Texasin moottorisahamurhat

Kulttielokuva, tietyn harrastajapiirin keskuudessa palvotun aseman saanut elokuva, jonka merkitystä ei yleensä voida missään tapauksessa kiistää. Yksi tälläisistä elokuvista on kaikkien kauhusplattereiden esi-isä: kohuttu, puhuttu ja sensuroitu pläjäys, Texasin moottorisahamurhat. Muun muassa Stanley Kubrickin (DVD:n takakannessa mainittu) ihailema elokuva onkin ollut omalla ”pakko nähdä”-listalla jo jonkin aikaa. Katsomista on vaikeuttanut mm. Suomessa harjoitettu sensuuri, joka onneksi vapautti elokuvan viimein vuonna 1996 pannasta. Sen jälkeen nälkäiselle filmikansalle on tuotu elokuvan remakekin, mutta minä sain viimeinkin tilaisuuden tutustua tähän kauan puhuttuun elokuvaan.

Elokuvan tarina on sitä perinteisintä antia, joskin ei kliseistä, sillä onhan kyse pioneeri-elokuvasta. Tälläkin kertaa viiden nuoren porukka eksyy jonnekin punaniskojen takamaille, josta bensa-asemaltakaan ei saa bensaa. Pakollinen yöpyminen hylätyssä talossa saa kuitenkin uudenlaisen käänteen, kun naapurissa asustelee totaalisen kajahtanut murhaaja. Nykyelokuvia katsoneelle synopsis ei todellakaan tuo mitään uutta: vastaavanlaisia, yksinkertaisia ja katsojaa miltei pilkkaavia, juonia on esitetty mm. törkeän huonossa House of Waxissa. Siitäkin huolimatta nykykatsojalle Texasin moottorisahamurhat tuovat hetkiä, joita katsoo mielellään.

Samaa ei valitettavasti voi täysin sanoa elokuvan näyttelijöistä: tyypilliset kirkumiset ovat varattu Marilyn Burnsille ja Teri McMinnille muiden näyttelijöiden ollessa pääasiassa ärsyttäviä hahmoja ja uhreja. Sen sijaan Gunnar Hansenin näyttelemä Leatherface on täysin pimeä ja mörökölli hahmo. Moista sekopäätä saa elokuvan historiastakin miltei hakemalla hakea, eikä Edwin Nealin näyttelemä viiltelevä ja täysin sairaasti naurava liftari ole myöskään hullumpi. Kun vielä huoltoaseman hoitajaa näyttelemä Jim Siedow puskee ”soijaa” omassa roolissaan kiitettävästi, niin kasassa on ainakin näyttelijöiden osalta melko siedettävä paketti.

Muutenkin elokuva on ihan mukavan tuntuinen puolitoistatuntinen, jossa kauhu tuntuu kauhulta. Vaikka alkuvaikutelma elokuvasta onkin kaikkea muuta kuin ruusuinen ja ihailtava teos, niin silti Texasin moottorisahamurhat onnistuu viehättämään suoraviivaisuudellaan ja sopivalla pituudellaan. Se on myös hyvin ailahteleva elokuva: mahtavista oivalluksista luulisi olevan pitkä matka paskoihin kohtauksiin, mutta asia ei olekaan niin: jotkin kohtaukset vaikuttavatkin lähinnä epilepsiakohtaukselta leikkauksen ollessa suorastaan kaaoottista. Muutenkin elokuvan kieroutuneen naururemakan keskellä ei voi olla ajattelematta omaa mielenterveyttänsä ja Texasin moottorisahamurhia voidaankin helposti pitää yhtenä pimeimmistä elokuvista, jonka nyrjähtänyt mieli on vähän Leatherfacen luonteenomainen: laakista vainaa, halki, poikki ja pinoon. Monille elokuvan alkuperäisversio saattaa silti olla melkoinen pettymys: tämä on tavallaan ymmärrettävää, sillä elokuva perustuu pääosin katsojan mielikuvitukseen