elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Lähinnä erikoisefektien puolella vastaavana viihtynyt John Bruno sai ohjattavakseen elokuvan, josta tuli sitten jotain kauheaa. Ei siksi, että yksi rainan genreistä on kauhu, vaan...

Lähinnä erikoisefektien puolella vastaavana viihtynyt John Bruno sai ohjattavakseen elokuvan, josta tuli sitten jotain kauheaa. Ei siksi, että yksi rainan genreistä on kauhu, vaan siksi, että elokuva on kauheaa katseltavaa. Sille ei osaa edes nauraa, sillä elokuva tuntuu niin epäuskoiselta tekeleeltä, että jossain vaiheessa tuntuu siltä kuin aivojen tilalla olisi vain hyytelöä. Hyytelöä on ainakin ollut Chuck Pfarrerin päässä, joka teki sarjakuvastaan kehnon käsikirjoituksen elokuvaan, johon saatiin pari nimekästäkin näyttelijää.

Pääosaan saatiin Halloweeneista varmasti monille tuttu Jamie Lee Curtis, jonka rooli pienen amerikkalaisaluksen navigaattorina jää pieneksi ellei jopa oudoksi, sillä hän on oikeastaan vain ihminen, joka roikkuu muiden mukana. Mukaan saatiin myös Baldwinin veljeskatraasta William Baldwin, joka sinnittelee ja ammuskelee pitkin laivaa. Oikeastaan siihen se jääkin: ammuskelemiseksi. Ainakin minulle olisi ollut elokuvassa yhden tekevää, olisivatko roolihahmot sanoneet joko “Spare parts my ass man.” tai sitten örisseet jotain käsittämätöntä. Kokonaisuuden kannalta olisi ollut ehkä jopa parempi, että he olisivat örisseet, jos asiaa näin jälkikäteen ajattelee.

Elokuvaan eksyi myös muitakin tuttuja näyttelijöitä: Donald Sutherland vastaakin elokuvan parhaasta suorituksesta amerikkalaisen hinaajan Sea Starin ahneena kapteenina, jonka motiivina elämiseen tuntuu olevan vain raha. Toisaalta myös Marshall Bellin sekopäisessä roolissa ja Cliff Curtisin hieman koomisessa roolissa on oma särmänsä, joka saattaa jälkikäteen ainakin joitain naurattaa. Koko shown kuitenkin varastaa se sähköinen elämänmuoto, joka yrittää jälleen kerran tappaa kliseisesti kaikki ihmiset niin laivalta, kuin myöhemmin maan päältä. Sinänsä mielenkiintoinen idea kuivuu viimeistään siinä vaiheessa kokoon, kun katsoja huomaa pahisten olevan joko borgien kopioita tai sitten kaupan leluhyllyltä kaapattuja tappajakoneita.

Virus on kertakaikkiaan kamala elokuva. Se on tosissaan väännetty sci-fiä ja kauhua yhdistelemä toimintaelokuva, joka huonon alun, keskivaiheen ja lopun jälkeen joutaa jonnekin elokuvataivaan varjomaille. Virus onkin mitä mainioin esimerkki siitä, miten elokuva voi epäonnistua.

  • 10%
    Virus - 10%
10%

Poiminta

Genret: kauhu,toiminta,sci-fi
Kesto: 99 min
Ohjaaja: John Bruno
Pääosissa: Jamie Lee Curtis,William Baldwin,Donald Sutherland,Joanna Pacula,Marshall Bell,Sherman Augustus,Cliff Curtis,Julio Oscar Mechoso
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia,Saksa,Ranska,Japani
Valmistusvuosi: 1999

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments