Desperado

Meksikon oman John Woon – Robert Rodriguezin El Mariachi -trilogian toinen osa, Desperado on luotisuoraa jatkoa siitä mihin sarjan ensimmäinen osa aikoinaan jäi. Elokuvan prologi kertoo kaiken, mitä elokuvalta saattaa odottaa. Steve Buscemin esittämä hahmo saapuu baariin ja alkaa kertoa tarinaa miehestä, joka etsii Buchoa. Baarin tunnelma muuttuu selkeästi jännittyneeksi Buscemin kävellessä pois. Etsijän nimi on El Mariachi. Nopeasti näiden tapahtumien jälkeen alkutekstit rävähtävät käyntiin.

Desperadossa El Mariachi jatkaa kostoretkeään etsien pahaa huumepomoa, kostaakseen rakastettunsa kuoleman ja päätyäkseen kaupungista toiseen työn perässä jättäen kasan ruumiita, sekä myytin itsestään jälkeensä. El Mariachin osan on Desperadossa ottanut Antonio Banderas, joka osaa oikeastikin rämpyttää kitaraa todella näyttävästi. Elokuva on täynnä espanjalaista musiikkia ja tunnelma on suorastaan hektisen meksikolaismaista.

Käytännössä Desperadoa voi pitää El Mariachin epävirallisena Hollywood-budjetilla tehtynä uudelleenohjauksena, mikä on naamioitu jatko-osaksi. Tämä ei sinänsä ole mikään haittatekijä kunnollista toimintapätkää ajateltaessa, koska harvoin toimintaelokuvien juonet muutenkaan ovat päätä huimaavia. Kunnolliset toimintaelokuvat ovat ennen kaikkea viihdyttävää katseltavaa ja El Mariachi -trilogia on juuri tätä.

Elokuva suorastaan pursuaa loistavia näyttelijöitä pienissäkin osissa. Muun muassa Quentin Tarantino pääsee kertomaan vitsin suorastaan harmittavan lyhyeksi jäävän visiittinsä aikana, Steve Buscemi vetää yhden parhaista roolisuorituksistaan pitkään aikaan ja Salma Hayek on suorastaan lumoava osassaan El Mariachin naisena. Antonio Banderas hoitaa myös homman kotiin tyylikkäästi itse El Mariachina.

Robert Rodriguezin kamerankäyttö on erittäin komeaa ja vauhdikasta. Elokuvassa on useita mahtavia toimintakohtauksia, joiden aikana luoteja vaihdetaan varsin kiihkeään tahtiin. Taistelukohtausten koreografiat ovat myös kunnossa. Rodriguez yltyy kiihkeimmissä kohtauksissaan, jotka lähentelevät melkein uuvuttavaa katseltavaa, suorastaan imitoimaan toimintaelokuvien yksinoikeutettua mestaria – John Woota.

Desperado ei jätä mieltä matalaksi. Kyseessä on varsin pirteä toimintapläjäys, josta ei tapahtumia puutu. Rodriguezin salamaleikkaukset tuovat elokuvaan lisää energisyyttä. Näyttelijät tekevät rennot ja hauskat roolisuoritukset. Elokuvan soundtrack on täynnä loistavaa musiikkia. Kaiken lisäksi elokuva kruunaantuu mahtavaan lopputaisteluun, mistä ei ruudin katkua puutu. Desperadon paras puoli on juuri sen yleisesti riemastuttava asenne, mutta toisaalta se ei kuitenkaan yllä energialataukseltaan El Mariachin tasolle. Elokuvallisesti ajateltuna elokuva on myös aavistuksen epätasainen. Elokuvaa katsoessa saattoi välillä tuntea, kuin elokuvaan olisi yritetty väenvängällä saada lisää pituutta. Toimintana kyse on kuitenkin täydestä dynamiitista.