elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Martin Scorsese on aina yhdistänyt voimansa käsikirjoittaja Paul Schraderin kanssa loisteliain tuloksin. Kuin Raivo Härkä on urheilu- ja elämänkertaelokuvien ylhäisintä aatelia. Taksikuski tuo katsojan...

Martin Scorsese on aina yhdistänyt voimansa käsikirjoittaja Paul Schraderin kanssa loisteliain tuloksin. Kuin Raivo Härkä on urheilu- ja elämänkertaelokuvien ylhäisintä aatelia. Taksikuski tuo katsojan eteen verenpunaista väkivaltaa ja Ison Omenan törkyiset kadut. Jälkimmäinen osio näkyy hyvin vahvana kaksikon kolmannessa yhteistyössä Bringing out the Dead. Scorsese onkin sanonut, että -Schrader on kirjoittaa parhaiten öisestä New Yorkista-.

Joe Connellyn omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan kirjan filmatisointi on kaiken kaikkiaan onnistunut.

Ambulanssin kuljettaja Frank Pierce (Cage) tekee loputtomalta tuntuvaa työvuoroa menneisyyden haamujen hengittäessä niskaan, mies tuntee sekoavansa. Lisämausteen tarinaan antavat toinen toistaan hullummat työtoverit (Goodman, Rhames, Sizemore) sekä Frankin henkilökohtainen suhtautuminen Mary Burken (Arquette) isän sydänkohtaukseen.

Scorsese kuljettaa tarinaa vauhdikkaasti, mikä tuntuu ensin liiankin trendikkäältä ratkaisulta, mutta tarinan edetessä ja hahmojen kehittyessä tyylikeinot purevat aina vain paremmin. Monelta suunnalta monia yksityiskohtia lainaava kerronta on nautittavaa katsottavaa: kokonaisuus on kauttaaltaan kertojan hyppysissä. Etenkin jo ennestään tuttu ja vahva tapa käyttää musiikkia toimii kuin tauti. Ehkä kirkkaimpana helmenä löytyy The Cellosin Rang Tang Ding Dong (I Am A Japanese Sandman) huumesekoilun lomassa soitettuna.

Tarinassa on useitakin sivujuonia, mikä saattaa rikkoa kokonaisuutta, kiitos laajan henkilökaartin. Hahmot ovat kuitenkin yhtäkaikki kiinnostavia ja värikkäitä ja pitävät elokuvan elossa. Frankin kolme työtoveria jakavat puolestaan tarinan kolmeen osaan – näytökseen – ja vievät Frankin sekä katsojan aina vain syvemmälle New Yorkin yöhön.

Nicolas Cage ei säästele paukkuja pääosassa, vaikkei maneereistaan eroon pääsekään. Patricia Arquetesta puolestaan on vaikea pitää, hänen hahmonsa on ontto ja eloton. Vaikka Mary tuokin kaivattua herkkyyttä muutoin niin karuun maailmaan, ei hänestä jää mieleen muuta kuin otsatukka.
Piercen työtoverit ovatkin sitten aivan oma lukunsa, he tuovat elokuvaan mustaa komediaa ja välillä katsoja pystyy jopa viihtymään kaveruksia katsellen. Kolme eri tyylin näyttelijää tarjoavat katsojalle kolme erilaista nautittavaa hahmoa.

Oliver Stonen luottokuvaaja Robert Richardsonin kädenjälki on – niin kuin aina – kaunista. Vahvaa kontrastia, syvää mustaa ja saturoituja neonvaloja. Elokuvan visuaalinen ilme on, kuten todettua, jopa liiankin tyylitelty, mutta lopulta se palvelee tarinaa hienosti.

Bringing out the Dead on vahva ja äänekäs kärsimyskertomus, jolla on hetkensä. Unohtumattomat hetket puolestaan ovat harvassa, klassikkostatusta tämä ei elokuva ei tule saamaan.

4

Poiminta

Genret: draama
Kesto: 121 min
Ohjaaja: Martin Scorsese
Pääosissa: Nicolas Cage,Patricia Arquette,Ving Rhames,Marc Anthony,Cliff Curtis,Larry Fessenden,John Goodman,Mary Beth Hurt,Afemo Omilami,Cynthia Roman,Nestor Serrano,Tom Sizemore,Aida Turturro
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1999

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
18 years ago

Jees. Scorsesen leffa arvosteltu. Lisää näitä. Täytyisi tämäkin uudelleen joskus katsella. Ei juuri mitään muistu mieleen.