Operaatio Rescue Dawn

Werner Herzog, Saksan eksentrinen lahja elokuvataiteelle, muistetaan hienoista elokuvistaan, etenkin töistään planeetan maanisimman näyttelijän Klaus Kinskin kanssa. Pitkien elokuvien ohella Herzog on kunnostautunut myös dokumenttielokuvien puolella, joista vuonna 1997 valmistuneeseen Little Dieter Needs To Fly –biografiaan viime vuonna valmistunut Rescue Dawn perustuu.

Dieter Dengler oli alunperin Saksassa syntynyt ja pienenä sydämensä lentämiselle menettänyt poika, joka muutti nuorena Yhdysvaltoihin ja pestautui sielä ilmavoimiin. Vietnamin sodan alkuvaiheilla, vuonna 1966, hänen ensimmäinen lentonsa ammuttiin alas. Dieter selviytyi turmasta, mutta joutui vankileirille.

Rescue Dawn kertoo tarinan tuosta turmasta ja sen jälkeisestä ajasta.

Todella nopeasti asiaan pääsevässä elokuvassa Dieter (Christian Bale) tapaa helvetillisellä vankileirillä tuhansia päiviä vankeina olleet amerikkalaiset vangit Genen (Jeremy Davies) ja Duanen (Steve Zahn) joiden kanssa alkaa pikkuhiljaa suunitella pakoa. Dieter on joukon ainoa niin sanottu täysijärkinen, sillä muiden vankien mielenterveys on pahasti pehmentynyt, eikä pako näytä juuri missään suhteessa mahdolliselta.

Herzogin elokuvissa nähdään usein ihmisiä, joita asetetaan äärimmäisiin olosuhteisiin eikä Rescue Dawn ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Hänen luontokuvauksensa on todella taidokasta ja usein äärimmäisyyksiin vietyä kuten elokuvissa Aguirre der Zorn Gottes sekä Fitzgarraldo. Äärimmäistä on myös näyttelijöiden omistautuminen työlleen. Christian Bale tunnetusti antautuu rooliinsa jokaista hengenvetoa myöten, jota on kunnia seurata, mutta voiton vievät silti Jeremy Davies sekä kepeiden komedioiden puolelta tunnettu Steve Zahn joiden fyysiset ja henkiset muutokset ovat paikoittain liiankin todellista seurattavaa.

Elokuvan yli kahden tunnin kestossa ei ole kerronnan osalta lainkaan ilmaa vaan koko elokuva kulkee sujuvasti eteenpäin ja kun staattiset vankileirikohtaukset alkavat näkemään käänteitä ei katsojalle anneta lainkaan armoa. Joissain kohdissa tarinan tiivistämistä tosin kaipaisi melko paljon sillä samaa muuttumatonta vankileirijumittamista ei jaksa katsella ihan niin paljoa kuin sitä on katsojille Rescue Dawnissa tarjoiltu. Hahmojen mielenterveyden selittämiseen se on hyvä asia, mutta suvantokohtien uupuminen tekee katsomiskokemuksesta todella raskaan, eikä katsomon puoleisia herpaantumisia sallita. Hyvin kirjoitettu ja kerrottu tarina vajoaa vasta aivan lopussa pateettiseen amerikkalaisuuteen, mutta on siihen mennessä kerennyt palkitsemaan katsojiaan useaan otteeseen.

Rescue Dawn ei ole kikkailuntäyteinen ja graaffisella kuvastolla mässäilevä sotaelokuva, vaan pikemminkin realistinen selviytymisdraama, jonka hahmot vajoavat tai ovat jo vajonneet pimeyteen, hulluuden tuolle puolelle eikä heidän kotiinpääsy tunnu todelliselta. Pieninkin toivonkipinä saa katsojat puremaan kynsiä yhteen sekä toivomaan hahmojen selviämistä. Se jos joku viestii todella hyvästä elokuvasta.