Viimeinen samurai

Tom Cruisen tuottama ja tähdittämä The Last Samurai on hyvinkin kelvollinen seikkailupläjäys. Kevin Costnerin mestarillisen Dances with Wolvesin jalanjäljillä kulkeva teos sisältää upeita kuvia ja hienoja tunnelmia ja kantaa pitkähkön kestonsa hienosti. Tavanomaisiin ratkaisuihin ei sorruta täysin edes loppukahinoissa, mutta elokuvaa vaivaa silti hienoinen yllätyksettömyys.

Nathan Algren (Cruise) on intiaanisotien konkari, joka halveksii itseään ja maataan. Algren piehtaroi itsesäälissä ja näkee painajaisia verilöylyistä, joihin joutui osallistumaan Custerin alaisena. Alkoholisoitunut miekkonen mainostaa elääkseen kivääreitä, kunnes saa kutsun Japaniin kukistamaan samurai-johtaja Katsumoton johtamaa kapinaa. Algren jää samuraiden vangiksi, ja löytää villien raakalaisten sijaan kurinalaisen ja kohteliaan yhteisön, jossa yksilön tärkein ominaisuus on kunnia. Ikivanhat tavat ja karismaattinen Katsumoto tekevät vähitellen Algreniin vaikutuksen, ja kun työnantajatkin osoittautuvat pettymykseksi, siirtyy sankarimme samuraiden rinnalle.

Algrenin sisäisen rauhan etsinnän lisäksi tärkeäksi teemaksi nousee uuden ja vanhan taistelu, kehityksen ja perinteen ristiriita. Nuori keisari haluaa muokata Japanista vakavasti otettavan tekijän, ja pyrkii modernisoimaan ja länsimaalaistamaan armeijansa. Samuraiden ja katanoiden tilalle kannetaan kiväärejä, kanuunoita ja muita tuliaseita, ikiaikaisen kunniakoodin syrjäyttäjäksi julmaa ja periaatteetonta sotafilosofiaa. "Kungfu ei voi pysäyttää luoteja", toteaa kiinalainen Ling teemaltaan kovasti samanoloisessa Wong Fei-Hungissa. Kehitystä ei voi pysäyttää. Sanoma on kuitenkin molemmissa elokuvissa selvä: Länsimainen tuliase voi olla tehokkaampi ja tappavampi instrumentti, mutta se on myös kovin moukkamainen elämänpäättäjä. Vanhoja tapoja ja ikivanhaa kulttuuria ei parane heittää automaattisesti nurkkaan kehityksen alta.

Jos pystyy hyväksymään Tomppa Liehuletin samuraina, tarjoaa Viimeinen samurai suhteellisen laadukasta elokuvaviihdettä. Katanat suhisevat paikoitellen todella upeasti, ja isommatkin taistelukohtaukset on toteutettu riittävän tasokkaasti. Mukaan on tietysti tungettu myös pakollinen romanttinen kuvio, mutta sekin maltetaan jättää sivujuonteeksi, kysymykseksi. Cruise ei yllä parhaiden rooliensa tasolle, mutta nakittaa kuitenkin helposti umpityperät actionroolinsa. Tuottajanakin toiminut Cruise ymmärtää myös jättäytyä tarpeen tullen sivuosaan, antaen tarinalle ja muille näyttelijöille tilaa. Tämä on egosentrisessä Hollywoodissa aivan liian harvinaista.