Deja-Vu

Galaksimme hinnakkaimpia temmellyselokuvia amerikkalaisille viihde-elokuvien suurkuluttajille liukuhihnalta tuottava, desibelirajoja rikkova patriotismin paroni, Jerry Bruckheimer on taas vauhdissa. Hän valjastaa uskollisen ja helposti ohjailtavan kulahtanutta lippistä pitävän ratsunsa Tony Scottin jo viidettä kertaa epileptiseen pyrospektaakkeliin, joka tiedostaen särkee kaikkien kolmikirjaimisten virastojen ympäristö ja terveysmääräyksiä.

Ridley Scottin nuorempi veli Tony on sisäistänyt isoveljeään räväkämmän tyylin kertoa asioita eikä ole edes yrittänyt kertoa nyrkinkokoisia kyyneliä vuodattavia draamaelokuvia. Nuorempi Scott onkin tyhjentävästi sanonut että: ”miksi kuvata kohtaus yhdellä kameralla kun sitä voi yhtä hyvin kuvata neljällä?”. Tony on yhdistänyt voimansa hänen elokuvia kaksi kertaa aikaisemminkin tähdittäneen, amerikkalaisten kestosuosikki, Denzel Washingtonin kanssa.

New Orleansissa räjähtää matkustajalautta tappaen yli 500 ihmistä. Teko yllättää kaikki tahot ja näyttää olevan terroristien puuhasteluja. Massiivisia tutkimuksia tulee avustamaan ATF-agentti Doug Carlin (Denzel Washington). Carlin kiinnitetään toivottomalta näyttävän tapauksen sivussa työskentelevälle FBI-erikoisyksikölle. Salamyhkäinen erikoisyksikkö omaa tekniikkaa millä voi nähdä 4½ päivää menneisyyteen. Tämä tekniikka mahdollistaa tapauksen tutkimisen täysin uudenlaisella tavalla. Yksikkö alkaa tutkimaan terroristiteossa käytetyn ajoneuvon omistajan Claire Kucheverin (Paula Patton) taustoja sekä elämää. Carlin ihastuu Kucheveriin, jonka menneisyyttä näkee reaaliaikaisesti ja yrittää saada koko teon estetyksi keinolla millä hyvänsä.

Tämä ylipitkä elokuvakyhäelmä tarjoaa oivalliset mahdollisuudet alkaa tutkiskelemaan käsikirjoituksesta löytyviä ruotsin kokoisia aukkoja, jotka luonnollisesti syövät katselukokemusta suuresti. Melko käsittämättömältä tuntuva menneisyyteen katseleminen selitetään minuutin aikana teknisillä termeillä, joita esittelevät monta eri henkilöä harvinaisen sekavasti. Kun kaikki on epäselvästi selitetty onkin aika heittää vitsi ja ajan kanssa pilailu on siis selvää ruista. Seuraavaksi elokuvan henkilöt lähettävät paperilapun menneisyyteen mikä vie koko metropolin sähköt hetkeksi aikaa. Lopuksi onkin jo mahdollista lähettää itse Denzel ajassa taaksepäin.

Tony Scottin häiritsevä tyyli kertoa näitä käsittämättömiä elokuvia hukuttaa käsikirjoituksen aukkoja melko onnistuneesti, mutta samalla tämä sekava pelleily turruttaa katsojia, jotka odottavat elokuvalta luonnollisesti liikoja. Pienenä plussana huomaa että Scottin edellisessä elokuvassa Dominossa yleisön verkkokalvoille piirtyvä liiallinen filmimateriaalin katkominen ja kuvamateriaalin yleinen sekavuus on paljon pienemmässä määrin realisoitu. Tämä tosiseikka mahdollistaa elokuvan oikeaoppisen katselun ilman sen suurempaa häiriötä. Harmi sinänsä ettei elokuva tarjoa mitään kiinostavaa tai fiksua mitä jaksaisi oikeasti seurata.

Denzel hoitaa oman roolinsa kuten häneltä osaa odottaakin. Val Kilmer jää sivuosassaan suorastaan statistin osaan. Hänen roolinsa olisi voinut kontata kuka tahansa kunnialla läpi. Mies on mukana pelkkänä yleisöä keräävänä nimenä ja hänen valkokangasaikansa sekä hahmon motiivit kaikkeen jäävät todella vähäisiksi. Paula Patton tekee perussuorituksen kuten myös pahista esittävä James ”Jim” Caviezel.

Deja Vu ei tarjonnut mitään uutta tai kiinostavaa ja meinasin, jopa nukahtaa sen aikana. Aivan kuin olisin nähnyt tällaista kuraviihdettä aiemminkin. Deja-Vu?