Leijonakuningas

Elokuva

Disneyn status ei ole kohta ollut enää vuosiin kovinkaan kummoinen. Entisen mega-yhtiön tunnusmerkit olivat tieto juuri siitä mikä vetoaa lapsiin, sekä laadukkaat, tarinarikkaat elokuvat jotka vetosivat myös vanhempaan yleisöön. Mutta silti viimeiset kahdeksan vuotta ovat olleet suurelle hiirelle toinen toistaan nolompia mokia ja huteja, kun pallokorvan varjosta esiin kavunnut Pixar on kerännyt samaan aikaan jättimäisiä kassatuloja ja palkintoja.

90-luvun puolivälissä nähtyjä Leijonakuningasta ja Aladdinia voidaan siis hyvin mielin väittää Disneyn viimeiseksi mestariteoksiksi. Mutta toinen toistaan huonompien jatko-osien alle hukkuvat alkuperäistyöt ovat myös menettäneet vuosien myötä hohtoaan, häpeämättömän markkinoinnin myötä.

Leijonakuninkaan uusi dvd-julkaisu on kuitenkin hyvä. Jos ei muuten, niin ainakin sen arvosta että ne jotka kasvoivat Disneyn tuotosten parissa voivat vielä kerran muistella kuinka hyviä elokuvia yhtiö osasi tehdä, joskus kauan sitten.

Leijonakuningas on selvästi Disneyn Shakespeare. Ainoastaan sijoitettuna afrikkaan ja näyteltynä leijonilla. Ilkeän Scarin tappaessa veljensä, Mufasan, joutuu pieni Simba-pentu maanpakoon vuosiksi. Uusien ystäviensa avulla yrittää Simba unohtaa menneisyytensä ja jatkaa elämäänsä. Mutta menneillä on ikävä tapa tulla esille uudelleen juuri kun sitä odottaa vähiten.

Yllättävän synkistä lähtökohdista starttaava leijonakuningas ei ehkä ole Disneyn hienovaraisin työ, mutta se on yksi tunteellisimpia. Ajoittainen katsojaa moukaroiva manipulointi kuitenkin vähentää sitä impaktia mitä kohtaus yrittää saavuttaa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii melkeinpä pateettinen kohtaus missä Simban isä yrittää opettaa tälle elämän kiertokulkua. Hyvä ajatus, mutta toteutus tökkii.

Sen sijaan elokuva on, kuten useimmatkin Disneyn työt, parhaimmillaan silloin kun se käsittelee sen pahiksia. Jeremy Ironsin hunaja-ääninen Scar on Shakespearen töistä poimittu luomus, jonka jokainen sekuntti ruudulla on animoinnin ja kirjoituksen juhlaa. Leni Riefenstahlin visiönääristä ”Triumph Des Willens” propagandatyötä jäljittelevä kohtaus, missä Scar – Hitlerin tavoin – suostuttelee alistetut hyeenat liittymään hänen aikeeseen tappaa Mufasa. Merkittävää tästä kohtauksesta ei tee se, että se on lastenelokuvalle täysin epäsovinnainen, vaan sen Disneylle ennennäkemätön hienovaraisuus jolla kohtaus on rakennettu. Scarin eleet, puhetyyli, laulun lyriikat ja, lopulta, visuaalisuuden majesteetinen ylhäys rakentavat yhden muistettavimpia ja vavisuttavimpia kohtauksia mitä missään animaatio-elokuvassa on nähty.

Se on itseasiassa melkein tuon kohtauksen syytä, että elokuvan loppupuolisko tuntuukin niin pettymykseltä. Elokuvan alku on niin puhdasta ja laadukasta taidetta, että elokuvan loppupuolisko ei millään pysty kilpailemaan sen kanssa. Uudessa dvd-julkaisussa on myös mukana lisättyjä kohtauksia jotka onnistuvat luomaan kokonaisuudesta entistä siirappisemman, joka saa vähänkin vanhemman katsojan tukehtumaan popcorniinsa.
Dvd-julkaisu parantaa vanhaa kuvamateriaalia kaiken tavoin. Kokonaisuus on väreiltään tasainen, puhdas ja kaunis. Pikselöintiä ei näy ja näyttääkin siltä että myös iso osa vanhoista tietokonetehosteista on saanut myös korjausta. Mutta tämä kaikki vain koskee uutta leijonakuningas versiota. Juuri sitä mihin Disney on mennyt lisäämään uusia kohtauksia, jotka toimivat mainoksena yhtiön ”leijonakuningas on ice” esitykselle. Häpeilemätön markkinointikikka oli melkein tarpeeksi että levy jäi hyllyyn. Onneksi mukana on myös alkuperäinen, sorkkimaton, leijonakuningas. Ongelmana vain on, että se tosiaan on koskematon. Mitään ei ole paranneltu ja kuvanlaatu on paikoitellen karmiva.

Ääni ja kuva

Äänipuolella taas elokuvan uusi versio on saanut disney digital ja surround käsittelyn joka kuulostaa upealta. Vanha joutuu tyytymään varsin mitättömään digitaaliseen putsaukseen. Disney home theatre mix on rikas ja hieno. Original theatre mix paikoitellen lattea ja yksiulotteinen. Suomalainen dubbaus on laadukasta, mutta kaikuu ikävästi ajoittain.

Ekstramateriaali

Erikoismateriaali vaihtelee kiinnostavasta (ohjaajien ja kirjoittajien kommenttiraidat), täysin turhaan (lasten leikkipelit, jotka eivät edes toimi kaikilla televisioilla). Kommenttiraidat ovat selkeästi aikuisille suunnattuja, erittäin informatiivisia ja hauskoja, jotka valottavat hyvin animaatioelokuvan vapauksia ja vaikeuksia. Muutama hyvä dokumentti käsittelee vaikeimpien – ja maineikkaimpien – kohtausten syntyä. Suuri kanjonikohtaus, missä gasellilauma pakenee hyeenoja, käsitellään perusteellisesti sen omassa mini-dokumentissa. Mukana on myös kiinnostavia, mutta rikollisen lyhyitä, tutkielmia elokuvan musiikillisista vaikutteista, ulkoasusta ja hahmoista. Dvd-restaurointi saa myös oman osuutensa levyltä. Jälleen kerran kiehtova informaatio teknologisista harppauksista ja elokuvan parantelusta on turhan lyhyttä katseltavaa.

Yhteenveto

Disney-elokuvien huippua. Ajoittain nerokas, hetkittäin infantiili ja tökerö, Leijonakuningas on silti Disney-talon toimivimpia piirrettyjä. Dvd-julkaisu turhauttava sekoitus hyviä ja umpityperiä päätöksiä.