemus, joka vaatii paljon katsojaltaan. Vielä parin katselukerran
jälkeenkin huomaat katsovasi kohtausta, jota et muista ollenkaan. Tämä johtuu huonosta tarinankuljetuksesta, mutta toisaalta se lisää uudelleenkatsomisarvoa. Elokuva, jonka jokaisen ennakkoluulottoman, etenkin nousevan auringon maasta tulevan toiminnan ystävän, pitäsi nähdä.