Mariachi on Meksikossa eräänlainen kiertävä muusikko, joka ansaitsee elantonsa soittamalla paikallisissa kuppiloissa kitaraansa. Robert Rodriguezin ohjaama El Mariachi aloittaa huonotuurisesta, mutta kiihkeäverisestä kitaransoittajasta – El Mariachista (Carlos Gallardo) kertovan toimintaelokuvien sarjan. Kyseessä on elokuva, joka nosti Rodriguezin kulttiasemaan ja teki tästä kuuluisan. Kyseisen elokuvan ansiosta Robert Rodriguez myös tapasi Reservoir Dogsia markkinoimassa olleen Quentin Tarantinon tulevaisuuden ohjaajalupausten filmifestivaaleilla, missä El Mariachi voitti sarjansa parhaan elokuvan palkinnon.
Robert Rodriguez vastasi El Mariachin tuotantopuolella lähes kaikesta, näyttelemistä lukuunottamatta. Todennäköisesti syystä, että jonkun täytyi myös jäädä pysyttelemään kameran takana. Valtaosan elokuvan tuottamiseen tarvituista rahoista Rodriguez keräsi hakeutumalla vapaaehtoiseksi koekaniiniksi testaamaan uutta kolesterolilääkettä kuukauden ajan. Samaisen kuukauden aikana tutkimuslaitoksen tiloissa lukittuna ollessaan, Rodriguez myös kirjoitti valtaosan elokuvan käsikirjoituksesta. Elokuvan leikkaaminen ja erikoisefektit päätyivät myös Rodriguezin käsialaksi.
Elokuvasarjan aloittavassa osassa Carlos Gallardon esittämä El Mariachi saapuu pieneen, huumekartellin hallitsemaan kaupunkiin etsimään paikallisista räkälöistä muusikon töitä. valitettavasti tämä yksinäinen vaeltaja sattuu valitsemaan huonoimman mahdollisen ajankohdan kaupunkiin saapumiselleen. Kitaralaukussa aseitaan kuljettava kostonhimoinen palkkamurhaaja, kun sattuu olemaan tekemässä tuloaan kyseiseen kaupunkiin. Huumekartelli antaa tappokäskyn palkkamurhaajasta. Kartelli ei kuitenkaan tiedä murhaajasta muita tuntomerkkejä, kuin että tämä kuljettaa aseitaan kitaralaukkuun kätkettynä. Pian El Mariachi sotketaan palkkamurhaajaksi ja koko kaupunki haluaa tämän epäonnisen muusikon hengiltä. Havaittuaan lievää aggressiivisuutta kaupunkilaisten keskuudesta, Mariachi joutuu raivaamaan tieltään pahiksen toisensa jälkeen päästäkseen kaupungista ulos hengissä.
Elokuva luottaa kantavuutensa vahvasti El Mariachin hulvattomalle hahmolle ja Rodriguezin hyperenergiseen kamerankäyttöön. Kuten elokuvan budjetista jo saattaa päätellä, luvassa ei ole huimaa efektimässäilyä tai muutakaan valtavirran harjoittamia elokuvallisia kikkailuja. Elokuvan juonikin on todella suoraviivainen, sumeilemattoman putkimaisesti etenevää menoa: muukalainen saapuu kaupunkiin, kaupunkilaisilla on jotain muukalaista vastaan ja lopuksi paljon pahoja tyyppejä kuolee. Dialogi on valtaosaksi jotain tönkön ja hämmentävän välimaastosta. Musiikkia ei myöskään juuri käytetä, vaikka päähenkilö soittaakin kitaraa työkseen. Onkin varsin hämmentävää, ettei tällaisiin elokuvallisiin puutteisiin loppujen lopuksi kiinnitä sen suuremmin huomiota, koska kaikki oikealle toimintaelokuvalle vaadittavat peruspiirteet pystyy kuitenkin erottamaan.
El Mariachi on rohkaiseva esimerkki kaikkia indie-elokuvien tekijöitä kohtaan. Todella pieni budjetti, josta suurimman osan nieli kuvauslaitteisto, oli todellinen teräksisen tahdon riemuvoitto. Kyseessä on eittämättä erinomainen osoitus siitä, ettei hyvän elokuvan tarvitse oikeasti olla miljoonien dollarien budjetilla tehty – yleinen rakkaus elokuvaa kohtaan ja karkeat 7000 dollaria riittävät varsin hyvin. Neljä tähteä tulee jo pelkästä kunnioituksesta Robert Rodriguezia kohtaan.
Summary
Genret: draama,komedia,toiminta
Kesto: 81 min
Ohjaaja: Robert Rodriguez
Pääosissa: Carlos Gallardo,Consuelo Gómez,Peter Marquardt,Reinol Martinez,Jaime de Hoyos
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Meksiko
Valmistusvuosi: 1992