Vellu

Yllättävänkin laajat Sysmän elokuvafestivaalit tarjosivat tänä vuonna elokuvia joka
lähtöön. Kantava teema oli nuorten tekemät leffat ja lauantaipäivän kohokohtana pääsimme
katsomaan Jarmo Kiurun ensimmäisen pitkän elokuvan “Vellun” kutsuvierasnäytöksessä.

Vellu(Kiuru) on tavallinen lukiosta valmistunut nuori mies. Vellulla on kuitenkin useita
ongelmia, hänen isänsä on kuollut, hän on etääntynyt äidistään(Koskenniemi),
hän on epävarma itsestään erityisesti
naisten seurassa ja ihastuu jokaiseen naiseen, jonka näkee. Vellulla on yksi hyvä
ystävä, Simo(Rekola), jolle purkaa tunteitaan. Simon kanssa Vellu käy roikkumassa baarissa
ja istuu ulkona puhumassa paskaa. Eräs näistä tylsistä ja aina niin samanlaisista
baarireissuista saa kuitenkin mukavan käänteen kun Vellu törmää tyttöön, Saraan(Kirves),
joka Vellun yllätykseksi pitää hänestä. Vellu rakastuu ja kesä näyttää ennakoitua
paremmalta.

Näyttelijät Kiuru on haalinut lähipiiristään, joten kaikki ovat amatöörejä. Nelikosta
Kiuru, Mikkonen, Rekola ja Kirves huomaa, että he ovat tehneet tätä aikaisemmin. Sen sijaan Vellun äitiä
näyttelevä Irma Koskenniemi on kankea ja epäluonteva roolissaan. Käsikirjoitus toimii,
dialogi on luontevaa, mutta Vellua lukuunottamatta henkilöhahmot jäävät kovin ohuiksi.
Erityisesti Simon hahmoa olisi voinut syventää alkupuoliskolla hieman enemmän. Tarinassa on
sopivasti koukkuja, mutta se ei onneksi yritä olla liian monimutkainen, kokonaisuus
tuntuu toimivalta ja viimeistellyltä.

Ohjaus on amatöörielokuvaksi hyvin onnistunutta. Kiurun selkeät vahvuudet ovat
kuvakulmissa ja musiikin käytössä. Kameran sijoittamista on selkeästi mietitty
tarkkaan ja eri kohtausten musiikit ovat hyvin luontevia. Henkilöohjauksessa olisi
kuitenkin parantamisen varaa. Unikohtauksen
ohjauksesta vastaa myöskin Sysmäläinen tulevaisuudenlupaus Matti Mikkonen, jonka
ohjaustyylissä näkyy vaikutteita ainakin David Lynchiltä.

Elokuva kertoo, kliseisesti ilmaistuna, meitä kaikkia koskettavista aiheista. Erityisesti
minulle, 21-vuotiaalle juuri opiskelemaan lähteneelle elokuvasta löytyi paljon itselleni
tuttuja aiheita; vanhojen kavereiden väistämätön etääntyminen koulumaailman
jäädessä taakse ja epävarmuudella höystetty rakkauselämä ovat kuin suoraan omasta
elämästäni.

Kokonaisuutena elokuva on hieno osoitus siitä, että pienellä budjetilla ja amatöörivoimin
voidaan saada aikaan hyvää viihdettä. Voisin hyvin kuvitella elokuvan pärjäävän millä
tahansa indie-festivaalilla, niin hyvin se toimii. Sivustollamme on tapana, että emme
anna amatöörileffoille tähtiä, joten en nytkään anna arvosanaa, teksti puhukoon puolestaan.