Viimeinen samurai

Veteen upotettu miekka, josta tipahtaa neljä täydellistä vesipisaraa, luovat Japanin saaret, jotka antavat tapahtumapaiken listassamme seuraavalle historialliselle spektaakkelille.

Viimeinen samurai on kertomus alkoholisoituneesta Yhdysvaltain armeijan kapteenista Nathan Algrenista (Tom Cruise), joka painii päivät elämästään omantuntonsa ja moraalinsa kanssa hirveistä teoistaan Intiaaneja vastaan käydyissä sodissa. Aseteollisen vallankumouksen ohi mennyt Yhdysvallat pyrkii myymään aseitaan teollistuvalle Japanille. Winchesterillä töissä oleva Algren palkataan valmentamaan Japanin armeijalle tuliaseiden käyttötaidon, jolla he voivat pyyhkiä Japanin modernisoitumisen edessä seisovan Katsumoton (Ken Watanabe) ja hänen samurainsa. Kesken koulutuksen valmentamattomat Japanin armeijan soturit viedään rintamaan legendaarisia samuraita vastaan. Näyttävän taistelun jälkeen Katsumoto vangitsee Algrenin, oppiakseen vihollisensa.

Samuraiden kylässä Algrenin arvot menevät uusiksi uuden kulttuurin myötä. Tämä on realistisen tuntuista ja henki salpaantu moneen otteeseen katsottaessa kurinalaisia samuraita ja heidän perheitään viettämässä rauhallista elämää vihreiden kukkuloiden lomassa.

Tästä päästäänkin yhteen elokuvan monista vahvoista alueista: visuaalisuuten. 1870-luvun Japani on sanoinkuvaamattoman hienosti toteutettu. Ei vain pelkästään tehosteelliseltä kannalta, vaan elokuvasta myös huomaa, että esimerkiksi värit tukevat toisiaan ja luovat haikean kauniita tunnelmia ja kohtauksia. Loppupuolella olevalle taistelulle vihreillä tantereilla punakukkaisten puiden keskellä löytyy vastus ja voittaja vain ja ainoastaan Jet Lin tähdittämästä Herosta. Aiemmin mainittu samuraiden kulttuuri antaa sitä sisäistä kauneutta elokuvalle, ja herättää monia ajatuksia. Visuaalisuus ja samuraiden elämänarvot, aatteet ja kulttuuri elävät symbioosissa, täydellisesti koko elokuvan ajan.

Henkilöhahmot ovat mainioita. Hahmoihin, ennenkaikkea heidän arvoihinsa perehdytään pintaakin syvemmältä. Cruise tulkitsee hirveitä tekoja kantavan ja niistä kärsivän Algrenin todella mainiosti. Elokuvan sankari ja vahvin lenkki näyttelijöistä on Ken Watanaben näyttelemä Katsumoto, joka on “vain” samuraiperinteitä vaaliva, rauhallinen ja uskollinen sotilas, joka taistelee perintönsä puolesta Japanin modernisoitumista vastaan, kunnialla ja miekka valmiina tekemään seppukun jos kunnia pettää. Naispuolen edustajana toimii kuvaakin kauniimpi Koyuki, joka myös muiden ohella tulkitsee roolinsa Katsumoton hiljaisena ja hieman herkkänä sisarena Takana erinomaisesti.

Elokuvan ohjaus on myös siinä toimivan tuottajan ja käsikirjoittaja Edward Zwickin käsialaa. Minulle ohjaajan filmografiasta on tuttu vain keskinkertainen The Siege. Elokuvan musiikkipuolen hoitaa pomminvarma osaaja Hans Zimmer, jonka sävellykset ryydittävät sekä elokuvan taistelu- että tunnekohtauksia hienosti. Mitä muuta äänipuolelle tulee, on hienoa, että Japanilaiset puhuvat Japania ja vain Katsumoto sortuu englantiin. Tämä oli erinomainen ratkaisu ja tietysti antoi erinomaista taustatukea ja uskottavuutta elokuvalle.

Elokuvassa on, kuten tapana kuuluu, hieman Yhdysvaltalaiselle elokuvalle tyypillistä kotiin kumartamista. Kuvaksi muodostuu, että muu maailma ei voisi modernisoitua ilman Yhdysvaltain avustusta. Mutta paino sanalle hieman, sillä käytännössä katsoen tämä ei haitannut yhtään ja se oli aivan minimaalista.

Jos joku elokuva on ikinä todenteolla minua yllättänyt hieman negatiivisillä ennakko-odotuksilla, on sen oltava Viimeinen samurai.