elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Deadwood Season 2 Deadwood Season 2
4
Sarja Yksi kaikkein aikojen parhaista tv-sarjoista jatkaa voittokulkuaan. Jo ensimmäisen kauden kerätessä vauhtiaan saattoi uskaltaa ennustaa että Deadwoodista tulisi jotain suurta. Siitä voi olla... Deadwood Season 2

Sarja

Yksi kaikkein aikojen parhaista tv-sarjoista jatkaa voittokulkuaan. Jo ensimmäisen kauden kerätessä vauhtiaan saattoi uskaltaa ennustaa että Deadwoodista tulisi jotain suurta. Siitä voi olla sitten monta mieltä että olisiko ollut oikeassa vai ei. Deadwood on kerännyt sen kahden tuotantokauden aikana kehuja niin kriitikoilta kuin yleisöiltä, moni on jopa mennyt niin pitkälle että on kutsunut sitä television pelastajaksi. Se on myös ollut katsotuimpia ohjelmia mitä tuotantoyhtiö HBO on kehittänyt. Siitäkin huolimatta yhtiö on päättänyt keskeyttää sarjan tuottamisen kolmannen kauden lopussa, jättäen Deadwoodin vailla päätöskauttaan. Kävi miten kävi, yhdestä asiasta voidaan olla varmoja; Deadwood tulee mullistamaan tavalla jolla tv:n potentiaalia katsotaan tulevaisuudessa.

Ennennäkemättöntä tarkkuutta yksityiskohtiin ja historialliseen todenmukaisuuteen panostava Deadwood ei ainoastaan ole erinomainen sarja. Se on myös täydellisen onnistunut voimanosoitus siitä miten vahvaa ‘mini-elokuvaa’ nykyään voidaan kehittää ennen niin mitättömänä pidetyn median kautta. Nerokkuutta hipovan kirjoittamisen yhdistäminen tinkimättömään realismiin, kiinnostaviin henkilöhahmoihin ja täydelliseen lavastukseen on tuottanut yhden loistavimmista esimerkeistä briljantin elokuvakerronnan saralla.

Deadwoodin toinen kausi alkaa yhdeksän kuukautta siitä mihin ensimmäinen päättyi. Leirin elämä jatkuu melkein samanlaisena kuin se ennenkin oli, mutta uudet pyrkyrit ja helppoheikit uhkaavat jälleen vielä kasuvaiheessa olevan kaupungin kasvua. Jälleen kerran ihmiskohtalot törmäävät toisiinsa väkivallan ja lian keskellä, paikassa missä toivon tai rakkauden löytäminen on harvinaisempaa kuin kultasuoneen osuminen.

Deadwood on näyttelijöidensä juhlaa. Teatraalisen ja Shakespearemäisen majesteettisuuteensa ansiosta on jokaisen näyttelijän mitättöminkin lausepari kuin hunajaa korville. Ian McShanen Swearangen uuden sukupolven Kummisetä, joka parvekkeeltaan kaiken muun yläpuolelta seuraa maailmansa menoa. McShanen väkevä suoritus on kiivasta ja intohimoista näyttelyä joka polttaisi selluloidin jolle se on filmattu jos se palaisi yhtään kovempana. Powers Boothe huokuu puhdasta karismaa monimutkaisen Cy Tolliverin roolissa, antaen hahmolle jokikisen henkäyksen itsestään jokaisessa kohtauksessa jossä hän on mukana. Brad Dourif elää kulta-aikaansa äärimmäisen sympaattisen Doc Cocrhanin roolissa ja tekijät ovat löytäneet tähden Timothy Olyphantista. Sarjassa ei ole heikkoa lenkkiä näyttelijöissä. Jokaisen roolisuoritus on loppuun asti hiottua ja sulavaa katseltavaa, eikä hoipurointia nähdä edes vaikeimissakaan monologeissa.

Voisin täyttää useita sivuja ylistämällä Deadwoodia. Sen tinkimätöntä ammattitaitoa ja nerokasta kuvausta villistä lännestä. Tai jopa sen tuotantoarvoja jotka huutavat mahtavuutta. Mutta riittänee kun toteaa että kyseessä on paras tv-sarja vuosikymmeniin. Se tuntuu jopa loukkaukselta kutsua sitä sellaiseksi. Deadwood on sarja pieniä elokuvia, joita tarjoillaan joka viikko. Yksikään adjektiivi ei riitä kuvaamaan tarpeeksi hyvin sitä lahjaa, mitä David Milch on meille katsojille antanut, Deadwoodin muodossa.

Tekniikka

Teknisesti julkaisu on niin hyvä kuin siltä kehtaa odottaakin. Kuva on kristallin kirkas, värit ovat täynnä vahvoja vivahteita eikä rakeilua näy ollenkaan. Sarjan erinomainen valaistus on saatu tuotua DVD:lle niin hyvin kuin sen tasoinen laatu ansaitseekin.

Ääni on selkeää ja hyvää myös. Monikanavainen kokonaisuus toimii hyvin eikä häiriöitä kuulu. Sarjan tunnelmallinen musiikki tuodaan esille hyvin, eikä äänimiksauksessa ole vikoja kuultavissa. Taustaäänet ja kaupungin tehosteet ovat selkeitä ja tarkkoja.

Ekstrat

Tai pikemminkin niiden totaalinen puute. Julkaisulta ei löydy yhtään mitään yhden surkeasti toteutetun kuvagallerian ohella. Kannet lupaavat kommenttiraitoja ja dokumentteja, mutta ne ovat näköjään karsittu pois täysin skandinavian julkaisua varten. Halpa hinta selittyy täysin ala-arvoisten poistojen myötä. Amerikassa julkaistu DVD sisältää kunnon ekstrat, mutta maksaa myös melkein 90 euroa eikä sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto
Tv-sarjojen aatelisiin kuuluva mestariteos jatkaa toisella kaudella vähintäänkin yhtä vahvana kuin ensimmäisellä kaudellaan. Uudet hahmot ja taphahtumat ovat yhtäaikaa tervelluteita kuin myös koskettavia. DVD-julkaisu on teknisesti virheetön, mutta totaalinen ekstrojen puute on suorastaan loukkaavaa sarjan faneja kohtaan.

  • Ääni
  • Kuva
  • Elokuva
3.8

Summary

Genret: draama,western
Kesto: 720 min
Valmistusvuosi: 2005
Aluekoodi: 1
Ääniraita: Dolby digital 5.1
Kuvaformaatti: 16:9
Tekstitys: suomi, ruotsi, englanti, ranska
Extrat: kuvagalleria
Ikäraja:
Julkaisija: Paramount

Sending
User Review
0 (0 votes)

Joonatan Itkonen Toimittaja

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
-
-
17 years ago

Hieman päälle 50e näyttäisi R1 maksavan

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Erinomainen sarja, ja kuvanlaatu tosiaan on todella hyvä minusta tässä dvd:ssä.

The_hane
The_hane
17 years ago

Niin itsenhän en ole tätä kautta nähnyt , mutt tuohon hintaan vaan kommentoin että eikö tämä irtoa Scandi printtinä 28 Euroon Cdwowsta ja Cdonista 40 Euroon. Että tuskin tuota R1:stä tarttee tilaa.

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Hane, arvosteltu versiohan on scandiversio tilattu cdwowista halvalla. Mutta ekstroja haluaville on tämä painos suorastaan myrkkyä.