Delta-jengi

Nähdessäni ensimmäisen kerran tämän elokuvan mainoksen tv-kanava ykköseltä ajattelin, että taas yksi turha High School -komedia lisää pilaamaan “oikeiden” komedioiden mainetta maailmassa. Katsoahan se kuitenkin piti, koska ohjaustyöstä vastasi kerran mestarillisen Blues Brotherssinkin ohjannut John Landis ja pääosissa oli aina yhtä hauska, tosin aivan liian nuorena huumeisiin (33-vuotiaana!) kuollut, John Belushi. Olin kuitenkin väärässä sillä tämä elokuvahan on selvä kohelluskomedioiden mestariteos.

Elokuva kertoo Faberin collegesta, mikä olisi sangen hyvä paikka viettää opiskeluaikaansa ellei sitten sen kampus-alueilla sattuisi sijaitsemaan lievästi värikästä kampusta nimeltään Delta. Sen opiskelijat, kun tahtovat olla jo 7:nnettä vuotta peräkkäin collegea käyviä opiskelijoita joiden elämän tärkeimpiin reaaliteetteihin tahtoo kuulua ainoastaan ryyppäämistä, rajua ryyppäämistä, pilven polttamista sekä Tooga-bileitä. Nyt on kuitenkin Deltalaisilla edessä vaikeat ajat, sillä Collegen Dekaani aikoo puuttua asioiden kulkuun ja pestata naapurin selvästikin vanhat Hitler-jugendin perilliset heivaamaan Delta-klubin jäsenet pois Kampuksen alueelta, ja täten myöskin koko Collegesta. Ja mitä Deltan jäsenet voisivatkaan tehdä estääkseen tämän kaiken? -Tooga-bileet!

Seuraa ikimuistoisia hetkiä, huumoria, vitsejä, golfia, släpstickkiä ja lisää varsin mainiota huumoria klubilaisten mm. kuljettaessa erään kampuksen vihatuimman henkilön hevosen rehtorin kansliaan. Tätä elokuvaa katsoessa on todellakin jaksanut repeillä kerta toisensa jälkeen! Ei ihme, että Delta-jengiä on pidetty yhtenä nuorisokomedian kulmakivistä. Pikainen imdb:n selailu elokuvan tiimoilta paljasti myöskin sen, että mm. safkasodat ja toogabileet yleistyivät rajusti collegeissa tämän elokuvan tultua ensi-iltaan. Tämä kertonee jotain elokuvan saavuttamasta suosiosta amerikkalaisen nuorison keskuudessa.

Musiikista vastaa pitkälti Otis Day And The Knights mutta mahtuuhan soundtrackille kyllä Stephen Bishoppia sekä John Belushinkin laulama “Money”. Eli varsin hyvällä musiikilla varustettua settiä on luvassa. Delta-jengin jälkeenhän Landis ohjasi, ja osittain käsikirjoitti Dan Aykroydin kanssa, ehkäpä kuuluisimman teoksistaan, musiikkikomedian nimeltä The Blues Brothers. Eikä elokuva mielestäni yhtään häviä laadullisesti tälle.

Näyttelijäsuoritukset ovat myöskin hyviä vaikka jäävätkin auttamattomasti John Belushin ikimuistoisesti esittämän koko kampuksen pahiten alkoholisoituneen Bluton suorituksen varjoon. Parhaiten Blutosta muistiin jäävätkin nuo ikimuistoiset kaljatölkkien rutistamiset otsaan, kulmakarvojen heiluttelut sekä toisten ihmisten kitaroiden hajoittamiset seiniin. Muissa näyttelijäsuorituksissa nähdään myöskin mm. Amadeuksestakin myöhemmin tutuksi tullut Tom Hulce, sekä varsin avaramielistä hippiopettajaa esittävä Donald Sutherland.

Delta-jengi kannattaa katsoa. Sen vahvuuksia ovat ehdottomasti loistava huumori ja yleinen hahmojen välinen hauskanpito. Elokuvaa ei ole myöskään yritetty pidentää taikka lyhentää liikaa vaan se on juuri sopivan mittainen joten tylsyyskään ei pitäisi katsojaa päästä valtaamaan elokuvan aikana. Ja vaikka vitsejä onkin yritetty monesti käyttää uudelleen monissa b-luokan nuorisokomedioissa, eivät ne siltikään pysty vetämään lainkaan vertoja Delta-jengin alkuperäisille vastineille niistä. Ainoat asiat mitkä rupesivat itseäni harmittamaan siinä olivat a.) John Landisin nykyiset elokuvat ja b.) John Belushin ennenaikainen poismeno. Delta-jengi on ehdottomasti klassikko-elokuva. Sanoisinko jopa legendaarinen! Jos joku haluaa tietää mistä nuorisokomediat ovat kehittyneet nykyiseen muotoonsa, tämä kannattaa ehdottomasti katsoa!