Roma

”Fellinin Roomaa on hankalaa käsitellä varsinaisena elokuvana. Kyseessä on kaksi tuntia liikkuvaa kuvaa sisältävä taideteos.”

Roomaa pidetään kaupunkina, minne kaikki tiet vievät ja minne ihmiset haluavat ainakin kerran elämässään matkustaa. Rikas ja persoonallinen kulttuuri, mielenkiintoiset ihmiset, sekä ennen kaikkea ihmisten mittakaavassa lähes ikuisten rakennusten loisto tekee kaupungista yhden maailman suosituimmista lomakohteista.

Fellinin Rooma on kuitenkin täysin muuta. Kyseessä on eräänlainen Fellinin oma-elämänkerrallinen surrealistinen sukellus ihmisten turmeltuneisuuden ja syntisyyden emäpesäkkeeseen. Paikkaan, mikä pursuaa aivan yhtälailla ulkoista kauneuttaan, kuin myöskin samaa turmeltuneisuuttaan ja epätoivoa, mikä oli jo kertaalleen tuhota kaupungin aikoinaan. Kyseessä on katkeran kriittinen teos; ja kenenpä muunkaan silmistä kuvattuna, kuin itse Federico Fellinin!

Tässä reippaat kaksi tuntia kestävässä taidepätkässä kuvataankin varsin persoonallisesti Rooman kehitystä 30-luvun lama-ajoista kahlaten toisen maailmansodan taisteluiden läpi aina hippien pursuamalle 70-luvulle saakka, ns. uuden sukupolven tulemisen juurille asti. Varsinaista juonta elokuvalla ei ole, mutta jokainen episodi jättää katsojalleen oman mielikuvansa ja antaa uudenlaisen vivahteen Roomasta Fellinin silmin. Paikasta, mikä todellisuudessa ei ehkä olekaan se sama paratiisi, kuin millaisiksi mainostoimistot sitä ovat niin kovasti yrittäneet tehdä.

Elokuva jakautuu oikeastaan moniin episodeihin, joista jokainen on ikimuistoinen ja kuvaa kaupunkia omasta ainutlaatuisesta perspektiivistään. Loistavia episodeja Fellinin nuoruudesta, episodi, missä kuvataan, kuinka ihmiset tuhoavat tietämättömyyttään taidetta avaamalla ikuisiksi ajoiksi sinetöidyn hapettoman holvin ja syövyttävät korvaamattoman arvokkaat taidetyöt kameran tallentaessa sillä välin kaiken, sekä lukuisia muita Fellinin elämään enemmän tai vähemmän sijoittuvia episodeja. Lopuksi kaikki tämä kruunataan mahtavaan viimeiseen episodiin, missä päristellään moottoripyörillä pitkin Rooman katuja ja kierretään kaikki Rooman nähtävyydet. Episodiin, mikä kuvastaa seuraavan nuoren sukupolven tulemista. Uutta aikaa.

Täysin kulitaristisena nautintona leffafriikeille, elokuvaa on hieman hankalaa pitää. Tämä johtuu paljolti siitä, että Fellinin Roomaa on vain niin yksinkertaisen hankalaa käsitellä varsinaisena elokuvana, taikka sitten dokumenttina. Tämä rokottaa elokuvan varsinaista elokuvallista arvoa, mutta ei vaikuta mitenkään elokuvan taiteelliseen puoleen. Kyseessä on nimittäin post-moderni taideteos, mikä sisältää kaksi tuntia liikkuvaa kuvaa. Eräänlainen valokuvantarkka seinämaalaus, mistä saa vain täyden kuvan katsoessaan sitä tarpeeksi kaukaa, mutta kuitenkin tämän jälkeen vilkaistessa lopuksi sen yksityiskohdat yksitellen ja erityisellä huolella.