Mysterious Skin

Pedofilia on paria tunnettua esimerkkiä lukuunottamatta suhteellisen harvoin käsitelty aihe elokuvissa. Gregg Araki on onnistunut käyttämään kaikessa sairaantuneisuudessa ja ahdistavuudessaan kiehtovaa tabua loistavaksi hyväkseen elokuvassa, jossa seurataan kahta hyväksikäytön uhria näiden yrittäessä elää elämäänsä menneisyyden paino harteillaan.

Toinen nuorukaisista, Joseph Gordon-Levittin esittämä Neil, kaupittelee itseään vanhemmille miehillä hiljaisessa pikkukaupungissa. Suhteellisen samoista lähtökohdista kasvanut Brian taasen on vakuuttunut olevansa avaruusolioiden abduktoima. Nämä kaksi kohtaloa nivoutuvat yhteen groteskilla tavalla, jonka ei pitäisi jättää ketään kylmäksi.

Joseph Gordon-Levittistä on kasvanut varteenotettava indie-leffojen tähti taannoisen Third Rock From the Sun -sarjan jälkeen. Pahimmat B-luokan komediat on sivuutettu, ja mies on esiintynyt parissakin kovemman luokan roolissa, joista ko. elokuvan lisäksi ainakin Brick kannattaa väijyä. Myös Brady Corbet onnistuu, mutta jää kuitenkin hieman helpommalla roolillaan Gordon-Levittin varjoon.

Vaikeaa aihetta lähestytään ehkä hieman oletettua kevyemmällä tyylillä. Muutamat kohtaukset saattavat olla ahdistavia tai itsetarkoituksellisen inhorealistisia katsojasta riippuen. Brianin ja Neilin erilaisissa kohtaloissa kytee kuitenkin toivon siemen, ja jättää elokuvan päättyessä sopivan tasapainoisen tunteen rinnan alle.

4

Poiminta

Genret: draama
Kesto: 99 min
Ohjaaja: Gregg Araki
Pääosissa: Joseph Gordon-Levitt,Brady Corbet,Michelle Trachtenberg,Bill Sage
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Hollanti
Valmistusvuosi: 2004

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Jusks
Jusks
17 years ago

Turha arvostelu. Ekan lauseen jaksaa lukee mut sit ei enää jaksa.

vilx
vilx
16 years ago

ihan jees tämä arvostelu mutta ehkä joillekkin elokuva jää hieman epäselväksi.

Dandelion
Dandelion
17 years ago

Minusta tämä oli ihan hyvä arvostelu.