Garden State

Useat nykyelokuvat näyttävät toinen toistaan hienommilta mutta eivät tunnu miltään. Iloinen poikkeus on Garden State, jonka Zach Braff (Tuho-osasto) on ohjannut, käsikirjoittanut ja näytellyt vielä pääosankin. Garden State on nuoren aikuisen kasvutarina, jossa päähenkilö kohtaa menneisyyden aiheuttaman syyllisyyden ja saa sattuman kautta elämänhalunsa takaisin.

Masennuslääkkeitä koko nuoruutensa napsinut Andrew Largeman (Zach Braff) on oman elämänsä sivuhenkilö. Vietnamilaisessa ravintolassa tarjoilijana työskentelevän Andrew’n uran kohokohta on ollut sivuosa jälkeenjääneenä jenkkifutarina. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun äiti kuolee ja Andrew joutuu palaamaan yhdeksän vuoden jälkeen kotiin, New Jerseyyn, missä hän tapaa vanhat kaverinsa sekä Samin, (Natalie Portman) neuroottisen ja lämminsydämisen tytön, joka antaa Andrew’lle rohkeuden tuntea jälleen.

Sivuhenkilöiden kirjo on monipuolinen: vanhoista koulukavereista on tullut haudankaivajia, pikaruokaritareita ja verkostomarkkinointiin hurahtaneita. Hörhöjen neropattikin sekoittaa kirjailija Aldous Huxleyn Cosby Show’n Huxtableihin. Natalie Portman (Star Wars Episodit I , II ja III ) oli Braffin ykkösvalinta Samin osaan ja erinomainen valinta olikin. Samissa on jotakin samaa kuin Closerin Alicessa, ja hahmon värikkyys luo hyvän kontrastin vähäilmeiselle Andrew’lle.

Garden State on täynnä upeita kohtauksia. Alussa on vaikuttava lentokonekohtaus, jossa ilmenee hyvin Andrew’n persoonallisuus. Elokuvan kohokohta sateisessa -puutarhavallassa- vetää tunteellisuudessaan vertoja jopa Shawshank Redemptionin loppukohtaukselle. Muun muassa Coldplayta ja The Shinsia sisältävä soundtrack sopii hyvin elokuvaan. Ainoa miinus tulee kliseisestä loppuratkaisusta. Kokonaisuutena Braffin esikoisohjaus on raikas ja tunteikas elokuva.