The Mechanic

Olen aina pitänyt palkkamurhaajista kertovista elokuvista, mutta kun brittien oma kaljupää mätkijä esittää ties kuinka monennen kerran petetyksi tullutta ammattilaista, niin ei voi kuin ihmetellä, että eikö tämä mies ymmärrä…

Ask the Dust

Enemmänkin käsikirjoittajana (käsikirjoittanut mm. Chinatownin) toimineen Robert Townen rakkausdraama, Ask the Dust, kalastelee katsojaansa DVD:n kansimainoksen perusteella melko erikoisella tavalla. Makuunissakin vuokralla olevan elokuvan takakansi nimittäin osaa kertoa, että Colin…

Kellyn sankarit

Kelly’s Heroes lienee ensimmäinen koskaan näkemäni sotaelokuva. Siitä tuli välittömästi yksi suosikkielokuvistani eikä mikään ihme. Kyseessä on rentouttavan kevyt ja viihdyttävä, mutta silti jännittävä sekä vaikuttava seikkailu toisen maailmansodan tiimellyksessä.…

Delta-jengi

”Fat, drunk, and stupid is no way to go through life, son.” – Quote elokuvasta Nähdessäni ensimmäisen kerran tämän elokuvan mainoksen tv-kanava ykköseltä ajattelin, että taas yksi turha High School…

Itämeren arvoitus

Suomalaisiakin varmasti kiinnostava elokuva, Itämeren arvoitus, on saksalaisten oma versio Itämeren suurimmasta katastrofista, autolautta Estonian uppoamisesta. Elokuva perustuu osittain tositapahtumiin, mutta on silti pääosin fiktiivisesti kirjoitettu. Tosin elokuvan käsikirjoitusta tehnyt…

Italian Job

Vuonna 1969 tehtyyn Michael Caineen filmiin perustuva remake, Italian Job, on erittäin viihdyttävää katseltavaa. Neuvottelijan ja Fridayn ohjaaja F. Gary Gray loi Italian Jobista hyvän näyttelijäkaartinsa avulla toimivan ja kiiltokuvamaisen…

Virus

Lähinnä erikoisefektien puolella vastaavana viihtynyt John Bruno sai ohjattavakseen elokuvan, josta tuli sitten jotain kauheaa. Ei siksi, että yksi rainan genreistä on kauhu, vaan siksi, että elokuva on kauheaa katseltavaa.…

Space Cowboys

Hollywoodin harvoihin elossa oleviin legendoihin lukeutuvan Clint Eastwoodin ohjaama Space Cowboys yhdistää vanhan ajan veijaritarinaa ja avaruus-seikkailua melko onnistuneesti. Lopputulokseen johtavia seikkoja on helppo arvata kun näyttelijäkaarti on näinkin mittava…

JFK – Avoin Tapaus

Oliver Stone on merkittävä mies elokuva-alalla. Hänen elokuvansa ovat tunnettuja suorasukaisuudesta, sekä vahvasta kannanotosta. Stonen pääteos, Platoon on osittain kertomus hänen omista kokemuksistaan Vietnamissa, ja täältä tultuaan hän alkoikin opiskella…