elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Chuck Parellon fiksaationa voitaneen pitää tositapahtumiin perustuvia brutaaleja rikoksia, joista mies on sitten ohjannut elokuvan. Sairaiden mielten maailmaan sukeltavan Parellon järjestyksessään kolmas ohjaustyö, Hillsiden...

Chuck Parellon fiksaationa voitaneen pitää tositapahtumiin perustuvia brutaaleja rikoksia, joista mies on sitten ohjannut elokuvan. Sairaiden mielten maailmaan sukeltavan Parellon järjestyksessään kolmas ohjaustyö, Hillsiden kuristaja (The Hillside Strangler), on myös kohtalaisen heikko kuvaus kahden miehen täysin moraalittomasta tappomaratonista. 1970-luvun lopulla tehdyt murhat ovatkin televisiosta katsottuna vain murhilla mässäilyä ja päähenkilöiden levotonta naureskelua aamun kahvikupposen ääressä. Toivottua shokkivaikutustakaan ei tule, sillä pitkän uran tehneen C. Thomas Howellin ja Nicholas Turturron näyttelemät hahmot ovat vastuuttomuudessaan ja moraalittomuudessaan niin pahasti nyrjähtäneitä, ettei elokuvan varsinainen tragedia pääse missään vaiheessa esille.

Tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa pitäisi keskittyä itse tapahtumien lisäksi myös tapahtuman taustoihin. Sitä Parellokin yrittää, mutta heikolla menestyksellä. Howellin näyttelemä Kenneth Bianchin motiivia surmille haetaan epäonnistumisten kautta: mies yrittää poliisiksi, mutta luonnevikaiseksi luonnehdittuna joutuu hylätyksi. Helposti johdateltavissa oleva ja nopeasti täydelliseksi sekopääksi paljastuva Bianchi on yhdessä Angelo Buonoa näyttelemän Turturron kanssa kuin Liisa Ihmemaan karkkikaupassa. Takaiskujen kautta naisille kostava parivaljakko riehuukin ympäri Los Angelesia välillä lähes kontrolloimattomasti ja elokuva sortuukin vain brutaaliuteen ja alastomien vartaloiden näyttelemiseen.

The Hillside Strangler on siitä vastuuton elokuva, ettei se paneudu tapaukseen syvällisesti, vaan pikemmin pyrkii tekemään pintapuolisen sukelluksen kahden sekopään maailmaan. Vain Allison Langen näyttelemän Clairen tragedia Bianchin vaimona tuo elokuvaan inhimillisiä elementtejä, joita muuten elokuvasta puuttuu roppakaupalla. Tilalla on vain lähes leikinomaisella tavalla tappamiseen suhtautuva parivaljakko, joiden irvokkaat toimet saivat onneksi oikeanlaisen lopun: Bianchi istuu tälläkin hetkellä vankilassa elinkautista rangaistustaan ja kaksikon toinen sekopää, Buono, kuoli vankilassa sydänkohtaukseen.

  • 40%
    Hillsiden kuristaja - 40%
40%

Poiminta

Genret: jännitys,kauhu,rikos
Kesto: 97 min
Ohjaaja: Chuck Parello
Pääosissa: C. Thomas Howell,Nicholas Turturro,Allison Lange
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2004

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments