elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Paperilla Kissing Jessica Stein kuulostaa lähes täydelliseltä: Woody Allenin kultakauden hengessä aikuisille tehty rakkaustarina, jonka päähenkilöt ovat neuroottisia NYC-intellektuelleja, kirjallisuuteen friikahtaneita (Eliotia ja Rilkea...

Paperilla Kissing Jessica Stein kuulostaa lähes täydelliseltä: Woody Allenin kultakauden hengessä aikuisille tehty rakkaustarina, jonka päähenkilöt ovat neuroottisia NYC-intellektuelleja, kirjallisuuteen friikahtaneita (Eliotia ja Rilkea lainaavia), punaviinia siemailevia taiteilijoita. Ääniraita koostuu lähinnä jazzista, tekijätiimi huokuu tuoreutta ja aiheena on homorakkaus, josta on tehty aivan liian vähän hyviä elokuvia. Elokuva on siis kuin minulle tehty.

Jessica on vajaa kolmekymppinen menestynyt toimittaja, jolla ei natsaa miesrintamalla. Helen taasen laittaa kolmea miestä yhtä aikaa, hengailee homokavereidensa kanssa ja manageroi taidegalleriaa. Naisten päätyminen yhteen muuttaa kuitenkin kaiken, ja molemmat joutuvat tarkastelemaan omia motiivejaan ja arvojaan uudesta näkokulmasta. Konservatiivisesta juutalaisperheesta tuleva Jessica häpeää uutta seksuaalista suuntautumistaan, ja seksin mielekkyyden kanssa on muutenkin ongelmia. Seksiaddikti ja vakavia parisuhteita välttelevä Helen taasen huomaa rakastuneensa ja tarvitsevansa hellyyttä, avoimuutta ja rehellisyyttä.

Elokuva toimii (alkuasetelman ja yleisen fiilistelyn lisäksi), koska ihmiskuvaus on aitoa ja käsivara heilahtelee ihanan tunkeilevasti. Dialogi on paikoitellen virkistävän hermostunutta, ja Westfeldtin Jessican neuroottisuus on yksinkertaisesti valloittavaa. Elokuva ei toimi, koska potentiaalia olisi jopa mestariteokseen. Filmin loppuosa on tilkkutäkkimäisyydessaan rasittava, puhumattakaan vakavien ja kipeiden aiheiden sivuuttamisesta muutaman vuorosanan pikakohtauksilla. Kaikista nihkeintä loppuratkaisussa on se, että Jessica paljastuu lopulta kuitenkin "normaaliksi" heterotytöksi. Päähenkilöt eroavat kaiken lisäksi sulassa sovussa ja parhaina kavereina. Minka takia näin omaperäinen ja hyvin rakennettu elokuva päätyy tärkeimmällä hetkellään helppoihin ja tavanomaisiin ratkaisuihin?

  • 70%
    Kissing Jessica Stein - 70%
70%

Tiedot

Genret: draama,komedia,rakkaus
Kesto: 97 min
Ohjaaja: Charles Herman-Wurmfeld
Pääosissa: Jennifer Westfeldt,Heather Juergensen,Scott Cohen
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2001

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments