You kill me

Elokuva

Palkkamurhaajista tunnutaan tekevän tasaisin väliajoin elokuvia, joista suurin osa -ainakin tekijöiden mielestä- ovat vakavasti otettavia rikos- tai toimintajännäreitä. Ohjaaja John Dahl onkin ottanut käsikirjoittajiensa kanssa hieman kepeämmän linjan tehdä tämän genren elokuva. Mukaan on otettu monessa liemessä keitetty Ben Kingsley, jonka työt tuntuvat heittelevän laidasta laitaan laadullisesti ja hänen parikseen myös sopassa jos toisessakin uitettu Tea Leoni. Kun tarinasta löytyy vielä heidän lisäksi sellaisia konkareita kuin Bill Pullman, Dennis Farina ja jo 77-vuotias Philip Baker Hall, on käsissämme (ainakin paperilla) suhkot taidokas ja kokenut miehistö, jolta voidaan odottaa ainakin kohtalaista lopputulosta.

Ben Kingsley on puolalainen palkkamurhaaja Frank Falenczyk, joka tarttuu hieman liian usein pulloon, mikä nyt ei liiemmin yllätä ottaen huomioon miehen taustan ja ammatin. Frank kuuluu Buffalon “puolalaismafiaan” joiden ympyrät nyt eivät ole mitkään järin suuret, mutta Frank on pitänyt kilpailijat varpaillaan ollessaan suvun ainoa palkkamurhaaja. Kun Frank saa tehtäväkseen hoidella pahimman kilpailijan, hän tietysti ottaa vähän rauhoittavaa pullonsuusta ennen keikkaa, ja kuinka ollakkaan sammuu kesken kaiken. Perhe, ja varsinkaan pomo Roman (Philip Baker Hall), ei tästä liiemmin pidä, joten Frank lähetetään San Franciscoon selvittämään päänsä.

San Franciscossa mies passitetaan “hieman” vastentahtoisesti AA-kerhon kokouksiin ja hänelle järjestetään jopa työpaikka hautaustoimistolla. Jo tässä vaiheessa itseironian määrä nousee sellaiseksi, että ainakaan itse en voinut lakata nauramasta. Kaiken tämän päälle Frank saa AA-kerhossa sponsorikseen “hiljaisen” tietullimies-Tomin, joka sattuu olemaan vielä homo. Luke Wilsson tekee Tomin roolissa pitkästä aikaa erittäin vähän ärsyttävän vedon ja Frankin ja Tomin keskinäiselle eleettömälle komedialle ei voi olla nostamatta hattua. Kaiken tämän päälle Frank tapaa hautaustoimistossa erään haudattavan miehen tytärpuolen, viehättävän Laurelin (Tea Leoni), ja eipä aikaakaan kun mies pyytää naista treffeille.

Elokuvan musta huumori hautaustoimiston arjesta, palkkamurhaajan toimista ja yleensäkin AA-kerhon toiminnasta iski ainakin arvostelijalle kuin naula päähän. On suorastaan ihmeellistä kuinka Kingsleyn ja häntä 20-vuotta nuoremman Leonin kemiat toimivat yhteen. Vaikka pääparin treffailu käyttää kaikki elokuvissa sata kertaa nähdyt kliseet, niin silti se onnistuu olemaan äärettömän hauska ja uskottava. Laurelin suorapuheisuus on suorastaan virkistävä tuulahdus siitä, kuinka pienistä asioista saadaan hauskuus irti ja kun tähän lisätään Frankin vielä suorapuheisempi lähestymistapa ei katsoja voi olla kuin hymyilemättä. Jotain pääparin rehellisyydestä kertoo jo se, että ekoilla treffeillä Frank kertoo olevansa AA:ssa ja toisilla hän jo kertoo, että hän sattuu olemaan palkkamurhaaja. Kuten arvata saattaa, saa Frank juomisensa edes jotenkin kuosiin pienien alkuvaikeuksien jälkeen ja AA:n ja Laurelin ansiosta mies alkaa kunniottamaan omaa elämäänsä taas vähän enemmän.

Frank: Hi, my name is Frank. I’m an alcoholic and I kill people for a living … This is anonymous, right?

“You kill me” on kepeä, mustalla huumorilla varustettu rikosjännäri, jonka kantavina voimina toimii Kingsleyn ja Leonin vakuuttava näyttelijätyö. Narnian käsikirjoittajien käsissä on syntynyt John Dahlin ohjauksessa mukiinmenevä elokuva, joka ei yritä olla maatamullistava, vaan puolentoistatunnin viihdepaukku, joka ainakin allekirjoittaneelle jätti positiivisen maun suuhun.

Kuva

Kuva on näin uudelle julkaisulle aavistuksen harvinaisen pehmeä ja rakeinen, mutta ei kuitenkaan häiritsevässä määrin. Myös värit ovat joissain määrin hieman omituisen hailakat, mutta “visual fx featureten” mukaan se on ollut tarkoituskin, tehden näin maisemasta enemmän talvisen. Kuvan kontrasti sen sijaan on erinomainen ja tummissa ja väriköyhissä kohtauksissa kuvan tapahtumista saa silti hyvin selvää.

Ääni

Ääni on tämän tyyliselle elokuvalle sopivan vaatimaton. Suuria tehostekohtauksia ei ole, joten kanavilta ei vaadita mitään ylisuorituksia. Hyvän ja tilanteeseen sopivan ääniraidan huomaa siitä, ettei siihen kiinnitä elokuvan aikana huomiota, joten voisi sanoa, että ääniraita on onnistunut.

Ekstrat

Jälleen on trailereiden kavereiksi päässyt muutama muukin ekstra. Ohjaajan kommenttiraidan lisäksi levyltä löytyy suhkot hyvä “Behind the scenes”-dokkari, jossa jälleen kerran tekijät kilpaa kehuvat toisiaan ja muistuttavat, että Ben on “sir Ben”, mutta ei se oikeastaan haittaa, sillä kyllähän Kingsley oiva näyttelijä onkin. Kulissien taakse dokkari ei kuitenkaan mitään maata mullistavaa tuo esille, mutta “visual fx featurette” antaa mielenkiintoista tietoa siitä, kuinka näinkin “pelkistettyyn” elokuvaan tarvitaan yli 200 visual efectiä.