City of God

Tositapahtumiin perustuva City of God tuli tunnetuksi kansan korviin elokuvana, joka taisteli neljästä Oscarista ja joka tuo katsojalle kaunistelemattoman tarinan ihmisistä, jotka todella taistelevat elämänsä läpi Rio de Janeiron pahamaineisessa slummissa, Jumalan kaupungissa. Ryöstely ja huumeet ovat yleisimmät selviytymiskeinot. Slummista ei noin vain lähdetä pois kunnolliseen työhön; juuret, mihin ollaan synnytty ovat todella tiukasti sidottuna.

Tämän tajuaa Rocket (Alexandre Rodrigues), joka haaveilee elämästä valokuvaajana jossain muualla, kuin Jumalan kaupungissa. Elokuva koostuu useiden nuorien poikien elämästä 60-luvulta 80-luvulle asti. Näin ollen tapahtumapaikan evoluutiokin selviää katsojalle. 60- luvulla paikkaa hallitsi pahamainen nuorisojoukko, joka koostui kolmesta pojasta ja 80-luvulla trion tilalla riehui laajamittainen, kahden jengin välinen huumesota. Pääosassa Rocketin rinnalla on Li’l Z (Leandro Firmino), Benny (Phellipe Haagense) ja Tyrmääjä-Ned (Seu Jorge). Li’l Z voisi olla hyvinkin elokuvan paha poika, siis todella paha; tappaminen on hänelle ilo, jonka hän ensimmäisen kerran toteuttaa hyvinkin suurimittaisesti vaahtosamuttimen kokoisena. Benny nousee yhdessä Li’l Z:n rinnalla ylös kaupungissa ja jo noin 20 vuotiaina he ovat Jumalan kaupungin suurimmat kihot. Benny on kaksikon diplomaattisempi ja samalla fiksumpi puoli, joka takaa bisnekset pysyvinä ja toimivina. Suureksi vaikuttajaksi elokuvassa nousee Tyrmääjä-Ned, joka ajautuu mukaan tahtomattaan, eikä asiaa auta yhtään sekään, että hän vihaa väkivaltaa ja moraali kolkuttaa päässä pienimmänkin väärinteon jälkeen.

City of Godia voisi sanoa myös tunnetuksi siitä, että näyttelijöinä käytettiin aitoja lapsia slummeista – jopa Jumalan kaupungista – kuten elokuvan päähenkilö Rocket. Elokuvan castingiin panostettiin todella paljon. Tulokset ovat oivia: ilmeet ja eleet tuntuvat aidoilta ja yliyöntejä suorituksissa tai yksittäisissä kohtauksissa on todella vähän. Paras mielestäni oli pääosa Alexandre Rodrigues. Näyttely ei missään vaiheessa tunnu väkinäiseltä, lopussa katsoja tajuaa, miten hänen olemuksestaan heijastui elämänilo, halu paremmasta elämästä ilman rikoksia poissa Jumalan kaupungista. Toinen erinomaisuus on Bennyn rooli. Slummissa harvakseen oleva diplomaattisuus ja asioiden tekeminen/ratkominen siihen inhimillisempään tapaan kulminoituu Bennyyn, paitsi hahmollisesti, niin myös näyttelijäperformanssina aivan mahtavasti. Elokuvassa on henkilöitä todella paljon: mukana pyörineitä tyttöystäviä, random-lapsia ja myös Rocketin isä näytetään. Muuten vanhempien kuvaus on jäänyt vähemmälle, mikä olisi vaatinut pienen muutoksen, sillä loppupeleissähän lapsen elämät määrää vanhemmat, joskin Jumalan kaupungissa se on todella hankalaa. Ainakin yksittäisiä kohtauksia – esimerkkinä Rocketin, hänen veljensä ja isänsä keskustelu – olisin kaivannut. Aivan lopussa iso hatunnosto näyttelijöille ja ohjaajien taidokkaille ohjaukselle heissä.

Elokuva on raadollinen, ja yhtään spoilaamatta voinen sanoa, että mm. lapsen tappo löytyy elokuvasta raastavien ihmiskohtalojen joukossa, joista on kauneus kaukana. Suurin moka oli tehdä elokuvan kuvaustyylistä ärsyttävän hollywoodmainen. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen tietyn musiikkivideomainen tyyli, välistä melko nopeinkin leikkauksin. Tämä syö elokuvan tehoa, siinä missä odotin käsivarakameraa paljon runsaammin ja pitkiä otoksia, jotka olisivat tukeneet raakaa ja todellista tarinaa paremmin. Yksinkertaisesti raskaiden kohtauksien ja tarinan teho hiippuu, kun niiden päällä on kermakakkuinen ulkokuori. En sano, että tämä huono, päinvastoin. Jossakin hieman kevyemmässä tarinassa tämä olisi antanut elokuvalle vain pisteitä. Kuvakulmat ovat kauniita, ilmakuvat todella hienoja ja leikkaus ammattitaitoista. Minulle tämä oli iso pala, sillä hollywoodelokuvan tyyliin iskostuneet nopeat leikkaukset kaikkine muine herkkuineen eivät toimi raadollisen brasilialaisen katutarinan kanssa.

City of God on todella mainio elokuva. Kermakakkuinen ulkokuori ei kaikesta huolimatta estä tunnereaktioita ja ihmiskohtaloiden aiheuttamaa sympatiaa. Näyttelijäsuoritukset ovat kerrassaan mainioita ja ohjaajat ovat onnistuneet luotsaamaan näyttelijät vakuuttaviin performansseihin. Hollywoodmainen kuvaus ei toiminut minulle tässä elokuvassa sen vetovoimasta yhdistää elokuva tavalliseen jenkkitoimintaan. Kuitenkin tämä elokuva todistaa, että muuallakin osataan, toivottavasti myös noustaisiin enemmän tämän kaltaisiin onnistumisiin.