Hairspray

En odottanut Hairspraylta yhtään mitään. Jopa teatteriin astuessani sanoin vierustoverilleni, että on ihme, jos elokuva on edes yhden tähden arvoinen. Tiesin vain, että kyseessä on remake John Watersin hauskasta ja nokkelasta 80-luvun komediasta ja sen, että John Travolta näyttelee naista läskipuvussa.

Jossain vaiheessa kuitenkin se ihme tapahtui. Hairspray ei ainoastaan ole vuoden suurin yllättäjä, vaan se on yksi aidosti viihdyttävimpiä, hyväntuulisimpia ja mukaansatempaavia musikaaleja mitä olen nähnyt.

Nuori Tracy Turnblad on rakkautta ja tanssia himoitseva ylipainoinen tyttö 60-luvun Baltimoressa. Yhdessä parhaan kaverinsa Penny Pingletonin kanssa hän seuraa orjallisesti kaikkien suosimaa Corny Collins showta, jossa hänen ihastuksensa Link Larkin esiintyy. Kun Tracy saa mahdollisuuden koe-esiintyä shown uudeksi jäseneksi, käynnistyy tapahtumasarja jossa raja-aidat rikotaan, rakkauksia koetaan ja tanssi ja musiikki korvaavat sanat.

Aiemmin todella surkeita elokuvia ohjannut Adam Shankman on elokuvan yksi suuria yllättäjiä. Hairsprayta ei tunnista millään tasolla hänen edellisten elokuvien seuraajaksi. Siinä missä aiemmat elokuvat olivat suorastaan piinaavaa katseltavaa, Hairspray on puhdasta viihdettä, joka tempaa mukaansa villiin tanssiin, jonka muistot saavat hymyn nousemaan huulille vielä viikkojakin elokuvan päätyttyä. Aiemmin myös loistavan Buffy Vampyyrintappaja-sarjan jakson "Once More With a Feeling" koreografian suunnittelut Shankman jatkaa nokkelien tanssien ja musikaalijaksojen kehittämistä huikein lopputuloksin.

Entäs sitten John Travolta ja se pahamainen läskipuku? Travolta ei kertaakaan tee puvusta halpaa vitsiä vaan pikemminkin parantaa suoritustaan sen avulla. Puvusta tulee Travoltalle keino vapauttaa itsensä hahmoonsa, ja Edna Turnblad onkin yksi elokuvan rakastettavampia hahmoja. Travoltan yhteistyö Christopher Walkenin sopivan höntin aviomiehen ja Nikki Blonskyn esittämän tyttären kanssa on todella nautittavaa.

Ensimmäisessä roolissaan esiintyvä Nikki Blonsky on myös valloittava. Itsensä täysin peliin pistävä Blonsky laulaa sydämestään täysin rinnoin. Penny Pingletonin roolissa esiintyvä Amanda Bynes on äärimmäisen söpö ja hauska sivuhahmo. Michelle Pfeifferin naispaholainen antaa loistavalle näyttelijättärelle vapauden irroitella rasistisen pahiksen roolissa. Jopa Queen Latifah, josta en ole koskaan aiemmin pitänyt, tekee mieleenpainuvan suorituksen elokuvassa.

Toki elokuvasta voisi valittaakin. Joko siitä, että se käsittelee oikeasti vakavaa rasismin vastaista sanomaansa turhan kepeästi. Tai siitä, että se uhraa suuret poliittiset motiivit musiikin ja upean tanssin alle. Mutta se olisi pikkumaista ja turhaa. Hairsprayn sanoma muistuttaa enemmän Rocky Horror Shown vapautunutta "don’t dream it, be it"
-asennetta ja rohkeuden ylistämistä. Ei ole väliä minkä värinen tai näköinen olet. Väliä on vain sillä minkälainen olet sydämessäsi. Tarvitaan todella kylmä ja äärimmäisen kyyninen ihminen voidakseen katsoa Hairsprayta ja murahdella vihaisesti. Jos Sound of Music sai yhdistää natsit ja tanssit alpeilla niin johan on ellei Hairpsray saa tehdä samoin yhteisen elämisen nimissä.

Hairspray ei ainoastaan ole tämän vuoden suurin yllättäjä, vaan se on myös yksi parhaita treffileffoja mitä on tehty. En ole nähnyt toista yhtä hyväntuulista "elämä on ihanaa"-asenteella varustettua elokuvaa nähnyt sitten Amelién, joka onnistuu näin valloittavasti pelastamaan päivän kuin päivän ja saamaan jalan väpättämään. Biittiä ei vaan voi pysäyttää!

Yhteenveto
Vuoden suurin yllättäjä ja hyväntuulisin ystävyyden ja erilaisuuden ylistys mitä on nähty sitten Amelién.