Tulilinjalla

Wolfgang Petersenin uralle mahtuu monenlaisia elokuvia, joista osa on tunnettuja. Tunnetuin ja samalla parhain on tietenkin itseoikeutetusti vuonna 1981 valmistunut Das Boot, mutta on Peterseniltä nähty myös muita kohtuullisen mukiinmeneviä elokuvia, kuten Troy, The Perfect Storm, sekä tietysti vuonna 1993 valmistunut upea elokuva, Tulilinjalla (In the Line of Fire), jossa kaksi elokuvataiteen jättiläistä ottavat toisistaan mittaa. Eikä elokuva ollut muutenkaan huono, sillä Petersenin elokuva keräsi kolme Oscar-ehdokkuutta, sekä huikean tuoton. In the Line of Fire on siten väistämättä ehkä Petersenin paras Amerikoissa tehty tuotanto, sillä se jaksaa pitää tasonsa yli 15 vuotta ilmestymisensä jälkeenkin.

In the Line of Fire -elokuvaan Petersen on saanut ohjaukseensa todellisen super-parivaljakon. Clint Eastwoodin, suoranaisen legendan menneiltä ja nykyisiltä vuosilta, sekä luonnenäyttelijä John Malkovichin. Ja niinpä elokuvassa käy niin, että kun Eastwood ottaa homman haltuun hyvien ihmisten puolelta iskien samalla salaisen palvelun agenttia näyttelevän Rene Russon ja John Malkovich näyttelee presidentin salamurhaajaa, niin katsojan käsissä on varsin herkullinen thrilleri, jossa kaksi legendaa ottavat toisistaan mittaa valkokankaalla.

Clint Eastwoodin rooli on In the Line of Firessa melko perinteinen, jopa varovaisin sanoin “eastwoodmainen”. Eastwood näyttelee eläkeikää lähestyvää salaisen palvelun agenttia, joka on viimeinen aktiivisessa palveluksessa oleva JFK:n entinen henkivartija. Menneisyys tuottaa tässä vanhassa agentissa estoja, kaunoja ja pakollisen suorittamisen tarpeen, jossa saavat kyytiä niin rikolliset kuin myös omatkin. Elokuvassa Clintiltä puuttuu vain iso ase, mutta samalla kaunaisen miehen kasvoista löytyy se tunne ja päättäväisyys, joka viime kädessä toimii huomattavasti nuorempaa Malkovichia vastaan. Eastwood ei itseasiassa elokuvassa esitä mitään mullistavaa roolia, muttei hänen tarvitsekaan, sillä katsojan huomio kiinnittyy ansaitusti Oscar-ehdokkaaksi päätyneen Malkovichin näyttelijänsuoritukseen.

John Malkovich on oikeasti koko In the Line of Firen herra ja hidalgo. Erilaisissa vermeissä elokuvassa näkyvä ja jatkuvasti Eastwoodille soitteleva Malkovich on omassa tappajan roolissaan kylmä, etäinen ja samalla niin kiinnostava. Malkovichin hahmon puheenparressa on särmää ja hiotun kylmät eleet ja ilmeet täydentävät koko repertuaarin täydellisesti. Katsojakin alkaa miettimään sitä, kuinka hienosti käyttäytyvän ja kohteliaan miehen taustalta löytyy jäänkylmä tappaja, jonka tapaista ei ole kovinkaan monessa elokuvassa edes nähty. Ja kun on aika raivota, löytyy sekin Malkovichista kuin itsestään, jossa hän kehottaa Clint Eastwoodin hahmoa osoittamaan hänelle kunnioitusta.

Wolfgang Petersenin elokuva on kestoltaan pitkä, mutta silti niin paljon antava elokuva. Tarinaa pedataan rauhallisesti kohti väistämätöntä loppuhuipennusta, eikä mikään juonen käänne tunnu kovinkaan äkkipikaisesti harkitulta teolta. Kun näyttelijätkin tukevat käsikirjoitusta hienosti, ei elokuvasta löydy mitään valittamisen aihetta. Erikoistehosteiden puutteessa (joka on pelkästään upea asia) Petersenin suojatit näyttävät katsojalle todellisen osaamisensa tason, jossa miehet ovat rautaa ja teknisen härpäkkeet jotain täysin muuta. Ja samalla kun katsoja tunkee suuhunsa popcornia, kysyy Clint Eastwood Malkovichilta:

-“What to do you see when you’re in the dark, and the demons come?”

-“I see you, Frank. I see you standing over the grave of another dead president.“